Tämmöinen Laos saatiin vangittua
Näin jälkikäteen huomaa, että paljon jäi Laosia vangitsematta kameralle, mutta onneks se elää meidän mielissä. Kaikkea ei voi kuvata, se täytyy kuvitella.
Avainsana: Vang Vieng
Luang Prabang
Viikko vierähti että mätkähti Luang Prabangissa ja mikä siellä matkamiehen ollessa kun kaupunki on kaunis ja tekemistä riittää. Kaupungista ja siellä vietetystä ajasta kerron hetken kuluttua lisää, koska haluan kertoa ensin hieman matkasta tänne.
Varasimme Vang Viengissä matkatoimistosta liput mini vaniin, jonka tarkoituksena oli kuljettaa meidät kuuden tunnin matkan Luang Prabangiin 100.000 kipin hintaan ( 10 euroo) per pää. Olimme tutustuneet internetin välityksellä ko. matkaan muiden matkailijoiden kirjoituksista ja osasimme odottaa mitä tulema pitäisi sisällään. Tutustumisesta ja varautumisesta huolimatta matka oli aikamoinen kokemus. Tie Luang Prabangiin kulkee vuoriston läpi, joten matka on jatkuvaa mutkaa ja ylä-/ alamäkeä sekä tähän lisättynä huonokuntoiset tiet ja kamikaze kuski niin huono olo on taattu. Olen miettinyt, että miksi aina meille osuu se kylän nopein kuski, se joka painelee rekoista ohi ylämäissä ajaa vastaantulevien kaistalla mutkissa ja kuolemaa halveksuen painaa kaasua kun mielestäni pitäisi jarruttaa. Muiden matkaajien juttuja kuultuani ja matkablogeja lukiessani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ei pelkästään meille osu hurjastelevat kuskit vaan ne kaikki on samanlaisia. Perille kuitenkin päästiin n. kuudessa tunnissa ja ehjin nahoin. Kyseistä (tai oikeastaan kaikkia Laosin) tietä kulkevalle suosittelen matkapahoinvointilääkitystä mikäli vähänkin on taipumusta matkapahoinvointiin. Itse Luang Prabang on n. 70.000 asukkaan pikkukaupunki Mekogjoen rannassa. Kaupunki on unescon maailmanperintökohde sen keskustan historian vuoksi (sekoitus eri aikakausia ja aikakausien jäljet näkyvät edelleen) ja siksi, että se on maan uskonnollinen keskus, Buddhalaisia munkkeja näkyy katukuvassa paljon. Keskusta ja joenvarsi on täynnä viehättäviä rakennuksia, keskustasta löytyy paljon uskonnollisia rakennuksia ja yleisilmapiiri on rauhallinen eli kokonaisuutena kaupunki oli kiva kokemus. Majoitusvaihtoehtoja ja ravintoloita löytyy joka makuun ja maksuluokkaan, joten ei tarvi pelätä taivasalle jäämistä nälissään vaikka ei varausta etukäteen teekkään. Me valitsimme majoitukseksi ”pääkadun” varrelta guesthouse Norasinghin hintaa 130.00 kipiä/ yö (n. 13 euroo) . Majoitus oli suht kallis, mutta laiskuus ja mukavuudenhalu (valoisassa huoneessa ilmastointi, lämminvesi ja sijainti loistava) painoi tälläkertaa enemmän kuin hinta.
Luang Prabangissa kävimme veneilemässä pitkin mekongia, kävimme tutustumassa muutamaan luolaan, vierailimme pikkukylässä (riliaito käsityöläiskylä, kyllähän joka kylässä on muutaman sata metriä hyvää raittia täynnänsä käsityömyyjiä:-) ) ja paljon muuta. Viikkoon mahtui myös minulle pieni vatsapöpö sekä reissumme ensimmäiset vesisateet.
Ekana päivänä vuokrasimme pyörät ajatellen, että tutustumme kaupunkiin hieman keskustaa etäämmältä ja samalla kävisimme läheisellä vesiputouksella. Tämä pyöräreissu ei mennyt ihan putkeen ja siitä vieläkin on Iitulla muistona komeat mustelmat. Ensinnäkin emme ikinä löytäneet sitä hemmetin vesiputousta, koska opastus loppui kesken kaiken. Aikamme ja suht pitkän matkan pyöräiltymme käänsimme nokan takaisin kohti kaupunkia noituen huonot opasteet ja kartat, meissä ei tietenkään vikaa ollut:-). Toisaalta osasyynä siihen ettei putouksia nähty on tämän kuivakausi, jolloin pienemmät purot kuivuu ja mekongin kuihtuu. Toinen epäonni pyöräretkellämme oli pikkuinen onnettomuus, jossa olimme osallisia, tai siis ei siinä muita ollutkaan…. Halusin nähdä paikallisen lentokentän (pikkupoika, joo) ja lentokoneen nousun/lähdön, joten suuntasimme sinne. Matkalla (minä ajoin edellä) näin maassa nipun seteleitä (ahneus iski..) joten jarrutin ja ohjasin pyöräni sivuun toivoen hieman rikastuvani. Perässäni ajanut Iitu oli sen verran vauhdin hurmassa ja ajatukset ties missä ettei huomannut liikeitäni ajoissa vaan töräytti pyöräni perään niin että pärähti. Törmäyksen jälkeen Iitu kaatui kuin hidastetussa filmissä asfaltille ja ponnahti sieltä ylös kuin gaselli samantien, hyvä näin, koska tie oli vilkkaasti liikennöity. No, onni onnettomuudessa ja säilyimme seuraavin vahingoin: Iitulla vas. sääressä pintanaarmuja, vas. lonkassa iso mustelma, hieman henkisiä vaurioita (molemmilla), rikkoontunut pyörän takalokari ja solmuun mennyt etukori eli varsin pienillä päästiin. Nyt varmaan mietitte miten kävi rahojen ja mitkä oli seuraamukset? Rahat vei joku sotilaspukuun sonnustautunut naishenkilö sillä aikaa ku me keräiltiin kamojamme ja onnettomuuden syyllinen olin tietenkin minä:-):-) ja prkkk…, onneksi pyörien vahingoista ei tarvinnut maksaa mitään.
Laosin jälkeen olemme menossa Vietnamiin ja sinne pääsee 15 päiväksi ilman viisumia, mutta meillä on tarkoitus viettää siellä kuukausi, joten tarviimme viisumin. Luang Prabangissa on Vietnamin konsulaatti, josta käsin hakimme viisumit n. 50 euron ( 65 dollaria) hintaan ja kolmen päivän toimitusajalla. Tästäkin 65 dollarin hinnasta viisi dollaria meni virkailijan omaan taskuun, mutta siihenkin on niin tottunut ettei kovinkaan harmita, kai. Viisumeita odotellessamme siis vietimme aikaamme samalla nauttien kaupungin tarjonnasta. Kaupungilla kiersimme royal palacen (entisen kunkun entinen koti, homma loppui 1975 jostain syystä) muutaman kuuluisan watin sekä tutustimme ja ihastuimme iltatoriin joka pystytettiin pääkadun varteen joka ilta. Torilla oli myytävänä paikallisia käsitöitä, vaatteita ja ruokaa. Valikoimaa riitti ja makeita juttuja löytyi. Onneksi reissua on sen verran vielä edessä ettei Iitu pystynyt ostamaan rinkkaa ihan täyteen… Torin laidalla on myös ns. buffapöytäkuja, jonka varrella on useampi buffapöytä, josta saa 10.000 kipillä ottaa lautasen täyteen monipuolisesta valikoimasta ruokaa. Tämä on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka, joten suosittelemme lämpimästi.
Laosissa minua hieman ärsyttää se ettei automaatista pysty nostamaan kuin miljoonan kerralla ( n. 100 euroo). Tämä lisää kokonaiskustannuksia koska jokaisesta nostosta maksan pankeille 2 % plus kaksi euroo. Asia ei nyt ihan laulun arvoinen oo, mut kirjoitin kuitenkin ku kyrsii…. Viikon vietettyämme varasimme minivan kuljetuksen Phonsavanhiin, isojen kuppien kylään ja lähemmäs Vietnamia… Tästä lisää myöhemmin. – Toni-
V & VV eli Vientianesta Vang Viengiin
Perjantain aamuhämärissä saavuimme Vientianeen ei niin kovin hyvin levänneinä. Joku on osuvasti kutsunu sleeping buseja eli night buseja nigtmare busseiksi. Aikamoista painajaista matkanteko kyllä oli. Huhhuijaa. Bussi tärisi, huojui ja pomppi. Kovin montaa silmäystä kumpikaan meitä ei matkan aikana nukkunu. Aina kun sai unen päästä kiinni, ni bussi hidasti ja pomppas ja kallistui ja hyppäs ja kaikkea muuta epämukavuutta. Mutta perille päästiin ja vielä ehjinä. Bussi jätti meidät eteläiselle bussiasemalle ja tokkurassa hypättiin songthaewin kyyttin edes kyselemättä hintaa. Maksettiin siis törkeää ylihintaa (yllätys) matkasta. Neuvottele hinta aina etukäteen, kun on täällä sääntö numero 1. Keskustassa suunnattiin ensin aamiaiselle Scandinavian bakeryyn, kun meidät sopivasti melkeen sen eteen tiputettiin. Täällä Laosisss noita leipomoita tuntuu olevan (ainaki Vientianessa ja täällä Vang Viengissä), että jos pullahammasta kolottaa, ni sen kolotuksen kyllä saa helpolla poistettua.
Aamiaisen jälkeen metsästettiin majotus, laiskoina ihmisinä ei jaksettu oottaa puoleen päivään, että oltas päästy halvemmalla, vaan otettiin 130 000 kipin huone ilmastoinnilla ja lämpimällä vedellä. Pienien aamu-unien jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin, ja ihan viehättävä kaupunkihan Vientiane on. Odotukset ei ollu järin suuret, kun oltiin useammastaki lähteestä kuultu, että kaupunki on täysin mitään sanomaton. Nooh me viihdyttiin, ja mä ainaki tykkäsin paikasta ennemmän, ku esim. Phnom Penhistä. Mekongin rannalla oli hyvä hengailla ja katsella Thaikkuihin. Kaikenlisäks keskusta ja sen muutamat nähtävyydet oli saavutettavissa kävellen. Ja kaupunki oli rauhallinen ja suhteellisen siisti. Niin ja iltamarkkinat Mekongin rannalla toivat eloa jokimaisemaan. Iltamarkkinakonsepti on kyllä käsittämätön, joka hemmetin ilta sä raahaat myyntikojus ja kaikki myyntiartikelis paikalle, teet kauppaa 4-5 tuntia ja kasaat romppeet taas kasaan. Ei siinä mitään, normi torisettiä, mutta ku osalla on myynnissä sen sata pikku hilivitkutinta, jotka ne huolellisesti asettelee näytille ja huolellisesti kerää pois. Hommaan menee helposti reilu tunti… Mä taidan vaan olla vähän laiskanpulskea ja suurpiirteinen torikauppaan 🙂
Sunnuntaina kuitenki jätettiin pääkaupunki taaksemme ja saavuttiin Vang Viengiin. Tänne tubeilun (lillumista traktorin sisäkumissa joessa), Frendejen (sen telkkarisarjan) ja länkkäriruuan luvattuun kylään. Sunnuntaina totuttuun tapaa käppäiliin kylää ess taas ja ei niin totuttuun tapaan hommattiin eilis aamulla lievä kankkunen. Eilinen aamupäivä meni hyväntekeväisyyteen, mutta iltapäivästä käveltiin läheiselle kukkulalle ja käytiin luolassa, Toni kiipes myös nyppylän laelle. Mun pää ei kai oikein vielä toiminu, ku lähettiin kävelemään ja asu- ja kenkävalinta ei ollu millään tavalla sovelias kulkemiseen sen kivikasan rinteillä. Missasin sitten hienot maisemat. Damit. Ja jotta mä en ois jääny täysin kallioiden vallottamisesta paitsi varattiin tälle päivää kalliokiipeilykurssi. Kirjottelen tätä polvet mustina, yläkroppa muussina ja sormet hellinä. Mutta kyllä pojat vaan oli siistiä (ku alkujäykkyydestä pääsi).
Adam’s climbing schoolista varattiin siis puolen päivän kurssi, hintaa lystillä oli 180 000 kipiä (18 euroa) per apina. Hinta sisälsi kyydit kiipeilymestaan (meidät myös sauvottiin joen yli mitä kiikkerimmällä pikku veneellä), varusteet ja opetuksen. Koko päivään ois kuulunu edellä mainittujen lisäks lounas. Muttamutta mestoille päästyämme meidät opetettiin varmistamaan toisiamme, pikakurssituksen jälkeen opettaja kiipes vetää köyden ylös ja sitte me opettelevat apinat saatiin kiipeillä yläköyden varassa. Vang Viengissä on ilmeisestikin yhdet Kaakkois-Aasian parhaat kiipeilymestat ja reittejä täällä on paljon. Me oltiin kahen lohkareen välissä missä oli useampiki helppo reitti (niille jotka mua enemmän ymmärtää ni nelosesta aina 6a:han asti) ja kauempana sitte vaativampia reittejä. Ekan kiipeämisen alussa mä olin varma kolmesta asiasta. 1. Mä en kiipeä enää senttiäkään ylös päin (noin metrin korkeudessa) 2. Mä tuun alas täältä just nyt (noin kahen metrin korkeudessa) ja 3. En kiipeä enää yhtäänkoskaanyhtäänminnekään, ku täältä joskus alas pääsen (noin 2,5 metrin korkeudessa). Mutta niin mä vaan ällipäisyyttäni kiipesin sen reitin ylös (ehkä kaikki kuus metriä) ja vielä kolme muutaki ja vielä paljon korkeampiaki. Ja kiipeän varmasti uudestaanki. Oli se sen verran siistiä, ku makuun pääsi ja uskalsi hieman luottaa omiin taitoihinsa ja siihen, ettei se kallio romahda sun painosta. Voin vaan kuvitella kui siistii se sitte on ku oikeesti jotain osaa.
Iltapäivä käyttiin taas hengailuun ja päätettii jättää tubeilu väliin. Homma nyt vaan ei kuulosta musta kauheen hohdokkaalta. Siihen hommaan mä taidan olla liian levoton. Kahen tunnin lilluminen jokea alaspäin traktorin sisäkumissa ei nyt vaan sitte oo se mun juttu. Enemmin istun vaikka terassilla kattomassa niitä tubeilijoita ja lukemassa kirjaa… Tubeilu on kyllä täällä tarkkaan hoidettua bisnestä. On yks mesta mistä sä saat vuokrattua sisärenkaita, renkaan hintaan kuuluu kuljetus laskupaikalle, joka on 3,5 kilsaa keskustasta pois. Ja mikäli palautat renkaan kuuden jälkeen kilahtaa myöhästymismaksu ja mikäli jätät renkaan palauttamatta on seuraavana aamuna sun huoneen oven takana tyyppi vaatimassa rahaa hukatusta renkaasta. Ei oo enää helppoa rentoutuminenkaan 🙂
Huomenaamuna suunnataan sitten Luang Prabangiin, tuohon UNESCON maailmaperintökohteeseen, jossa kuuleman mukaan aika pysähtyy. Saas nähä. Mä toivon, että matkalla aika ei pysähdy. Edessä on jotakuinki kuuden tunnin minivanilla köröttely pitkin vuoristoteitä…
/Iitu
