Se kauan odotettu kokoomapostaus ja paluu suunnitelmia

Hei,
anteeksi suuri hiljaisuus ja sen luvatun reissuyhteenvedon puuttuminen. Mutta parempi kai myöhään kui ei milloinkaan… Ajateltiin ruveta pikku hiljaa taas päivittelemään tätä, lähinnä omaksi huviksi ja itselle muistoksi, mutta toki jos joku muukin tästä löytää iloa niin mikäpäs siinä.

Oli kyllä hassua pitkästä aikaa kirjautua sisään ja huomata, että tänne vieläki liki päivittäin päädytään. Toki se on ymmärrettävää, sen verran montaa blogia tuli itsekin selailtua ennen reisuun lähtöä, että ihmekkös tuo jos reissusuunnitelmaa tehdessä ja googlen laulaessa myös tänne päädytään. Mutta voi pojat, kun selaili noita postauksia ja katseli kuvia, ni hieman paljon rupesi taas tekemään mieli reissun päälle tai siis aurinkoon! En sano, että takas Kaakkois-Aasiaan, mutta jonnekin kauas (tai lähelle)…

TURISTI

 

Mutta kootaas nyt se reissu muutaman sanan paketiks. Toisaalta hyvä, että tätä kirjottelee nyt kun on aikaa kulunut. Tunnelmat on kerenny muuttumaan moneen kertaan ja fiilikset reissustakin elämään monen monituista kertaa (ompas muuten outoa päivittää tätä ihan oikealla tietokoneella eikä tabletin näyttöä hakaten, damn ei voi enää sitä syyttää kirotusviriestä). Mutta edelleen pääasiallinen fiilis on, että oli se vaan pirun siistiä. Toisaalta vähän lyhyempikin irtiotto ois saattanu riittää. Siinä oikeastaan mun fiilikset, lyhyestä virsi kaunis 🙂

Ja kun aina kysytään, että mikä oli parasta ja mikä kurjinta. Parhaasta on paha sanoa, kaikki? Oli monta hienoa mestaa ja muutama semmonenkin mihin kyllä jossain kohtaa ois siistiä päästä takas, mutta oli myös semmosia mestoja missä oli mahtavaa olla, mutta ei oo mitään tarvetta päästä takasin. Toisaalta kurjin on ihan helppo kertoa (ainaki mun osalta, toisaalta se vaikutti myös Toniin, joten voi olla kuitenkin aika kolektiivinen kurjin juttu). Kurjinta koko reissussa oli Lariam. Voi sitä ahdistuksen ja pahoinvoinnin määrää. Jonka kanssa sitten onneks oppi jollain tavalla olemaan, kun tajus mistä oli kyse. Mutta ei sitä kyllä niitä hetkiä, ku itkee hotellihuoneessa, että haluaa kotiin ja samaan aikaan miettii, että millä hitolla mä kestän seuraavan päivän bussimatkan oksentamatta, ni voi tähtihetkiks kutsua. Mutta tulipahan tehtyä eikä tartte sitä lääkettä enää koskaan ottaa. Ei sopinu mulle, Toni ei saanu siitä mitään oireita, joten joillekin se ilmeisesti sopii… Tai sitten mä vaan olin pahasti allerginen Vietnamille, koska oireet alko aika lailla ku saavuttiin Vietnamiin ja siihen lopetin sitte tabujen nappaamisen niin ku lennettiin Singaporeen, ni pahin oli jo takana (vaikka toki Singapore on ainoa mesta missä oksentelin…)

Bensis
Bensis

Ja niitä mestoja. Vietnamiin mä haluan vielä joskus takas. Pohjois-Vietnam jäi tosi vähälle koluamiselle. Pyörittiin Hanoissa ja käytiin Sapassa sekä Halongin lahdella. Sepä siinä. Tosi hyvin kierretty 🙂 Toisaalta myös Etelä-Vietnamissa on paikkoja mihin ois kiva vielä päästä käymään. Mitä me se kuukaus siellä tehtiin? Ja Laos, jotenkin mä diggasin siitä maasta ehkä kaikista eniten koko reissulla. Ehkä se, että siellä oli vielä sen verran vähemmän turisteja ku muualla teki siitä rennomman ja jengi suhtautu turisteihin lungimmin (ja vähemmän kusettaen) ku muualla. Samaa fiilistä oli toki myös osissa Kambodzaa, mutta näin jälkikäteen ajatellen hengailtiin liian kauan etelärannikolla. Ois ollu siistiä nähä sitäkin maata enemmän. Ja jos joskus vielä sinne päin eksytään, ni mä haluan ehdottomasti Siem Reapissä käydä heppavaelluksella tsiigailemassa temppeleitä! Mutta Laos, Vientiane oli jotenkin inhimillisen kokonen kaupunki ja mä tykkäsin siitä fiiliksistä mikä siellä oli. Ja Luang Prabang (vaikka onkin turistimesta), ni oli kanssa hyvä paikka hengailla. Toki ei ehkä ihan niin pitkään oltas siellä oltu, jos ei oltas jouduttu odottelemaan Vietnamin viisumeita, mutta keksin kyllä todella monta paskempaakin odottelupaikkaa! Mua niin harmitti LP:ssä, että matkaa oli vasta puoli välissä, koska ne jokailtaset markkinat. Pääkadun pätkä täytty ilta toisensa jälkeen myyjistä, ja siellä oli vähän kaikkea kangasta, vaatetta, sisustushärpäkettä myynnissä. Eteneminen oli paikoin aika tuskasta ja tottakai meiän majapaikka oli tän kadun varrella, että joka ilta tuli niitä markkinoita suhattua ees taas (pakon sanelemalla), että   ois sieltä kyllä paljon kaikkea kotiin raahattavaa löytyny eli toden näkösesti se oli vaan onni, että matkaa oli vielä jäljellä. Se jotenkin heikentää tota ostointoa, ku mietit, että kaikki hankinnat on roudattava mukana vielä useamman maan läpi ja että sitä rinkkaa ei kanna kukaan muu ku sinä ite!

Munkkeja Siem Reapissä
Munkkeja Siem Reapissä

Mitä muuta jäi mieleen. Singaporeen on myös päästävä uudestaan, mutta sinne ei lähetä sit reppureissubudjetilla. Singaporehan on kuin länkkärikaupunki sijotettuna päiväntasaajan tuntumaan. Mutta mä viihdyin siellä. Ja paljon siellä jäi vielä näkemättäkin, sen verran hetkinen vaan siellä viivähdettiin. Samoin Kuala Lumpuriin vois palata, ja muutenkin Malesiaa voi käydä tsiigailemassa enemänkin.

Thaikkuihin ei kyllä syttyny minkäänlainen palo. Tosin jos sinne päin vielä suuntais, ni Pohjois-Thaimaa kyllä kiehtois. Lähtee kattoo miltä ne maisemat siellä näyttää…

Korkealta näkee kauas myös Kampotissa
Korkealta näkee kauas myös Kampotissa

Yksittäisistä jutuista mieleen jäi ainakin aivan fantastinen sirkusesitys Battamanbangissa, upea usva Sapassa, saapuminen täysin hiljaiseen suurkaupunkiin keskellä yötä, halpa ja hemmetin maukas Pho-keitto, auringon nousut ja laskut hieman siellä ja täällä, läski koira Koh Samuilla… onhan noita. Paljon jäi asioita mieleen, mutta paljon jo painunu unholaan. Noita kuvia ku katteli niin palas mieleen monia asioita mitkä oli jo unohtanu, mutta toisaalta monia mitkä oli vielä kirkkaana mielessä!

Auringonlasku Sihanoukvillessä
Auringonlasku Sihanoukvillessä

Mutta kuvia katsellessa se kyllä selkiinty mitä mä eniten kaipaan siltä reissulta. Se oli se alkuajan fiilis, se kun kaikki oli vielä edessä ja epäselvää, ei ollu reittisuunnitelmaa eikä oikein mistään mitään tietoa. Ties vaan, että paljon on nähtävää ja koettavaa ja se ei oo ku mennä vaan. Ja mitä näin jälkikäteen tekis toisin? Relais enemmän, vaikka me oltiin ajateltu, että meillä on aikaa vaikka kuinka ja voidaan välillä vaan olla ja ihmetellä paikoillaan, ni joku mania sitä vaan veti eteenpäin ja koko ajan piti nähä ja tehä ja koluta jajaja. Vähemmäläkin olisi varmasti pärjänny. Mutta olipahan toisaalta tekijöidensä näkönen reissu 🙂

/Iitu

Kuvat sekalaisia räpsyjä matkan alkuvaiheilta

Vihon viimeisenä Bangkok

Istuskellaan Suvarnabhumin lentokentällä matkan vikoilla valkoviineillä. Tarkostus oli juhlistaa kotiinlähtöä kuohareilla, mutta koska kentän ravintsemusliikkeistä sitä ei löydy (huonohuono homma), niin oli tyydyttävä vähemmän kuohuvaan juomaan. Nooh, kyllä se kotimatka tälläki lähtee käyntiin.

Ja ne vikat päivät Bangkokissa. Ne sisälsi lähinnä hengailua ja ihan liikaa shoppailua. Ostoshelvetti Mbk (paikallinen kaikkea on ostoskeskus, jolla on pinta-alaa, ku pienellä kaupungilla)  tuli liianki kanssa tutuks, samoin tuli koluttua Siamin kolme ostoskeskusta ja hotellin lähistön ostarit. Ostettuaki tuli ihan riittävästi. Molempia rinkat on nyt tuplat painavammat, ku tänne tullessa. Tosin se 15 kg/ rinkka ei taida siltikään olla kovin paljon. Asusteltiin tosiaan Sukhumvitin alueella mielyttävässä pikku buotique-hotellissa nimeltä Smart Suites. Kiva mesta, kallein matkalla, mutta kyllä ehdottomasti myös laadukkain. Se tosin ei välttämättä ole paljoa se 🙂 Hotelli oli sijainniltaan mitä loistavin, Bts-asemalle (paikallisjuna) ei ollu kaukana, lähistöllä on toinen toistaan hulppeampia ravintoloita ja vastapainoks kymmeniä katukeittiöitä (ja rottia).

image

image

Vikoihin päiviin mahtui myös hieman draamaa. Tiistaina huomattiin, että yks edellisen päivän ostoskasseista on hukassa. Meinas hieman vituttaa, koska kassissa oli kuitenki useammalla kympillä (eurolla) tavaraa. Eli ei muuta, ku metsästyshommiin, muistettiin onneks missä se viimeks oli varmasti ollu messissä ja lähdettiin kulkemaan jälkiämme takas, ja avot, se löyty kirjakaupasta, jossa oltiin käyty kotimatkalla. Vitutuskäyrä laski huomattavasti, ja pysty jatkamaan rahojen tuhlaamista! Muutoin päivät meni lungisti öitä kotiinlähtöön laskiessa. Ei oikeen enää jaksanu panostaa, odotteli vaan että pääsisi jo lähtemään. Matka on ollu aivan mahtava, mutta kyllä kotiinki on kiva mennä. Viikon päästä voi ollaki sitte jo taas ihan reissu  tarpeessa 😉 Hassuja asioita sitä odottaa, kuten pyykinpesua tai lähinnä sitä, että ei tartte laskee peseteenkö pyykkit täällä, vai vasta seuraavassa kohteessa. Ja vaatekaappi on loisto juttu kahdestakin syytä, ensinäkään ei tartte penkoa kamoja aina rinkasta ja toisekseen on enemmän valinnan varaa (reissu menty kahella t-paidalla, kaksilla sortseilla ja kahdella mekolla. Toki niistäki saa jo monta yhdistelmää…)

image

image

Poukkoillaan sitten aiheesta toiseen huolella. Näköjään keskittyminen rupeaa olemaan aika heikkoa. Jee, lento kotiin. Tänään ohjelmassa oli siis paljon ajankulutusta, mutta päivä kuluki yllättävän sukkelaan (kello on nyt siis vähän yli ysi, ja lento lähtee 23.30). Hotellilla hengailtiin puoleen päivään asti, sitte lähettiin tsekkaamaan Jim Thomsonin talo, herra oli vuonna 1906 syntyny jenkki, joka toisen maailmansodan jälkeen pisti pystyyn ison silkkibisneksen ja katos 61-vuotiaana Malesiassa jäljettömiin. Talo on sekotus traditionaalista Thai-taloa ja länsimaalaisempaa pytinkiä. Ihan vaikuttava paikka. Matkalla bts:llä käytiin vielä vikat pyörähdykset Siamin ostoskeskuksissa ja junailtiin takas hotellin lähistölle ja vikaan jalkahierontaan ja mä vielä otin pedikyyrin ja manikyyrin. On hyvä matkustaa levänneenä ja kauniin kynsin. Sitte oliki aika käydä syömässä reissun parhaat burgerit Firehousessa. Nam. Kyllä palokunnan pojille omistetussa ravintolassa osattiin burgerit tehä, vaikkei välttämättä uskoiskaan 🙂 Kello rupeski repimään jo seiskaa, joten eiku kamat messiin hotellilta ja taksi alle (laiskat) ja lentokentälle.

image

image

Ja huomenna Suomessa. Ou jee. Muistakaa laittaa lämmöt päälle ja sytyttää aurinko. Kiitos.

/Iitu

P.s. Piti sitä ottaa kuohujuomaaki. Vikat Changit menossa…

image

ä

Koh Samui ja Koh Phangan

Puolitoista viikkoa on just kohta takana Thaimaan Siaminlahden puolen saarilla. Alkuperäisenä ajatuksenamme oli kiertää Koh Samui, Koh Phangan ja Koh Tao, mutta päädyimmekin toisenlaiseen ratkaisuun. Muutokseemme vaikutti se, että Koh Taolta olisimme joutuneet matkustamaan Bankogiin laiva- juna yhdistelmällä reilut kaksitoista tuntia kun taas uudella suunnitelmalla (laiva+ lento) aikaa kuuluu huomattavasti vähemmän. Mutta toisaalta sen minkä ajassa voittaa niin rahassa hävii 🙂

image

image

Saavuimme Koh Samuille 13.4.2013 Päivä oli näin jälkiviisaana sanottuna huonosti valittu, koska ko. päivä oli myösThaimaalainen uusivuosi  ( Songkran). Virallinen Thaimaa vaihtaa vuodensa kyllä kuten länsimaissa eli 1.1.xxxx, mutta vanha buddhalainen perinne on vielä voimissaan. Thaimaassa näkee kalentereita, joissa on kaksi vuosilukua länsimaalainen ja heidän omansa n. 500 vuotta meitä edellä oleva. Nyt Thaimaan perinteisen kalenterin mukaan eletään vuotta 2556. Thaimaassa kuten idässä kaikkialla on vielä kova juhla myös Kiinalainen uusivuosi, joka sijoittautuu tammi-helmikuun vaihteeseen. Tällöin meno on myös villiä ja ihmiset riekkuu ympäriinsä tansivat lohikäärmetansseja ja seurustelevat sukulaisten ja ystävien kanssa. Näiden kahden lisäksi Thaimaassa juhlitaan myös länsimaalaisten uutta vuotta myös. Kaikkiin näihin uudenvuoden menoihin kuulu se, että ei tyydytä siihen yhteen (korkeintaan kahteen) päivään kuten meillä lännessä vaan juhlinta kestää kahdesta jopa viiteen päivään, huh huh:-)
Kuala Lumpurista tulimme Thaimaaseen lentokoneella n. 50 euron hintaan per pää. Kone lähti Kuala Lumpurista halpalentoyhtiöiden terminaalista klia-lcct:tä ja laskeutui Surat Thanin kentälle n. puolen päivän aikaa. Surat Thanista on vielä n. tunnin bussimatka satamaan, josta lähtee lautta Koh Samuille. Lauttamatka kestää n. parisen tuntia. Lentokentältä ostimme bussi-lautta yhdistelmäliput Koh Samuille 350 bahtin (per pää) hintaan. Päästyämme saarelle mietimme vaihtoehtoja päästä rantsulle, jossa varaamme hotla sijaitsi. Aikamme pyörittyämme ja muita seuraamalla päädyimme saarella hyvin yleiseen yhteiskuljetukseen nimeltä songthaew (tai jotain tohon suuntaan…). Se on lava-auto, jossa pressukatto ja molemmin puolin lavaa istumapaikkoja n. kuudelle kahdeksalle hengelle ja keskellä tilaa matkatavaroille. Kyyti lamai rantsulle maksoi 100 tbhatia per pää ja se oli todella märkää kyytiä:-):-) Kuten jo aikaisemmin kerroin paikan päällä oli käynnissä Thaimaalaisten uusivuosi. Sitä on kuvattu maailman suurimmaksi vesisodaksi. Juhlassa ihmiset heittelee vettä ( mitä kylmempää sen parempi…) toistensa niskaan ja ilakoivat muutenkin veden kanssa ympäripäissään ja märkinä. Me matkaajat saimme myös osamme tuosta hauskuudesta ja kun viimein pääsimme hotellillemme olimme kauttaaltaan märkiä kuin uitetut koirat. Meininki oli hauskaa seurattavaa ja iloinen fiilis tarttuvaa, mutta meitä harmitti/pelotti kun matkatavaramme olivat märkiä ja kun niiden joukossa oli elektroniikkaa… No mikään ei mennyt onneksi rikki eikä pilalle. Veden heittelyyn kuuluu uskomus, että pestään pois vanhan vuoden pahat pois ja kylmällä vedellä se lähtee parhaiten pois. Uuden vuoden vesileikit on siis puhdistautumisrituaali, jonka uskotaan tuovan menestystä ja onnea uudelle vuodelle.

image

image

image

image

Meillä oli haaveena viettää sellainen rauhallinen ja auringosta nauttiva loppuloma upeilla rannoilla, mutta sää ei oikein meitä ainakaan alkuhetkillä hellinyt. Sääennustus lupaili tulevaksi viikoksi sadetta ja ukkoskuuroja ja loppuajaksikin epävakaista. Ja tulihan sitä vettä ja näin ollen rantsu jäi haaveeksi. Muutama päivä meni lukiessa, biljardia pelatessa ja tulevaisuutta pohtiessa sekä kertaillessa koettua ja nähtyä. Ja olihan se ihan mukavaa kun ei tarvinnut suorittaa ja sai vaan olla ja kerätä voimia kesään ja tulevaan pitkään syksyyn ja talveen. Kävin myös ahkeraan lenkillä ja muutenkin jumppailin ettei ihan kokonaan totuus unohtuisi. Lenkkeily ei ole ollut reissussa ollenkaan miellyttävää siis koko reissun aikana. Ilmasto on kuuma ja kostea (tämän vielä handlaa), liikenne on kaaottista ja vaarallista ja kaupungeissa on oikeasti saasteita sen verran ettei kiinnosta niitä sisäänsä vetää. Toisaalta olen reissun aikana hölkkäillyt mitä upeimmissa maisemissa kuten mekogjoen vartta Vientianessa, Kratiessa jne. merenrantaa katsellen samalla auringonlaskua Sihanoukvillessä, Koh Rongilla, Koh Samuilla, Koh Phanganilla jne.

image

image

image

image

Koh Samuin sateisiin kyllästyneenä ja säätiedotuksia katseltuamme päätimme suunnata Koh Phanganiin ja sieltä Koh Taolle. Näillä saarilla sateen mahdollisuus oli pienempi ja ne olisivat alkuperäisen suunnitelmame varrella. Varasimme hotellimme respasta mini van kuljetuksen ja liput Koh Phanganiin menevään lauttaan. Matka Koh Phanganille maksoi 400 tbahtia per pää ja kesti n. tunnin. Phanganilla hotellimme oli kävelymatkan etäisyydessä satamasta, joten reippailimme n. viidentoista minuutin matkan sinne. Hotelli oli maisemiltaan upea. Parvekkeelta ja huoneeseemme avautuvasta isosta ikkunasta näkyi meri ja palmupuita. Saatoimme istua parvekkeella nauttien kylmiä juotavia ja katsella kun aurinko painui horisonttiin meren takana. Olimme muutenkin tyytyväisiä hotelliin ja sen henkilökuntaan. Aika Phanganilla kului syöden, lukien, aurinkoa ottaen, rantsun aleen kauppoihin tutustuen ja uiden. Phanganilla meille iski edessä olevaa matkaa suunnitellessamme ajatus siitä, ettei viitsi enää junassa istua. Ja kun löysimme netistä suht halpoja lentoa Bangkokiin päätimme suunnata Koh Taon sijasta takaisin Koh Samuille. Nyt olemme kolmatta päivää Samuilla Chaweng nimisellä rantsulla. Rantsu on tullut tutuksi niin kuin alueen myymälät sekä ilmastoitu hotellihuone. Tää Chawen on Koh Samuin ”päärantsu” tai ainakin isoin turistirysä ja se näkyy niin hinnoissa kuin turistien määrässäkin. Esimerkiksi tämän kyseisen saaren Laimai rantsussa oluen sai pääsääntöisesti 60-80 tbhatiin täällä siitä joutuu pulittamaan lähes poikkeuksetta satasen tai enemmän. Ruokatarjonta on kans täällä runsasta, kaikkea löytyy kaikkeen makuun ja maksukykyluokkaan samoin on majoituksien kanssa.
Meillä on täällä Chawengillakin mukava ja aikas magee majoitus vaikka hinta meidän mittapuun mukaan lähentelee ns. kauhurajaa:-) Hotellihuoneessa on iso parveke ja kivoja kuvia piirretty seinille piristämään yleistunnelmaa, kaikin puolin mukava hotelli tämä Hakuna matata-hotelli. Huomenna lähdetään kohti Bangkokia, jossa shoppailemme viimeiset rahamme ja sitten ensi viikon torstaina kotiin.

Niin ja se sää näillä saarilla… Joo, on tosiaan satanut ja ollut epävakaista, mutta kyllä paistanutkin on. Me molemmat poltettiin hieman itsemme Koh Phanganilla vaikka ihon jo luulis ainakin vähän tottuneen (ja meidän luulis edes vähän viisastuneen:-):-) ). Täällä on ainakin mun mielestä jo liian tukala olla. Kosteus on järkyttävä ja siihen yhdistettynä n neljänkymmenen asteen lämpötila niin kyllä sitä soijaa tulee:-) paita on koko ajan märkä ja ahdistaa. Kuumimman päiväajan me vietetään suosiolla varjossa ja/ tai ilmastoidussa huoneessa.

image

image

image

image

Jännä tunne ku toisaalta reissu on ollut kiva ja en missään nimessä oo katunut tätä niin silti on todella mukava tulla takas kotiin. Nää viimeiset päivät on ollut odottelua ja matkaväsymystä on molemmissa havaittavissa. Neljä kuukautta on kuitenkin pitkä aika eikä sitä jaksa jatkuvasti olla innostunut ja helvetin kiinnostunut uusista asioista ja paikoista:-)

Eli huomen nokka kohti Bangkokia, josta Iitu kirjoittelee sitten ens viikolla…

-Toni-

Surin Thaimaa

Takana on pitkä ja uuvuttava junamatka Huan Hinistä Bangkokin kautta tänne Suriniin. Ensimmäinen osuus junalla meni kolmannessa luokassa kovilla puunpenkeillä istuen n. viisi tuntia kestäen odotuksiin nähden hyvin. Matkalla maisemat olivat upeat, sisältäen maanseutua, riisiviljelmiä ja vuoria. Tunnelma oli leppoisa eikä liika kuumuuskaan vaivannut. Mitä nyt hieman pölyistä oli. Paljon nää tykkää täällä kulottaa. Vähän joka pelolla roihus.

image

image

Bangkokissa oli junan vaihto ja parin tunnin odotus, jonka aikana kävimme syömässä länsimaalaista mättöä eli KFC-burgereita. Lopun aikaa hengailimme asemalla. Juna Bangkokista Suriniin maksoi 389 baht /pää, jolla saimme istumapaikan kakkosluokasta. Koko junassa ei ollut kuin kakkosluokkaa ja vain istumapaikkoja, joten meidän oli tyydyttävä siihen vaikka mieli olisi tehnyt makuupaikkaa yötä vasten tehtävää matkaa varten, mutta ei niin ei! Saavuimme huonosti nukkuneina Suriniin klo 6.00, kaupunkiin joka otti meidät vastaan varsin koleana ja sumuisena ( lämpötila varmaan n. 15 celsiusta). Kankea ja alakuloinen oli meidän molempien mielikin, oli puutumusta jäsenissä, oli univelkaa, nälkä ja likainen olo, tätä pahensi se ettei meillä ollut pienintäkään näkemystä missä keskusta sijaitsee ja mihin päin tulisi edetä ( ei apua tienviitoista, koska niissä ei ollut yhtään samanlaisia kirjaimia kuin meilläpäin on ja aseman infon setä ei englantia ymmärtäny). Noin tunnin harhailun jälkeen (huom. rinkat selässä plus muut) löysimme bussiaseman, josta käsin saimme selville mitä missäkin on. Äsken kävimme vaihtamassa bahteja dollareiksi, jotka ovat validia valuuttaa Kambodzan puolella johon huomenaamulla suuntaamme. Dollareiden vaihtokaan ei ollut se yksinkertasin homma, ensin piti löytää kauppakeskus, josta löytyy lauantaisin auki olevia pankkeja, ja sitte joku englantia puhuva kassaneiti pankissa joka myy dollareita. Huoh. Kolmannessa pankissa sitten natsas. Meinas ruveta jo hieman ketuttaa, että joudutaanko maanantaihin asti täällä hengata ja odotella isompien pankkien avautumista.

Hieman meitä jänskättää rajamuodollisuudet…. Niin ja kyllä se päivä Surinissakin nousi ja kaupunki esittäytyi vaikka ei niin kauniina niin ainakin lämpimänä ja kyllä meidänkin olo helpottui kun pääsi suihkuun ja sai syödäkseen.

image

Hui hai Hua Hin

Hua Hin, Bangkokista katsoen lähin rantakohde, matkaa 281km (älä kysy missä mittauspisteet on). Bussilla matka kesti 3,5 tuntia ja kustansi huimat 175 bahtia perseeltä. Bussi lähti Bangkokin eteläiseltä bussiasemalta, Sai Tai Mailta (ei voi olla tommosta nimeä bussiasemalla). Itse kohde on huomattavasti rauhallisempi (yllätyyyys) ja siistimpi ku Bangkok. Tosin joka toinen vastaantuleva on skandi. Eka ravintola mikä nähtiin, ku bussista hypättiin, ni tarjos svensk husmanskottia ja suomalaista kotiruokaa. Ou jee niitähän me tänne tultiinki syömään. Täällä siis käsittääksemme on mm. iso suomalaisyhteisö. Yöpaikkakin löydettiin ilman suurempaa haahuilua, 400 bahtin hintaan saa ison huoneen suihkulla, mutta ilman ilmastointia. Tuuletin on tosin sen verran tehokas, että täydellä teholla pyöriessään meinaa tulla kylmä. Lisäksi hintaan saa kaks pulloa vettä per päivä ja telkkaristaki näkyy sateellittikanavat. Huonoksi puoleksi todettakoon todella pätkien toimiva netti. Nooh ei täällä internetin ihmeelliseen maailmaan tultukaan seikkailemaan, mutta tietyt velvollisuudet (laskujen maksu ym.) ois helpompi hoitaa, jos netti toimis… Rantaan kävelee rapiat viis minuuttia. Ja rantaahan täällä riittää. Lisäks on kuppilaa toisensa perään, ja rannan tuntumassa jokainen tarjoaa eurooppalaista, thai ja meriruokaa (european, thai and seafood). Onneks löytyy myös kivoja katukeittiöitä, joissa ruoka irtoaa halvemmalla. Räätäleitä on kans joka lähtöön, ja hinnastot useammalla kielellä (löytyy suomea, ruotsia, tanskaa, hollantia, saksaa, ranskaa…). Asunnon välitystoimistoja löytyy jokunen ja 7eleveneitä on pykätty vähän joka kulmaan, samoin ku thaimassage paikkoja ja kauneushoitoloita. Lisäksi katukuvasta löytyy useampikin viinimyymälä, joissa on uteliaisuuttamme käyty pyörimässä (valikoimissa paljon tuttuja viinejä). Empä ole tainnut aiemmin vierailla alkoholiliikkeessä, jossa pari koiraa pyörii onnellisena jaloissa ja haukkuu…Bangkokiin verrattuna täällä on rauhaisampaa kävellä, tyrkyttäjät puuttuu melkeen kokonaan, ja suurin osa uskoo ku sanot, ettei kiinnosta. Tosin puuttuu ne tyrkyttäjät Bangkokistaki, jos liikkuu turistimestoilta kauemmaksi 🙂

image

image

image

Ja rannaltahan löytyy hepoisia, leijasurffauskouluja ja vuokratuoleja, rantakuppiloita ja kaupustelijoita. Rannalta löytyy onneks myös ihan mukavia spotteja laittaa pyyhe hiekalle ja ottaa aurinkoa. Ihan jopa niin paljon, että palaa. Mä en palanu kovinkaan pahasti, mitä nyt vähän polvitaipeista, nilkoista/jalkapöydistä, kaisteleesta selkää ja hämmentävintä kaikista, poltin vasemman kämmenselän. Tonihan sitten kärvensi koko takaosastonsa todella huolellisesti. Pohkeensa, polvitaipeensa, takareitensä, selkänsä ja hartiansa. Kaapelikanavat tuli tarpeeseen, ku herra makas auringolta suojassa hotellihuoneessa pari päivää. Illan tullen päästiin liikenteeseen. Istuminen oli kuuleman mukaan myös hieman kivuliasta ekoina päivinä. Paidan päälle pukeminen ei myöskään oo kuulunu mieli operaatioihin näinä päivinä.

Eilen kuitenki päästiin liikenteeseen ja käytiin katsomassa Thai nyrkkeilyä eli Muya thaita Hua Hin Grand Stadiumilla, jonka omistaa suomalainen kaveri. Tämä tosin selvis vasta paikan päällä. Paikassa on kaks kertaa viikossa, keskiviikkona ja lauantaina fight night, jossa on amatöörimatseja. Muten paikka on treenimesta. Ja nyt joku viisaampi vois valaista tyhmää. Päättyykö nää matsit useinki tyrmäykseen? Seitsemästä matsista kaks käytiin loppuun asti, loput viis päätty toisessa tai kolmannessa erässä siihen, että,toien makaa maassa älli veks. Eikö tässä lajissa opetella puolustamaan ollenkaan, vai oliko tasoero kilpailijoiden välillä vaan niin suuri, että ottelut päätty ennen aikojaan? Kokemuksena homma oli ihan mielenkiintonen, vaikken tosiaan itse lajista mitään ymmärtänykään. Paikalliset möykkäs vieressä ja veti bisseä ja jokaisen potkun ja lyönnin kohalla piti huutaa/henkästä/pitää jotain meteliä. Muutenki kannustus (?) oli kovaa. Hämmentäviä oli myös alkurutiinit. Ottelija tuli kehään joku härpäke päässään (näyttää hieman sulkapallomailalta, josta on verkko otettu pois, ja se on tökätty päähän niin, että varsi osottaa taakse päin), sitte heille tullaan laittaa ”leit” kaulaan ja sitte alkaa joku ihme tanssi. Jokaisella hemmolla oli omat muuvinsa, ku ne veteli ympäri kehää kumartelemassa, haamunyrkkeilemässä ja -potkimassa. Jotain siinä ilmeisesti kunnioitettiin…. Sitte kuuluu pirinä, maila otetaan pois päästä ja ”lei” pistetään kans naulaan, seuraavaks kumahtaa kongi ja sit se on menoa. Erien välissä huoltajat vilvottelee ottelijoita, ja pirinän kuuluessa vielä ”hieman” venytellään. Esim. nostamalla ottelijan jalka huoltajan olalle. Au.

image

Tänään päästiin sinne minkä takia kai alunperin tänne Hua Hiniin tultiin eli Hua Hin Hills Vineyardiin. Matkaa viinitarhalle on kaupungista 45 minuuttia. Me otettiin tarhan oma kuljetus, joka lähtee Market Villagesta (paikallinen Sello) sijaitsevasta heidän omasta viinibaaristaan. Hinta oli kohtuulliset 300 bahtia, sisältäen meno-paluukuljetuksen ilmastoidussa vanissa, vesipullon  ja ravintolassa rypälemehun. Tarha oli kyllä upea nähtävä, se sijaitsee vähän korkeammalla vuorten kupeessa ja viiniköynöstä on paljon. Tarhoja pääsee myös katsastamaan efelantin selästä, me otettiin 15 minuutin ratsastus. Noh, pääsi katsomaan maisemia korkeamalta, mutta kyyti oli hieman epätasaista. Meitiä kuljettanu efelantti ei ois ilmeisesti halunnu päästää meitä pois kyydistä, koska rupes ”pomppimaan” sivuun, ku sen ohjaaja yritti ohjata sitä takas korokkeen viereen, josta pääsee kyytiin ja pois. Onneks se sit kuitenki tiukalta kuulostavin ohjeiden jälkeen saatiin siististi korokkeen viereen pysähtymään. Tätä norsudaamia ei kiinnostanu jäädä syötettäväks, mutta viereisessä katoksessa oli toinen norsu, joka otti ilomielin vastaan meidän tarjoamat ananakset (korillinen makso 100 bahtia). Meitin ratsu vietiinki pesulle siihen viereen ja sitte seki tuli katoksen alle ruokailemaan.

Koko viinitarha oli tarkkaan harkittu kokonaisuus. Oli hieno turistikeskus, jossa oli myymälä ja ranskalaistyyppistä ruokaa tarjoileva ravintola (arvata myös saattaa, että hintataso oli korkeahko). Samaisesta paikasta sai myös buukattu eri aktiviteetteja, kuten edellä mainittua norsuratsastusta ja sen lisäksi polkupyöräretkiä, jeeppiretkiä ympäri viinitarhaa, etikkettejen maalausta… Ainakin ravintolan ympäristö oli hienosti maisemoitu, oli lampee ja kukkaa ja puskaa, hienoja opasteita ja köynöksetki oli nimetty. Eksymisen vaaraa ei ollu vaikka kävelemään lähtiki ja tiesi myös mitä rypäleitä katseli (oleellinen tieto). Ja mikä tietysti tärkeintä, ravintolassa oli saatavilla erilaisia tastingin settejä. Mä otin premium setin, johon kuulu lasillinen colombardia, white shirazta (rose) ja shirazta. Ihan käypäsiä viinejä. Olen maistanu parempiaki, mutta myös paljon huonompiaki. Rosee jäi kaikista köykäsimmäks ja valkkari valikoitu parhaimmaks. Kotimatkalla täytyy tarkastaa löytyskö viinejä jostain Bangkokin viinikaupasta, nyt ihan ei viittiny ostaa nyt matkaan. Tarhalla oli myös hyvä valikoima makeita viinejä, mutta ne jäi nyt maistamatta. Tarkennukseksi sanottakoon, että täällä sijaitsee tosiaan vaan viinitarhat ja itse viini tehään lähempänä Bangkokia, Siam Wineryssa. Ja viinit kulkee nimellä Monsoon Valley Wines.

image

image

image

image

image

image

Hui hai Hua Hin on ihan käypänen kaupunki, josta voi tehdä jos jonki moista retkeä. Viinitarhan lisäks löytyy floating marketteja löytyyheti kaksin kappalein (ajettiin toisen ohi ja ihmeteltiin miten maalla olevat markkinat voi kellua. Tai ehkä me vaan ei huomattu vettä), yön yli retkeä Kwai-joen sillalle, on apinavuorta ja temppeliä. Ja sitä että tätä. Merelleki pääsee. Keskustan kävelee muutamassa päivässä ees ja taas, mutta tosiaan kuka käskee jäädä pyörimään jos ei halua. Golfkenttiä löytyy ja tennistäki pääsee pelaamaan. Kyllä kaikkea löytyy 🙂 Parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsee Cha-Amin kaupunki, joka on kuulemma vieläki halvempi ja rauhallisempi.

image

image

Nyt matka käy Bangkokin kautta Suriniin ja sieltä edelleen rajan yli Kambodzan puolelle Siem Reapiin… Juna Hua Hinista Bangkokiin kustansi huikeat 44 bahtia per henki. Junassa on vaan kolmannen luokan vaunuja. Eli kovat puupenkit, ilmastointina avoimet ikkunat ja matka-aikakin huimat viis tuntia…

/Iitu, Toni

P.s on päästy jo Suriniin  asti ja vihdoin viimein internetin ihmeelliseen maailmaa, niin saatiin tämäki postaus jakoon. Huomenna sitte (toivottavasti) rajan yli.

Viisi päivää Bangkokissa

No niin, on aika tehdä yhteenveto Bangkokista ja siellä vietetystä ajasta. Bangkok oli mielestäni kokemuksen arvoinen, sykkivä kymmenen miljoonan ihmisen kaupunki, jossa on ystävällisiä ihmisiä. Bangkokin parhaisiin puoliin kuuluu ehdottomasti ruokakulttuuri curreineen, chileineen ja pad thaineen. Ruokaa voi ostaa kadunvarrelta edullisesti turvallisin mielin pelkäämättä suolistopöpöä. Juominen, kaiken kaikkineen (ei siis pelkästään alko) on suhteettoman kallista. Ruuan kahdelle voi saada samaan hintaan kuin yhden paikallisen oluen eli n. 90 baht. Eipä siis kovin montaa olutta maisteltu. Huonona kokemuksena pidän huijaavia taksikuskeja, jotka ennemmin sopivat matkan hinnan kuin laittavat mittarin päälle näin ryöstäen hyväuskoiselta turistilta n. puolet suurempaa hintaa. Muutenkin oli vaikeaa tietää onko ystävällisyys aitoa vai onko ystävällisyyden takana turistin pieni huijaaminen. Tästä esimerkkinä; paikallinen tulee vastaan, ystävällisesti kertoo ettei temppeliin pääse juuri nyt eikä varsinkaan tuollaisissa varusteissa, mutta hänellä on toinen suunnitelma…. Sitten istutaan tuktukissa ja kierrellään koruliikkeitä ja pukuliikkeitä, jossa ”pakkomyyntiä” ja ”ystävällinen” paikallinen saa provikat.

Yhtenä yleisenä heikkoutena Bangokissa pidän epäsiisteyttä ja pahaa hajua. Jätteet heitetään kadulle, koska ei ole roskiksia, julkisivut repsottavat ja katumyyjien rämäset kärryt tekevät ympäristöstä likaisen oloisen. Toisaalta juuri nämä tekijät tekevät Bangkokista Bangkokin. Khaosan roadin ympäristö kuuluu varmasti jokaisen Bangkokissa kävijän ohjelmaan ja hyvä niin, on se vaan nähtävä. Se on kadunpätkä, jossa helvetisti länsimaalaisia enemmän ja vähemmän jurissa, päällekäyviä myyntimiehiä jotka tyrkyttää ruokaa, mittatilauspaitoja ja kaikenmaailman krääsää. Khaoasanin vieressä oleva Ramm buttri kuuluu myös edellä mainittuun kategoriaan. Kaikesta huolimatta nämä kadut on nähtävä ja koettava ja sinne on varsinkin ensikertalaisen helppo tulla.

image

image

”Paikallisen” matkaoppamme Sannin johdolla ( isot kiitokset Sannille) pääsimme pois tuolta länsimaalaisten valloittamasta kaupunginosasta tutustumaan paikallisiin ja paikalliseen kulttuuriin. Kävimme yötorilla, Market Trainissa, jossa olimme lähes ainoat ei-paikalliset sekä näimme erilaisen puolen Bangkokista. Iltagintonicilla käytiin Sannin kotilähiössä ja jälleen oltiin ainoa länsimaalaiset. Telkkareista tuli jalkapalloa (paikalliset kuulemma seuraavat sitä innokkaasti) ja paikallinen duo lauleskeli taustalla, äänentoiston laatu oli tosin hieman kyseenalainen. Itse pidän siitä, että näkee paikallisia autenttissa olosuhteissa missäpäin maailmaa matkaankaan. Lisäksi kävimme katsomassa kunkun kämpän ulkoa, demokratian muistomerkin sekä muutaman temppelin, mm Wat Phon, jossa on 15 metriä korkea ja 45 metriä pitkä lepäävä buddha.

image

image

image

Noin viikko Bangkokissa vierähti nopeasti, kumpikin säästyi turistiripulilta ja olemme tyytyväisiä siellä vietettyyn aikaan. Oli tosi mukavaa nähdä myös Suomalaisia kavereitamme ja jakaa kuulumisia ja kokemuksia, kiitos Sanni, Virve ja Juke. Seuraavaksi kohti Hua Hiniä, tuota paikallisen kunkun rentoutuspaikkaa, jossa meitä odottaa mm. ranta ja meriruoka. Mutta siitä lisää seuraavassa…. -Toni-

image

image

image

Bangkok

Istuskellaan hotellin uima-altaalla ja ollaan vaan todella väsyneitä. Kellohan näyttää iltakasia, että ihan vielä ei nukkumaan passaa mennä. Lentohan meni melkeen ku elokuvissa. Koska Istanbulissa sato lunta (näin tapahtuu kymmenkunta kertaa vuodessa) oli kaikki lennot myöhässä. Kohti Bangkokia päästiin siis lähtemään kolme tuntia myöhässä. Ei tämä niin mitään, mutta paikan valinta ei menny meiltä ihan nappiin. Taakse kärrättiin pyörätuolilla vietnamilainen vanhempi daami matkaseuranaan veikkaisin poikansa. Eihän siinä mitään, mutta ei oo kivaa, ku sut tökitään hereille joka kerta, ku daamilla on tarvetta vessaan. Häntä ku ei saatu kammettua ylös penkistä ellen mä nostanu penkkiäni ylös. Mutta ei siinä kaikki, herra ilmeisesti pelkää lentämistä yli kaiken, sillä vielä ku odoteltiin matkaan pääsyä alko oksentaminen, joka kestiki koko nousun ajan. Onneks se alko uudestaan vasta, ku ruvettiin laskeutumaan. Mikä rattoisa matka Euroopan parhaan lentoyhtiön, Turkish Airlinesin, kyydissä. Onneks sentän saatiin molemmat nukuttua. Perille saavuttiin sitten paikallista aikaa kuudelta. Thaimaa otti matkailijat avosylin vastaan. Hetkinen jonoteltiin passintarkastukseen ja herrasetä passintarkastaja ei sanonu sanaakaan kummallekaan, leimas vaan passit ilmeettömästi ja hoputti hitaat hämäläiset eteenpäin, ku ei ymmärretty että ei tässä hommassa tartte puhua saati muuten kuhnailla. Uutta maahantulijaa leimoja saamaan vaan. Hetken asiaa pohdittuamme todettiin, että nyt ei ehkä kykene säätämään junalla ja taxilla Khao Sanille, vaan otettiin suosiolla Public taxi hotellille. Hintaa kerty kohtuulliset 365 bahtia, reilu kymppi euroja. Kyllä siinä riitti ahdistumista tilan kaipuiselle härmäläiselle, ku hyppäs taksista Khao Sanin alussa pois ja kolmenkymmenen asteen helle löi vasten kasvoja ja turisteja oli ryysikseen asti. Onneks hotellille ei ollu pitkä matka, ni pääsi ilmastoinnin suojiin ja meteliltä piiloon. Hotelli kolmeks ekaks yöks buukattiin jo Suomessa ja luotettiin suosituksiin, joten päädyttiin D&D Inniin. Ei ihan sovi meidän budjettiin, ku varatessa ainoat vapaat huoneet oli deluxe-huoneita, hinta yöltä 1100 bahtia. Mutta menkööt vielä totuttelun piikkiin. Ja anteeksi Virve, ku missattiin sut kentällä!

Mä en tiedä mihin aikavyöhykkeelle me lennettiin, koska tipahettiin molemmat yheltätoista (mikä sinänsä ei oo ihme, ku matkustamista oli takana vuorokausi matkustamista ja vaan muutama tunti katkonaista unta koneessa. Oli muuten hämmentävää syödä aamiaista, ku kello näytti neljää iltapäivällä). Mutta se että molemmat herättiin neljältä eli Suomen aikaa yheltätoista virkeinä oli hieman hämmentävää. Lueskeltiin siinä siinä matkajuttuja ja tehtiin etenemissuunnitelmaa ja päiväsuunnitelmaa. Sitte oliki jo aika siirtyä aamiaiselle, joka sekin oli jokseenkin hämmentävä. Tarjolla oli pekoni paloja, kylmiä nakkeja, ympyrän mallisia paistettuja kananmunia, salaattia, leipää, mysliä ja SPAGETTI BOLOGNESEÄ. Spagettia aamiasella, ei taas mahtunu mun ymmärrykseen 🙂 Aamiaisen jälkeen ohjelmassa oli tuttujen tapaamista ja orientoitumista kaupunkiin. Virve ja Sanni tuli meitä opastamaan kaupungin saloihin. Lähettiin kävelemään kohti jokea, matkalla pysähdyttiin aamukaffelle Soi Ramm Buttrille, joka on samaa tyyliä turistimesta, ku Khao Sanki, mutta rauhallisempi versio. Otettiin jokilaiva kohti Grand Palacea, kunkun entistä asumasta. Onnistuttiin sitten vahingossa matkustamaan pummilla, kun hypättiin sen verran viime tingassa paattiin. Nää jokilaivat on kyllä mainio tapa matkata. Oranssin linjan lippu (ihan ei nyt onnistuttu selvittämään näitten linjojen eroja) maksaa huimat 15 bahtia suunta, ja eteneminen on suhteellisen sujuvaa, ku ruuhkaa ei ole (muutaku laivassa sisällä). Grand Palaceenhan ei päästy, ku mun seuralaiset ei ollu asiallisesti pukeutuneita. Pitää olla polvet ja olkapäät peitossa sekä umpinaiset kengät. Yritettän sitte joku toinen päivä uudestaan. Vaihdettiin lennossa suunnitelmaa tuk-tukiin ja Big Buddhaan.

image

image

Oltiin ahneita ja otettiin kaks kulkupeliä hintaan 50 bahtia kappale. Näin halpa hinta aikamoisesta kaupunkierroksesta tosin sisältää aina vierailuja jokomjalokiviliikkeeseen tahi räätäliliikkeeseen. Kuskit saa komissioita siitä, ku roudaatvat turisteja näihin paikkoihin. Se on aivan sama ostaako turistit mitään, mutta kuskit saavat rahansa. Henkilökohtasesti ei tunnu kauheen mukavalta mennä liikkeeseen missä useampi innokas myyjä hyökkää kimpuun, kun sulla ei oo aikomustakaan ostaa mitään, vaan piipahdat liikkeessä vaan halvan kyydin takia. Mutta tulipa nyt sekin koettua, ei o mun juttu. Tosin tuk-tukilla ajaminen oli oma kokemuksensa, onneks sieltä,ei kauheesti nää eteenpäin, ni ei kerkeä suuremmin pelkäämään. Mutta vauhti oli paikoin huimaa ja ajoradat myös, ööö, mielenkiintosia.

image

Hengissä kuitenkin selvittiin ja Sanniki saatiin melkein ajoissa töihin.

-Iitu