Koh Rong/Koh rong samloen

Kävimme Sihanoukville edustalla Koh Rong nimisellä saarella eikä sieltä löytynyt meille sopivaa majoitusta:-):-) Ihan aikuisten oikeesti asia ei mennyt niin vaan kävimme kahden tunnin lauttamatkan päässä kinaamassa ja mököttämässä tullen pois seuraavalla lautalla….:-) Elämä on!

image

image

Eli haimme uudelleen vauhtia mantereelta ja varasimme (pölyn laskeuduttua…) seuraavaksi kahdeksi yöksi majoituksen saarelta nimeltä Koh Rong samloen. Saari on hieman rauhallisempi kuin Koh Rong, sijaitsee tämän vieressä ja on äärettömän kaunis, mielestäni kauniimpi kuin Koh Rong. Kolme päivää ja kaksi yötä lauttakuljetuksineen maksoi meille 110 dollaria eli hintaa oli, mutta turhasta ei maksettu, upeaa oli. Perjantaiaamuna klo 08:00 suuntasimme guest housimme vieressä sijaitsevaan ”matkatoimistoon” (saman jossa oli edellisiltana varaus tehty) jossa meitä odotti tuktuk kuljetus n. viiden kilometrin päässä olevaan satamaan. Mukaan mopediin tuli meidän lisäksi pari venäläisneitosta (äiti ja hänen n.teini-ikäinen tyttärensä) Pietarista, joilla oli kans bungalow varattuna meidän naapurista. Satamassa hyppäsimme veneen kyytiin ja keula kääntyi kohti paratiisisaarta. Matka saarelle ei ollut mikään nautinto, koska edellisenä yönä vatsani oli alkanut pulputella siihen malliin, että vessa tuli tutuksi eikä pulputus ollut loppunut yöhön vaan jatkui ja jatkui… Venematka oli siis varsin epämiellyttävä mulle, vääntelehdin, irvistelin ja meditoin jotta löysä kakka ei tulisi pöksyyn. Lopulta, ainakin minusta ikuisuuden kestävän matkan jälkeen pääsimme saarelle jossa pääsin vessaan ( huom. en siis pesulle…:-)) ja saimme bungalowimme ( Freedom bungalow,) oman pikku paratiisimme.

image

image

Paikka oli upea, siellä oli kaikkea mitä osasin odottaa ja mitä mielestäni ns. paratiisimaiseen rantamaisemaan kuuluu. Siellä oli valkoista hiekkaa, turkoosin väristä vettä, oli kiva ravintola, kivat majoitusmahdollisuudet sekä rauhallisuutta ( ei ollut huutavia teinejä ja itseään etsiviä reppureissaajia, jotka känni- ja pöllypäissään osaa kaikki ja tuntee kaikki…). Mutta oli tähänkin ”paratiisiin” luikerrellut käärme. Noin sadan metrin viidakkomatkan päässä lahden toisella puolella oli näiden edellämainittujen riittipaikka. Paikka jossa soi saatanallinen musiikki (on sellaista minun mielestäni, jossa ei oo alkua ei loppua ei kertosäettä ja sama helvetin rytmi kaikissa biiseissä…) ja valot vilkkuu ja huudetaan kilpaa. Pisti meinaan vituttaan ku kuumeisena ja ripuloivana kuuntelit sitä jumputusta joka kantautui rantaamme sieltä ”synnin pesästä”:-) No se nyt ainakin tuli selväksi, että viina vaikuttaa samanlailla myös täällä eli kuulo menee.

image

image

image

image

Vaikka miljöö oli upea emme pystyneet nauttimaan siitä täysinrinnoin, koska minä ja Iitu sairastimme tähänastisemme reissun pahimman vatsataudin. Molemmat juoksivat vessassa ja vatsojamme kouristeli tämän lisäksi kärsin pienimuotoisesta kuumeilusta. Tauti oli ikävä, mutta kääntöpuolena oli, että saimme sairastaa upeissa maisemissa, omassa bungalowissa jossa hyvä vessa ja upea terassi. Eli vaikka olimme sidoksissa bungalowiimme nautimme maisemista, luimme ja opiskelimme, eikä näin ollen niin paljoa sairastaminen harmittanut. Vaikka perjantai meni siis bungalwin terassilla niin lauantaina pääsimme jo liikkeelle majoitusta pidemmälle. Kävimme kävelemässä biitsillä, snorklailimme, meloimme ja uimme. Kivaa oli vaikka ei ihan vielä uskaltanut pieraista:-). Illalla kävimme syömässä kevyesti ja painumme nukkumaan puoli kymmenen. Sunnuntaina aamupalan jälkeen luovutimme bungalowin ja kävimme melomassa ja uimassa. Pienen auringonoton jälkeen olikin aika heittää rinkat veneeseen ja suunnata kohti Sihanoukvilleä.

image

Sunnuntai-iltana varasimme bussiliput Kampottiin (kuusi dollaria per pää) ja syömisen jälkeen suuntasimme Sakal guesthousiin (nyt 25 dollaria yö, kiinalainen uusivuosi tuplasi hinnat) nukkumaan. Kampotista, Kepistä ja matkoista tänne Iitu kirjoittelee myöhemmin….
/Toni

Sihanoukville part 2

Nyt on jo muutama päivä hengailtu täällä Serendipityllä, ja kyllä tää vähitellen rupeaa riittämään… Ranta on tungokseen asti täynnä ja kaupustelijoita on jos jonkinmoista. Jostakin syystä hieronta/manikyyri/pedikyyri/karvanpoistoleidien (kyllä, samalta daamilta saapi kaikki palvelut, nää daamit kulkee korit käsivarrella pitkin rantaa huudellen massagesir, manicureleidi) mielestä Tonin selkäkarvat on jotain josta pitää päästä eroon. Jokainen on hiplaamassa niitä, ja kertomassa kui he poistaa ne. No ei oo poistatettu niitä. Itsessään Sihanoukville ei kauheasti tekemistä tarjoa, rannalla voi löhöillä, ja rantabaareissa ryypätä. Ou jee. Mutta merellisiä aktiviteettejä kyllä on tarjolla, sukelluspuoteja löytyy useampi, samoin erilaisia veneretkiä. 15 dollarilla saa esimerkiksi kolmen saaren kierroksen, joka pitää sisällään myös snorklailua ja uimista. Lisäksi kalamiehelle löytyy mahdollisuuksia. On päivä-, ilta- ja yöretkeä. Ja kestonki saa valita. Jos taas vesileikit ei kiinnosta, ni myös dirty bikeä (mitä lie motocrossipyöriä ovat) löytyy useammastakin vuokraamosta. Jossain ne kai käy niillä mälläämässä, ku niitä tuossa pääkadullaki yhtenään pörrää yltä päältä pölyssä…

image

image

Tänään sit paettiin rannalta ja lähdettiin Ream National Parkkiin, se on hallituksen ylläpitämä luonnonpuisto parikyt kilsaa kaupungin ulkopuolella. Varattiin guesthousenn kautta retki hintaan 20 dollaria per jalkapari. Retkeen kuulu aamupala (kahvi/tee, kaks paistettua kananmunaa ja patonki), kuljetukset, opas ja lounas (barracudaa, salaattia ja patonki, jälkkäriks hedelmiä). Meidät kuskattiin minivanilla puistonvartijoiden pisteelle, josta meidät ja eväät lastattiin veneeseen ja sitte lasketeltiin jokea pitkin kohti merta. Tää kyseinen joki on siitä hauska, että sadekaudella se on matalampi, ku nyt. Se taas johtuu merestä. Joki on nyt täynnänsä murtovettä, ja sadekaudella kai sitte enempi pelkästään makeaa vettä.

image

Venematka kesti 1,5 tuntia (puksuteltiin pikkumoottorilla), mutta koko matkalle riitti kyllä ihmeteltävää. Joen varrella asuu paljoltikin paikallisia kalastajia, ja opas kertoili aina mitä missäkin kalasteltiin. Oli seurakuntaa kaivamassa katkarapuja käsin pohjamudasta, mangrovepuidn juurien alta, oli leidejä istumassa vedessä ja keräämässä ostereita (tjuu joki on todella matala, ja joiltain osin vielä matampi) ja oli simpukan kasvattamoa ja verkkokalastusta ja ties mitä. Matkalla ostettiin tuoreita ostereita suoraan joesta eli siis suoraan kalastajalta, kerättiin reilun dollarin kolehti ja saatiin iso lautasellinen kuorittuja ostereita. Tuoreempaa lähiruokaa on vaikea löytää 🙂 Hiemanhan nuo oli hiekkasia, mutta myös maukkaita. Matka päätty pieneen kalastajakylään, josta jatkettiin kävellen kohti hiekkarantaa. Osa porukasta jätti kävelyretken väliin ja jäi venaamaan meitä rantsuun ja yks daami luovuttin ennen puoltaväliä. Matkalla toiselle rannalle kesti tosiaan huimat puol tuntia, ja jep oli kyllä myös riittävän lämmin, etten toisaalta ihmettele, että se oli liikaa vanhemmalle väelle. Viidakon läpi kulkeminen palkitsi valkealla ja autiolla hiekkarannalla. Meidän poppoon lisäks paikalla oli toinen vajaa kymmenen hengen ryhmä eikä muita. Oli toki tällekin biitsille saatu yks rantakuppila rakennettua, muttei yhtään rantatuolia eikä kaupustelijaa. Kilometrin verran silkkaa autiota hiekkarantaa. Tiedä häntä sitten kuinka kauan tilanne säilyy tämmösenä, koska huolimatta siitä, että ollaan luonnonpuistossa ni rannan tuntumaan rakennetaan tällä hetkellä hotellia/resorttia…

image

image

image

image

image

Takasin lähteminen kalastajakylästä ei sitten käynykää ihan niin helposti. Ku oltiin käppäilty takas paatille ja saatu lounas oli laskuvesi sen verran matalalla, että kyytii ei päässy ku vanhimmat ja vaivasimmat ja sit työnnettiin vene ulapalle ja me muut kahlattii perässä. Koko matkaa ei tarvinu onneks kahlata, vaan satakunta metriä eikä vesikään yllättäny juuri polvia korkeammalle. Hetki lähdön jälkeen jäätiin vielä uudestaan kiinni, mutta seurueen pojat hyppäs auttamaan kuskia ja opasta ja päästiin jatkamaan matkaa. Paluumatka vastavirtaan sitte kestiki hieman kauemmin. Matkalla nähtiin lisää kalastajia ja todisteita vuoroveden voimasta. Kohta missä osterinpoimijadaamit oli istunu (päät siis ylsi pinnan yläpuolelle), ni oli nyt täysin ilman vettä. Joen keskellä oli iso kaistele maata ja paljon ostereita näkyvissä. Harvemin sitä tosiaan on ollu yhtä onnellinen sillan näkemisestä (puistonvartijoiden asema on aivan sillan kupeessa). Rupes oleen perse jo aika puuduksissa, ku on jyrryyttetty pari tuntia jokea ylös ja istuin on puuta, ei pehmusteita. Juteltiin meiän oppaan, Sokhan, kanssa ja hänellä on aivan Suomen työlainsäädännön mukaset työajat :-), työaika aamukuudesta iltapäivä viiteen ja työtä seitsemänä päivänä viikossa, ei vuosilomaa. Palkka huimat 35 dollaria kuussa, ja palkan maksu hieman epävarma, koska puistolla ei oo yksityisiä tukijoita, vaan kaikki tulee valtion pussista. Tosin palkasta ei mee veroa (jos veron maksu ketuttaa, ni teretulemasta tänne töihin: tuloveroprosentti nolla ja joka kolmannen baarin/guesthousen ovella lappu, että western staff wanted eli töitäki varmasti löytys). Ei tuu tosiaan paikalliselle leipä helpolla valtion hommissa. Sokha haaveilikin tuktuk-kuskin urasta, mutta ensin pitäs saada säästettyä rahat tuktukiin, ja ku pienellä palkalla pitää elättää vaimo ja kaks lasta, ni ei kauheasti rahaa jää säästöön.

Hetki sitten käytiin ostamassa liput Koh Rongille eli yhrelle saarelle parin tunnin laivamatkan päähän mantereesta. Sinne ois tarkotus paeta kiinalaista uutta vuotta, joka on täälläki iso juhla. Mutta palaamme aiheeseen Koh Rong kun siitä on jotain omakohtaista kerrottavaa.

/Iitu

Sihanoukville aka Kampong Saom

Keskiviikkona siis saavuttiin tänne paikalliseen lomaparatiisiin. Mä meinasin saada hepulin linja-autoasemalla, ku tuk-tuk sirit tuli ihan iholle ja kymmenen yhtä aikaa. Ekan kerran reissun aikana meinasin ihan oikeasti menettää hermoni, onneks Tonilla oli sen verran pelisilmää, että hätyytti ne hieman kauemmaks. Vaihtoehtojahan meillä ei loppujen lopuks ollu, vaan kyyti pois asemalta oli otettava ja tingattava. Käveltävää ois ollut useampi kilometri ja suunta tuntematon. Tingattiin sit muutamaan dollariin kyyti downtowniin, jossa käytiin syömässä ja tekemässä suunnitelma jatkosta. Päädyttiin, että mennään Otres Beachille, se on rauhallinen ranta vähän kauempana reppureissaajien suosimalta Serendipity Beachiltä. Majotuski löyty suht kivuttomasti, Moorea Beach oli mestan nimi, ja makuupaikkana oma ’bungalowi’ muutaman kymmenen metrin päässä rannasta, eli jurtan näkönen maja, jossa oli parisänky (meidän oli vaan ’hieman’ notkolla, keskusta parikytä senttiä alempana, ku reunat) ja tuuletin, ei äänieristystä. Hintaa tästä lystistä kiskottiin 15 dollaria, joka on aika perushinta majotuksesta Otresilla. Ranta oli rauhallinen ja puhdas. Hämmentävästi biitsi oli jakautunu kolmeen osaan. Kaupungista päin biitsille tultaessa oli kasa guesthouseja ja ravintoloita, sitten oli muutama kilometri pelkkää rantaa ja sitten taas toisessa päässä kasa gueshouseja ja ravintoloita. Kaukasemman pään tarjontaan ei kauheasti tutustuttu, mitä nyt äimittiin niitä lenkkeillessämme rantaa ees taas. Ei mikään huonompi maisema juosta aamulenkkejä ja pulahtaa sen jälkeen aamu-uinnille. Otres Beachin huonoks puoleks on luettava aivan järkyttävän pahalta haiseva vesi. Jätettiin pyykit pestäväks, ja joo saatiin ne puhtaina takas, mutta bioluvilin kukkaistuoksu oli kyllä aika kaukana siitä hajusta mikä meitin vaatteista lähti, naapurin navetta oli ehkä kuvaavampi vaihtoehto. Vesi oli myös värillistä, hyvin haalean punaista, mutta värillistä kaikki tyynni…

image

image

Perjantaina jouduttiin kuitenkin jättämään Otres, koska kaikki inhimilliset majotusvaihtoehdot oli täynnä. 14 dollaria sermein rajatusta huoneesta lautamajassa tuntu hieman ylihinnoittelulta. Tingattiin neljään dollariin kyyti Serendipitylle, jossa tälläkin hetkellä majaillaan. Täällä on huomattavasti enemän niin majotus- ku ravintolatoimintaa sekä erinäisiä kauppaliikkeitä. Tuk-tuk jätti meitit Monkey Republicin eteen, saatiin sitten huone omalla kylppärillä ja hiirellä hintaan 10 dollaria. Myöhemmin meille selvis, että mesta on hieman meitä nuorempien reppureissaajien suosiossa. No yhen yön ny on missä vaan. Henkilökohtasesti en kauheasi kyllä nukkunu. Ensin mua piti hereillä hiiri, eikä mikä tahansa hiiri, vaan hyvin lihava hiiri, joka tervehti meitä, ku tultiin illalla takas kämpille. Hiiri ei jääny seurustelemaan meidän kanssa, mutta juoksi ees taas seinän välissä ja piti meteliä. Kun hiiri vihdoin hiljeni, niin rupes viereiset kämpät täyttymään enemmän ja vähemmän humalaisista kanssa-asujistamme. Paikassa oli outoa myös se, että säännöissä luki omien petivaatteiden olevan kiellettyjä (levittää luteita, ymmärrettävää), mutta sängystä puuttu lakana. Oli tyynyliinat ja pyyhkeet, muttei lakanaa. Jep, kaivettiin riippumattomme (jotka toimivat myös makuupusseina) esiin ja kielloista huolimatta nukuttiin niissä. Aamulla sitten vaihdettin paikkaa, ja nyt on muutama yö majailtu Sakal Guesthousessa, joka on uudehko mesta sata metriä rannasta. Kustantaa 10 dollaria yöltä ja on mitä mainioin majapaikka. Hyvät sängyt ja rauhallinen sisäpihan sijainti.

image

image

Eilen vuokrattiin taas fillarit kahden dollarin kappale hintaan ja tutkailtiin Sihanoukvillen muita rantoja ja keskustaa. Aika äkkiä oli tää kylä fillaroitu läpi. Tosin mikään pyöräilijän unelma tää paikka ei oo, sen verran löytyy mäkiä matkan varrelta. Tulipaha ainaki kunnolla hiki 😛 Muut biitsit oli kyllä aika äkkiä katottu, mutta Satama on kyllä aika hulppeen kokonen. Keskustassa käytiin tutkailee paikallista market-aluetta. Nää marketit on täällä päin maailmaa kyllä ihan omaa luokkaansa. Saman katon alle on tungettu kaikkea persiistä perämoottoriin. On ruokaosastoa ja vaatekauppaa, on patjaa ja haarukkaa, sekä hygieniatarviketta ja muuta, unohtamatta kampaamoita. Mutta siis jokaista tarvetta myy useampi kauppias, yks myytipaikka on vaan muutaman neliön kokonen ja tungettu todella täyteen tavaraa. Ahtautta, kakofoniaa ja hajujen sinfoniaa on vaikea kuvailla, eikä tavaran paljoudella oo mitään rajaa. Ostin mä tällä kertaa ittelleni rantamekon, minkä löytäminen ei oo ollu ihan helppoa. En jaa ihan samaa vaatemakua paikallisten kanssa, enkä vaatekokoa… Illalla käytiin rantsussa syömässä barbequeta. Melkeen joka kuppila (joita on vieri vieressä usempi kymmen) nostaa illan tullen hiiligrillin hiekalle ja tarjoaa kalaa ja lihaa lisukkeiden kanssa muutaman dollarin hintaa. Mä söin barracudaa ja oli kyllä hyvää. Kaks pääruokaa ja kaks tuoppia kustansi huimat 9.5 dollaria.

image

Tänään vuorossa oli mopon vuokraus, skootterin (kulkee hyvinki satasta) päivävuokra on 6 dollaria. Ajeltiin ympäriinsä ja käytiin kattomassa Kbal Chhay vesiputousta jonka löytäminen oli hieman haastavaa eikä itse putoukset näin kuivalla kaudella tarjonnu paljoa nähtävää. Mitä nyt paikallisia oli paljolti perheen kanssa picnikillä. Putouksen ympäristöön oli rakenettu katoksia, joissa oli matot lattialla ja muutama riippumatto, nää oli siis kansotettu paikallisilla. Ja ei nää paikalliset mukiin sylje, nytki oltiin puolen päivän jälkeen paikalla ja joka katoksen alla juotiin bisseä, ja tyhjiä tölkkejäki oli jo useampia. Sama on nähtävissä Serendipity beachillä, paikalliset tulee koko perheen voimin paikalle, ja mukana on eväät ja riittävästi juotavaa… Ja juominen voidaan tosiaan alottaa heti aamusta. Kerkeepähän enemmän 🙂 Tosin humalaisia paikallisia taas ei oo ainakaan mun silmään sattunu. Humalaisia turisteja senki edestä.

/Iitu

image

image

image

P.s kunhan tästä jaksan niin teen postauksen paikallisista, heidän mopoistaan ja liikennekultuurista. On taas turistilla ollu ihmettelemistä…