Kallis, kalliimpi, Singapore

Sunnuntaina aikaisin aamusta (6.15) taksi poimi meidät hotellilta ja heitti lentokentälle. Lentokenttätaksi piti tilata edellisenä päivänä ja hinta oli kiinteät 180 000 dongia (viereisellä kadulla mainostettiin samaa palvelua hintaan 170 000 D, mutta ei jaksettu tingata), sisältäen lentokenttämaksun (minkä suuruudesta ei mitään hajua). Kuviteltiin olevamme aivan liian ajoissa kentällä, ku lento lähti vasta 8.55, muttamutta check-inin, turvatarkastuksen ja aamupalan jälkeen saatiinkin kävellä suoraan Tiger Airwaysin koneeseen. Jo ostosten tekeminen lentokentällä oli pienoinen shokki, aamupala makso saman verran, ku koko päivän ruuat muualla maassa ja vedestäki sai pulittaa viisin kertasen hinnan. Mutta olihan se jo totuttautumista Singaporen hintoihin.

Singapore on pieni viiden miljoonan ihmisen saari Malakan niemimaan kärjessä. Nämä viisi miljoona ihmistä on tungettu pääkaupunkiseudun kokoselle maa-alalle, joten tiivistä on. Kolmen Kaakkois-Aasiassa vietetyn kuukauden jälkeen oli mielenkiintosta saapua hyvin erinlaiseen Aasian maahan, käytännössähän Singapore on länsimainen hyvinvointivaltio, joka vaan sattuu sijaitsemaan Kaakkois-Aasiassa liki päiväntasaajaa. Olikin hieman kulttuurishokki saapua maahan, jossa mopot ei aja tuhatta ja sataa missä sattuu (mopoja on todella vähän), kadut on leveitä ja hyvin hoidettu ja suojatien uskaltaa ylittää rauhassa, kun vihreät palaa. Ja autoilijat väistää jalankulkinoita, whaaat. Myös toimiva julkinen liikenne ja juomakelpoinen hanavesi on uutta ja ihmeellistä 🙂 Otettiin tosiaan lentokentältä MRT (mass rapid transit) eli meillä päin metrona tunnettu kulkuväline. Pakko hieman hehkuttaa, kun fiksusti nää on hoitanu homman. Lippu maksetaan sen mukaan mistä ja minne matkustetaan (samaan tapaan toimii ainaki Kuala Lumpurin ja Bangkokin julkinen). Kertalippua ostaessasi valitset vaan automaatista määränpään ja maksat sen mukaan. Me otettiin EZLink -kortit, joihin saa ladattua arvoa (jos joku on menossa Singaporeen, ni meillä on kaks korttia joilla on vielä kuutisen dollaria arvoa. Ei keretty vaihtamaan kortteja pois), ja ne käy myös busseissa. vilautat vaan kortin lukijalle hypätessäsi metroon/bussiin ja vilautat uudelleen hypätessäsi pois, ja maksat vain siitä mitä matkustit. Simppeliä.

image

image

Hotellimme, Fragnance Hotel Crystal (ylihintanen hotelli, joka ei tarjoile aamiasta, jossa ei ole ilmaista wi-fiä eikä minkäänlaista pyykkipalvelua, mutta oli halvin mitä löydettiin) sijaitsi Geylangin alueella, paikallisella punaisten lyhtyjen alueella. Juu, olihan huorataloa huoratalon perään, mutta jos ei ois tiennynnä mitä ne on, ni ois ihmetelly näitten kummallista rakennustapaa ja mieltymystä hämmentäviin sisäänkäynteihin… Ehkä mulla oli hieman liian ruusuiset kuvat Singaporesta, mutta ku kaikkialla hehkutetaan kuinka siisti ja hieno ja puhdas ja rikas ja diipadaapaa kaupunki on, ni mä odotin vähintään kullalla silattuja katuja ja hopeella päällystettyjä taloja, valoisa ja toimiva Changin lentokenttä vielä vahvisti tätä mielikuvaa. Geylang (ensikosketus kaupungiin) teki kuvasta hieman realistisemman, jos kaupunginosa on rakennettu muutama kymmenen vuotta takaperin, ni kyllähän se näkyy. Siisti toki oli, sitä en kiellä, mutta ei ny mitenkään erityisen ”hienoa”. Toki keskustassa pilvenpiirtäjien ja toinen toistaan hulppeampien ostoskeskusten seassa on katukuva..ööö..uudempi, ja ehkä enemmän mun mielikuvia vastaava.

image

image

image

image

image

Hotellihuoneen saamisen, pikasten päikkäreiden ja suihkun jälkeen suunnattiin ensin Golden Mile Complexiin ostaa bussilippuja Kuala Lumpuriin, ku oltiin kuultu, että liput kannattaa varmuuden vuoks hoitaa hyvissä ajoin. Hieman googlailtuamme vaihdoimme suunnitellun junamatkan bussimatkaan. Syitä löytyy useampia, ensinäkin nykyään junat Kuala Lumpuriin ei lähde Singaporen keskustasta, vaan Woodlandsin asemalta, joka sijaitsee aivan Malesian rajalle, eli matkaa keskustasta kertyy. Toisekseen lipun ostaminen ois ollu säätämistä. Jostain syystä, kun ostat lipun Singaporesta, ni maksat sen Singaporen dollareissa (tää ei oo se ihme), mutta maksat saman numeroisen summan, ku maksasit Malesian ringiteissä (vaihdetaan siis vaan valuutta, ei suoriteta laskutoimituksia), ja ku kurssit ei ihan kohtaa, ni matka maksas huomattavasti enemmän, ku sama matka toiseen suuntaa. Tämän voisi kiertää muutamallakin tavalla, joko ostamalla netistä lipun Johor Bahrusta (eka pysäkki Malesian puolella, ja Malesian toiseks suurin kaupunki) Kuala Lumpuriin ja sitte Woodlandsin asemalta vaan lipun Johor Bahruun, vaihtoehtoisesti voit myös mennä paikallisbussilla rajan yli Johor Bahruun ja vaihtaa sitten junaan. (Seat61 kertoo asiasta lisää). Kolmanneks matka-aika on junalla pidempi ku bussilla. Ei siis jaksettu säätää, ja kun bussifirmoja on monia ja busseja lähtee useampi tunnissa, ni matkattiin siis paikallisbussilla (joka lähti melkeen hotellin oven edestä) lipujen ostoon. Meidät nykäs sisään setä firmasta nimeltä Star Mart Travelista ja muutamaa minuuttia myöhemmin oltiin 50 S$ köyhempiä ja kahta bussilippua rikkaampia.

Golden Mile Complexilta lähdettiin käveleskelemään etiäpäin, tarkotuksena joskus päästä Marina Bayhyn asti. Matkan varrella ohitettiin mm. Raffles-hotelli  joka tarjoilee niitä aitoja ja alkuperäsiä Singapore Gin Slingejä. Skipattiin drinksut tällä kertaa, on sitte seuraavalle kerralle jotain tekemistä :-). Eksyiltiin hieman Marina Squaren kauppakeskuksessa ja löydettiin itsemme Singapore Flyerin juurelta. Tonia oli jääny kaivelemaan muutaman vuoden takaa, ku ei menty London Eyehyn, ni tällä kertaa päätettiin tuhlata ja tarkistaa Singapore myös yläilmoista. Puolen tunnin kierros tässä maailman korkeimmassa maailmanpyörässä makso 33 S$ (rapiat 20 €) per matkaaja. Olihan kokemus hieno, pimenevä Singapore yläilmoista ei oo ollenkaan hullumpi näky. Flyerilta jatkettiin matkaa Gardens by the bayhyn, johon saavuttiin täydelliseen aikaan. Illan valo- ja äänishow oli juurikin meinellään. Garden by the bayta on hyvin vaikea kuvailla, se on puisto joka on rakennettu täytetylle maalle ja puistossa on jättimäisiä rakennettuja ”sieniä”, jotka on pimeellä valastu mitä hienoimmin värein. Eka iltana tuli tosiaan nähtyä mitä hienoimpia puolia Singaporesta.

image

image

image

image

Eka päivä taas käytettiin perus turisteilua jatkaen. Eli pyörittiin Chinatownissa, Little Indiassa ja Orchad Roadilla. Orchad Road on kyllä ostoshullun paratiisi, kauppakeskusta kauppakeskuksen perään ja kaikkea Luis Vuittonista H&M:n, kahdelle suht persaukiselle reissaajalle, joiden täytyy ajatella rinkkojen painoa (Air Asian ruumaan voi laittaa 15 kg/rinkka) katu oli vaan hyvin hämmästeltävä. Ostettavaa ois kyllä löytyny, ei halpaa, mutta halvempaa ku Suomessa. Seuraavalla kerralla sitte kunnon budjetilla ja tyhjällä matkalaukulla :-). Little India näytti myös sen rähjäsemmän puolen Singaporesta, vaikka tuntuu, että koko kaupunki on yks iso rakennustyömaa, ni jotenki Little India oli senki saanu vietyä toiseen potensiin, ja samalla se oli myös hyvin kulahtanu. Käytiin toki tsekkaa paikallinen katettu Mustamäen tori eli Mustafa Center, joka oli todella täynnä kaikkea. Tuskimpa osaat kaivata semmosta mitä en katon alta ei saa… Saatiin myös hieman pitkiä katseita osaksemme, ku kävelttin Little Indiasta kotiin. Singapore on kävelijäystävällinen kaupunki, mutta paikallisia ei kauheasti nää kävelemässä. Julkiset toimii sen verran hyvin, ja on suhteessa halpoja, että muut ku tämmöset hullut ei kävele 🙂

Illalla lähdettiin katsastaa paikallinen huvittelukeskus Clarke Quay, ja olipahan hulppea ravintolakeskittymä joen rannalla. Ravintolaa ja baaria joka makuun, mutta olipahan hinnatki. Saatiin muutamassa tunnissa tuhlattua useamman päivän budjetti… Mutta oli kyllä kivaaki istuskella tuoppi kourassa kuuntelemassa livemusiikkia. Vaikkei juotu, ku muutama olut (enempää ei vaan perse kestäny), ni mä tunsin seuraavana päivänä seuraukset. Ilmeisestikin tää tipattomuus yhdistettynä Lariamiin aiheuttaa darran hyvin helposti. Lähdettiin seikkailemaan aamupäivästä kaupungille, ja palattiin hyvinkin pian kämpille, ku mä tulin hieman pahoinvoivaks (jee, pääsin taas tähän aiheeseen). Päästiin myös hieman erilaisempaan turistikohteseen eli MRT:n henksutiloihin mun pahoinvoinnin takia. Oltiin tekemässä matkaa takas hotellille, ku mä totesin, että ny ei oo neidillä hyvä olo ja ei ku vessaan (onneks oltiin Singaporessa, missä asemilla on hyvät ja siistit vessat). Ku tulin vessasta ja tihrustin Tonille, että nyt ei o hyvä olla, ni herrasetävartija kysäs, että tarviiko mun päästä hetkeks takatiloihi  lepäämään (näytin ilmeisestikin suhteellisen pahoinvoivalta). Niin me sitte hengailtiin metrohenkilökunnan taukotilassa puolisen tuntia, että mä sain koottua itteäni sen verran, että uskalsin hypätä metroon ja matkustaa hotellille. Ei voi muuta ku kiittää ja kummartaa henkilökuntaa. Ois nimittäin ollu astetta vittumaisempi odottaa olon tasaantumista metron aulassa, ulos ku ei viittiny mennä, ku ukkosmyrky rupes riehumaan just ku päästiin sisään odotushalliin ja meni sopivasti ohi mun toipuessa.

image

image

Vika ilta Singaporessa menikin sitte  hotellihuoneessa toipuessa. Eli ei ihan suunnitelmien mukaan. Kyllähän sitä eläintarhaan ja Sentosan saarelle myöhemminki kerkiää. Jompaan kumpaan, ku piti vikana päivänä suunnata. Nooh, aina ei voi voittaa. Singapore oli kiva kaupunki, ja muutama kohde jäi odottamaan seuraavallekin käyntikerralle, mutta budjettimatkakohteeksi kaupungista ei kyllä ole (ainakaan meille). Yöpyminen maksaa, nähtävyydet maksaa, olut maksaa, syödä voi toki suhteellisen halvalla hawkers cornereissa ja food courteissa, mutta kaiken kaikkiaan mikäli ei halua kaikesta sniiduilla, ni Singapore maksaa.

Aamulla sitte luovutettiin huone, hypättiin paikallisbussiin ja sitte Kuala Lumpurin bussiin, mutta siitä lisää tuonnempana.

/Iitu

Saigon

Jaaha, on tullut aika taas päivittää kuulumisiamme ja kertoa kokemuksistamme. Tapani mukaan olen päivyksen osalta myöhässä, koska nyt olemme jo toista päivää Singaporessa ja näin ollen Saigon ja Vietnam on jo elettyä elämää. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan….

image

image

Alkuun hieman yleissivistystä sen verran, että tiedetään termit ja puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ho Chi minh City on entiseltään nimeltään Saigon, mutta Vietnamin sodan ( Vietnamissa sota tunnetaan muun muassa nimellä yhdysvaltojen sota) voiton kunniaksi kaupungin nimi muutettiin Ho Chi Minhiksi vuonna 1975. Itse setä Ho Chi Minh kuoli 1969, mutta koska hän oli niin kova jamppa vietnamilaisten mielestä hänen mukaansa haluttiin nimetä ”vihollis” porukan pääkaupunki. Aikoinaan Ranskahan oli alueella kova luu, se hallitsi siirtomaaherruudella aluetta. Ranska joutui kuitenkin kahnauksiin kommunistimielisten kanssa ja joutui antautumaan sillä seurauksin, että asioista jouduttiin sopimaan/sovittiin neuvotteluin. Genevessä tehtiin rauhansopimus vuonna 1956, jonka mukaan Vietnam jaettiin kahteen osaan 17. leveyspiiriä pitkin. Eteläinen Vietnam jäi rankalaismielisten alueeksi ja Pohjois-Vietnam jäi taas Ho Chi Minhin johtaman kommunistiliikkeen johtamaksi. Eteläistä Vietnamia johti silloin setä nimeltä Ngo Dinh Diem, jonka ”Saigon” nimistä hallitusta jenkit avoimesti tukivat. Kävi kuitenkin niin, että etelän hallitsijalle nousi niin sanotusti pissa päähän ja se rupesi suosimaan sukulaisiaan niin virkavalinnoissaan kuin muutenkin. Tähän kyllästyi varsin nopeasti Etelä-Vietnamin jotkin asukkaat ja perustivat vuonna 1960 yhdistyksen nimeltä Front national liberation. Kyseinen kommunistimielinen yhdistys tunnetaan historiassa paremmin nimellä Vietkong (sissiliike), yhdistyksenä joka sai tukea niin Neuvostoliitosta kuin Kiinastakin. Tästä alkoi kierre jota ei pystytty hallitsemaan. Jenkit lisäsi joukkojaan ja tukeaan etelään kommunismin pelossa ja pohjoinen sai lisää tukea omiltaan. Etelä-Vietnamin tilanne paheni sen verran, että Vietkong-porukka sai jenkkien hiljaisella hyväksynnällä aikaan vallankaappauksen vuonna 1963 joka johti siihen, että Ngo Dinh Diem surmattiin. Valtaa alueella ei saatu sovittua vaan levottomuudet jatkuivat niin kuin poliittinen epävarmuuskin. Vuonna 1964 yhdysvallat ilmoitti virallisesti, että heidän kimppuunsa on hyökännyt Vietkongin porukat Pohjois-Vietnamin avustuksella. Tästä alkoi sissisota, joka jatkui aina vuoteen 1975. Sotahan päättyi ns. sanotusti Pohjois-Vietnamin voittoon, koska Yhdysvallat olivat omista sisäpoliittisista syistä vetäytyneet alueelta pois. Sota oli varsinkin Yhdysvaltojen osalta hyvin häpeällinen, koska se käytti alueella jopa terrorismiksi luokiteltua väkivaltaa myös siviilejä kohtaan sekä tappoivat niin lapset kuin naiset vain siitä syystä että he olivat vietnamilaisia. Jenkit myös kiduttivat, raiskasivat ja tappoivat ilman sääliä vietnamilaisia ja jotkut jenkit jopa keräsivät lasipurkkeihin vihollisensa korvia. Historia alueella on siis ollut hurja ja voisi kuvitella, että henkiset traumat olisi vielä päällä, mutta kuuleman mukaan jenkit ovat ”tervetulleita” Vietnamiin, koska he ovat rahoittaneet monia hyväntekeväisyysprojekteja ja olleet kehittämässä maata parempaan suuntaan. Ja jakaneet rahaa anteliaasti.
Ihan oikeutettuna kysymyksenä voidan esittää, mitä Jenkit on oppinut tapahtuneesta? Oma mielipiteeni on ettei paljoakaan. Kun lukee ja kuulee juttuja Irakista, Afganistanista ja Jenkkien toiminnasta ns. maailmanpoliisina samat raakalaisuudet jatkuvat ja ihmioikeuksille sanotaan piut paut.

Se siitä historiasta ja paasauksesta, nyt Ho Chi Minhiin…

image

image

image

Nha Trangista mentiin päiväjunalla Ho Chi Minhiin. Matka kesti seitsemisen tuntia ja maksoi 295.000 dongia per nassikka. Vaunu oli ilmastoitu ja pehmustetuilla penkeillä, joka tarkoittaa hieman parempaa tasoa ja näin ollen mukavampaa matkustamista. Matka sujui kivasti lukiessa ja maisemia katsellessa, joten voimme suositella ko. matkustustapaa myös perheellisille. Saavuimme Ho Chi Minhiin n. klo kolme iltapäivällä ja otimme taksin hotellilemme. Taksin saaminen rautatieasemalla oli haastellista, koska kaikki taksit eivät ottaneet kyytiin syystä jota meille ei kerrottu. Lopulta meillä oli taksin kanssa onnea matkassa kun saimme taksin ja kustannusten jakajaksi samaan suuntaan menevän britti pariskunnan. Matkalle hintaa kertyi n. kaksi euroa per pariskunta eli ei kovin paljoo.
Hotellimme Nam long sijaitsi Phan Ngu Lao alueella eli suhteellisen keskeisellä ja halvalla alueella. Hintaa majoituksella oli 16 dollaria yöltä, hintaan ei kuulunut aamupala mutta pieni siisti huone suihkulla ja huonolla wifi- yhteydellä kuului. Hotelli oli siisti ja henkilökunta avuliasta ja iloista eikä häiriötekijöitä ollut.

image

image

image

Meillä oli Saigoniin varattu aikaa kuusi päivää. Tämä osoittautui aivan liian pitkäksi ajaksi, koska kaupungin ”haltuunottoon” mielestämme olisi riittänyt aivan hyvin kolme-neljä päivää. Nähtävyyksiä siellä ei niinkään ole ja ne vähät mitä löytyy kiertää muutamassa päivässä. Kaupungin ihasteluun ja vilinän tarkasteluun väsyy suhteellisen pian ja siihen väsyimme mekin. Toki aika olisi sujunut paremmin mikäli olisimme ottaneet esim. päivämatkan mekog joen suistoon tai jonkin muun kohteeseen. Me emme halunneet päiväretkiä ottaa, koska päivästä suurin osa olisi kulunut autossa istuen ja mehän ollaan ihan tarpeeksi reissun aikana autossa istuttu.
Kaupungissa kiertelimme edestakaisin, näimme Notre Damen katedraalin, Kilpikonna järven, pilvenpiirtäjiä ja hulppeita muita rakennuksia. Näimme myös upeita puistoja, ostoskeskuksia ja markettialueita, koimme hienot ravintolat ja kahvilat sekä söimme hyvää ja suhteellisen halpaa paikallista ruokaa.
Saigon on hyvin länsimaalainen kaupunki yleiskuvaltaan, selvästi länsimaalaisempi kuin esim. Hanoi. Kadut ovat leveämpiä, autoja on kaduilla enemmän ja yleisilme on siistimpi. Liikenne Saigonissa on kaaos niin kuin esim. Hanoissakin, mutta erilaisempaa, ehkä jopa pahempaa. Hanoissa kadut ovat kapeampia (jalankulkijan on helpompi ylittää katu) ja liikenteessä pääosin mopoja. Saigonissa autot huristavat leveitä katu jumalatonta vauhtia ja ne mopedit liukuvat niiden seassa tai vielä pahempaa jalkakäytävällä. Koeta siinä sitten olla turistina ja pitää itses ehjänä kun pelkäät tietä ylittäessä autoja ja jalkakäytävällä niitä oikaisevia mopedeita.
Kävimme myös sotamuseossa  katselemassa maan sotaisaa historiaa heidän näkökulmastaan kerrottuna. Olihan käynti mielenkiintoinen ja saatu tieto sivistävää, mutta varsin ymmärrettävästi yksipuolista. Museossa oli nähtävillä sota-aluksia, pyssyjä, viestivälineistöä sekä kuvia ja tekstejä väritettyinä kommunistin ihannoinnilla. Suosittelen kaikille museossa käyntiä mikäli kaupungissa vierailee.
Yhtenä päivänä vierailimme eläintarhassa -joka on muuten yksi maailman vanhimpia- jossa näimme niin virtahevon, leijonan kuin tuhottoman määrän käärmeitä ja muita mielenkiintoisia ötököitä. Tämä oli hyvä kohde ja olisi myös hyvä kohde lapsiperheille. Alueella saa helposti kulumaan vaikka koko päivän, alue on siisti, eläimet hyvissä oloissa ja alueen palvelut hyvät eikä hintakaan ollut kova, ainostaan 30 senttiä euroissa per pää.
Vierailimme entisessä presidentin palatsissa (reunification palace), joka aikoinaan toimi myös Etelä-Vietnamin sodan aikaisena johtokeskuksena. Nykyään paikka on pääsääntöisesti turistikohde, mutta siellä järjestetään myös valtion virallisia juhlallisuuksia aina silloin tällöin. Rakennuksessa oli kellarikerroksessa vielä nähtävissä sodanaikaiset johtokeskustilat karttoineen ja viestivälineineen. Yläkerroksissa pressan sviitit pelisaleineen, elokuvateattereineen ja tanssiparkeitteineen sekä isot mahtavat kokoustilat. Tykkäsin kohteesta ja sen historiasta eikä muutaman euron sisäänpääsy maksukaan himmentänyt sitä.

Saigonista pidin paljon ja se on mielestäni kokemisen arvoinen kaupunki. Matkasta niin Saigoniin kuin Vietnamiin saa paljon enemmän irti mikäli jaksaa hieman tutustua maan historiaan ja kulttuuriin. Vietnamista pidin erittäin paljon, siellä löytyy aktiviteettiä jokaiseen makuun, majoitusmahdollisuksia jokaiseen budjettiin ja paljon hyvää ruokaa ja hienoja kohteita ja rakennuksia. Vietnam on selvästi kehittyneempi maa niin matkailun kuin infrankin suhteeen kuin esim Laos ja Kambodza. Saigonista itse odotin hieman enemmän, en tiedä oliko mieltäni romantisoineet/mystifioineet sotaelokuvat ja hyvin tehdyt matkailuohjelmat, mutta en saanut sieltä mitä odotin. Jäin kaipaamaan esim. hieman enemmän itämaista tunnelmaa ja kulttuuria. Kaiken kaikkiaan Vietnamista jäi niin hyvä maku ja fiilis, että tänne tänne tullaan vielä joskus uudestaan.

image

image

image

Saigonista siirryimme lentämällä Singaporeen, josta Iitu kirjoittelee lähipäivinä….

P.S pyydän anteeksi kun käytin Saigon nimeä Ho Chi Minhin sijaan, mutta niin tekevät paikallisetkin.

-Toni-

Nha Trang – Vietnamin Pikku-Venäjä

Saavuttiin siis keskiviikko-aamuna Nha Trangiin huonosti levänneinnä, skippattiin silti taksikuskien tarjoukset ja lähdettiin kävelemään parin kilsan matkaa kohti rantsua ja halpoja majotuksia. Yks vanhempi setä otti meidät rantsun läheisyydessä hellään huomaansa ja saatteli omaan hotelliinsa, joka oli ihan kiva paikka lähellä rantaa ja ravintoloita. Paikan nimi on Perfune Grass Inn ja hinta yöltä kustansi 18 $ ja iloksemme saatiin huone heti, vaikka kello ei ollu ees seittemää aamulla. Suihkun ja aamupäikkäreiden jälkeen lähettiin ettimään aamupalaa (kumman syystä se ei vielä tälle aamua sisältyny hintaan…) ja tsekkailemaan rantsua. Nha Tranghan ei ole mikään pikkunen turistimesta, vaan liki 400 000 asukkaan kaupunki, jossa on pitkä ja hieno biitsi, sekä rutosti turisteja, lähinnä venäläisiä. Tänne ku tuli oli olo, ku Stockalla joulun välipäivinä. Kaikki kyltit, ruokalista jne. on vietnamin ja englannin lisäks venäjäks ja tuota ihanaa itä-naapurin molotusta kuulee koko ajan ja joka paikassa. Lisäks rannan ja kaupungin erottaa suhteellisen vilkasliikenteinen katu, onneks on jo suurinpiirtein tottunu paikalliseen liikennekultuuriin, ni tien ylitäminen sujuu jo jotenkuten. Rantsussa on jokunen baari ja jokunen aurinkotuolin tarjoja. Lisäks riittää ihan tyhjää rantaaki vaikka kuinka paljon. Myyjiäki on ihanan vähän, koko aikaa ei tartte olla kieltäytymästä ostoksista… Huonona puolena biitsillä on se, että uimiseen ranta soveltuu kovin huonosti. Ranta jyrkkenee suht nopeeta ja aallot on suht kovat. Mä jätinki uimisen suosiolla väliin eikä Tonikaan kauheasti vedessä viihtyny.

image

image

Mutta löydettiin rantsusta aamupalamesta, Louisiana Brewhouse, joka on siis ravintola että panimo, lisäks niillä on uima-allas (50 metrin päässä merestä) ja tietty aurinkotuoleja niin altaan reunalla kuin rantsun puolellaki. Käytiin vielä myöhemminki paikassa maistelemassa witbeeriä, maistupa hyvinkin simaiselta… Eka päivä meni taas orientoitumiseen ja rantsussa makaamiseen. Oikeestaan koko täällä olo aikana ei oo tehty mitään. Rupeaa olemaan hieman turnausväsymystä, ja oon vaan maattu rantsussa, nukuttu paljon ja luettu. Eka kertaa ollu semmonen olo, että vois jo vaikka tulla kotiin. Olo kyllä menee nopeesti ohi, ku kurkkaa Suomen sääennusteita 🙂

image

image

Sen verran sentäään aktivoiduttiin, että käytiin hieman rentoutumassa. Suunnattiin mutakylpyyn Thap Ba Hotspring (sivut löytyy myös venäjäks…) nimiseen kylpylään, joka sijaitsee vajaan kymmenen kilsan päässä keskustasta, ystävällinen respansetä hommas meille meno-paluukyydin 10 dollarilla. Koska me ollaan miljönäärejä, ni otettin kahdelle hengelle hemottelupaketti joka kustansi 1 100 000 dongia yhteensä ja sisälsi mutakylpyn, yrttikylvyn, jalkahieronnan, allasalueen vapaan käytön ja pisteenä i:n päälle pizzan. Ekaks tosiaan suihkuteltiin, sitte lilluttiin muta-ammeessa reilu varti, kuivateltiin auringossa ja suihkuteltiin muta pois (ei muuten oo niin helppoo saada mutaa pois uimahousuista ottamatta niitä pois jalasta ja avoimessa tilassa housujen pois ottaminen ois saattanu aiheuttaa liikaa hämminkiä, joten ei testattu), sen jälkeen meidät ohjattiin yrttikylpyyn ja meille roudattiin teetä ja hetelmiä. Olipa rentouttavaa lillua lämpösessä vedessä kolme varttia. Seuraavaks vuorossa oli jalkahieronta, hierojaleidit ei tienny missä Suomi sijaitsee ja kun havainnollistettiin asiaa, että siellä Venäjän ja Ruotsin välissä kaukana pohjosessa, ni seuraava kysymys oliki, että puhutaanko me venäjää. Daadaa. Daamit koitti myös kaupata kokovartalohierontaa 100 000 dongin hintaa, ois kuulemma respasta ostettuna maksanu 180 000 dongia, mutta skipattiin tää tarjous. Rupes olee suhteellisen rento olo jo valmiiks. Käytiin koittaa myös poreallas ja kylmävesiallas, joka ei ollu kylmää nähnykään ja jossa venäläinen mukula yritti parhaansa mukaan hypätä mun niskaan. Luovutettiin uiminen suosiolla ja käytiin nauttimassa meille luvattu pizza ja suoriuduttiin takas hotellille täysin selkärangattomina, sen verran rennolta olo tuntu.

image

image

image

Me jätettiin väliin suurin osa Nha Trangin ns. must to do -osastosta (rantsun ja mutakylvyn lisäks) eli Vinpearl, joka on läheisellä.saarella sijaitseva vesi-/huvipuisto, akvaario ja ties mitä. Mä oisin halunnu mennä sinne ainostaan päästäkseni matkaamaan maailman pisimmällä veden yllä kulkevalla kaapeliradalla, mutta päätettii  skippaa, ku hintaa ois tullu yhteensä liki neljäkymppiä (euroja) eikä kumpikaan oo mikään suuri vesipuistofani. Suunniteltiin kovasti kyllä, että oltas lähetty snorklaamaan ja saarikierokselle, mutta se jäi välistä meikäläisen mahavaivojen takia (perkeleen Lariam). Lisäksi meiltä jäi kokematta Nha Trangi  yöelämä, tän pitäs olla Vietnamin Thö Bilemesta. Mä oon tosiaan ollu aikasta lailla tipattomalla Sapasta asti, ku tuoppiki olutta pahentaa niin fyysisiä ku etenki henkisiä oireita. On tosiaan tuo Lariam hieman meikeläistä rassannu, mutta onneks rupeaa olemaan jo parempaan päin eikä tartte sitä enää syödä, ku Vietnaman eikä tulevatkaan kohteet kuulu riskialueseen. Mutta tohon yöelämä osioon kyllä uskon sen perusteella, mitä on tuossa kaupungilla iltasin kävelty, baari on toisensa perään ja möykkä on kova (tuskin kukaan selvinpäin jaksaa niin kovin meuhkata 🙂 ), ja joka paikassa mainostetaan häppäreitä ja shotteja ja viinaristeilyitä (kuka täysjärkinen haluaa lähetä boozacruiselle?! Tallinanristeily siirrettynä tropiikkiin ja ilman bingoavia mummoja…mutta sitäki enemmän kännisiä teinejä eikä pysty ees ostamaan ”tuliais”viinoja 😉 )…

image

image

image

image

image

Ollu suhteellisen rentouttavaa vaan olla ilma suurta suorittamisen painetta. Tähän asti ku on melkeempä aamusta iltaan painettu pitkin kyliä ja ihmeteltyä Aasian ihmeellisyyksiä. Sen verran saatiin tän makaamisen ohella tehtyä, että loppureissun matkasuunnitelma rupeaa olemaan aika selvä. Huomenaamuna hypätään Ho Chi Minhin junaan ja ollaan siellä vajaa viikko (käydään varmaan päivän tai parin reissulla Mekongin suistossa), su 7.4. lennetään Singaporeen ja 13.4. Kuala Lumpurista starttaa lentokone kohti Surat Thania (Koh Samui, Koh Tao ja Koh Phangan sijaitsee lähistöllä…), jossa me toivottavasti ollaan kyydissä. Singaporesta Kuala Lumpuriin ois tarkotus matkata junalla. Ja jollaki kulkuvälineellä suunnataan sitten Bangkokiin joskus 25. päivän tienoilla. Eli jos jollain on ikävä ja lomapäiviä huhtikuun lopussa jäljellä, ni saapi tulla Thaimaaseen meidän kanssa lomailemaan 🙂

/Iitu