Aivan mahtavaa, kun vihdoinkin sää suosii ulkona liikkumista. Toki vielä mahtavampaa se juokseminen olisi, jos ei olisi lauantaina kuunnellut Popedaa niin antaumuksella, että se maistui suussa vielä tänäkin aamuna 🙂 Ja parasta kaikessa olisi, jos nyt ei olisi vuorossa kevyt viikko, vaan saisi päästellä täysillä.

Kaikesta raskaudestaan huolimatta lenkki tänään oli mitä palkitsevin. Kuumuus ei tappanut heti kättelyssä ja viikonlopun huono elämä ei tuntunu liikaa sykkeissä – mitä nyt mäet näkyy oikein kivasti sykekäppyrällä. Mää vedin jopa elämäni nopeimmat peruskestävyyskilometrit. Minä, alle 6.30 vauhtia, WHAAAT!!! Selkeästi viime kuukausien hikiset teholenkit ovat tehneet tehtävänsä.

Mää oon samaan aikaan vihannut niitä kovempia lenkkejä että rakastanut. Ne on imeny kaikki voimat. Samalla ne on antanut uskomattomat fiiliksen. Kaiken sen hien ja tuskaisen olon on kestänyt, kun on tiennyt, että Suomen kesä ei kestä loputtomiin. Lisäksi mä olen salaa toivonut, että jahka kelit viilenee, niin lenkitkin tuntuu kevyemmiltä. Yhden testilenkin perusteella näin kävi. JEE! Toivottavasti ens viikollakin kelit suosivat juoksijaa, jotta pääsee oikeasti näkemään mihin vauhti ja fiilis on kehittynyt!

/Iitu