Se kauan odotettu kokoomapostaus ja paluu suunnitelmia

Hei,
anteeksi suuri hiljaisuus ja sen luvatun reissuyhteenvedon puuttuminen. Mutta parempi kai myöhään kui ei milloinkaan… Ajateltiin ruveta pikku hiljaa taas päivittelemään tätä, lähinnä omaksi huviksi ja itselle muistoksi, mutta toki jos joku muukin tästä löytää iloa niin mikäpäs siinä.

Oli kyllä hassua pitkästä aikaa kirjautua sisään ja huomata, että tänne vieläki liki päivittäin päädytään. Toki se on ymmärrettävää, sen verran montaa blogia tuli itsekin selailtua ennen reisuun lähtöä, että ihmekkös tuo jos reissusuunnitelmaa tehdessä ja googlen laulaessa myös tänne päädytään. Mutta voi pojat, kun selaili noita postauksia ja katseli kuvia, ni hieman paljon rupesi taas tekemään mieli reissun päälle tai siis aurinkoon! En sano, että takas Kaakkois-Aasiaan, mutta jonnekin kauas (tai lähelle)…

TURISTI

 

Mutta kootaas nyt se reissu muutaman sanan paketiks. Toisaalta hyvä, että tätä kirjottelee nyt kun on aikaa kulunut. Tunnelmat on kerenny muuttumaan moneen kertaan ja fiilikset reissustakin elämään monen monituista kertaa (ompas muuten outoa päivittää tätä ihan oikealla tietokoneella eikä tabletin näyttöä hakaten, damn ei voi enää sitä syyttää kirotusviriestä). Mutta edelleen pääasiallinen fiilis on, että oli se vaan pirun siistiä. Toisaalta vähän lyhyempikin irtiotto ois saattanu riittää. Siinä oikeastaan mun fiilikset, lyhyestä virsi kaunis 🙂

Ja kun aina kysytään, että mikä oli parasta ja mikä kurjinta. Parhaasta on paha sanoa, kaikki? Oli monta hienoa mestaa ja muutama semmonenkin mihin kyllä jossain kohtaa ois siistiä päästä takas, mutta oli myös semmosia mestoja missä oli mahtavaa olla, mutta ei oo mitään tarvetta päästä takasin. Toisaalta kurjin on ihan helppo kertoa (ainaki mun osalta, toisaalta se vaikutti myös Toniin, joten voi olla kuitenkin aika kolektiivinen kurjin juttu). Kurjinta koko reissussa oli Lariam. Voi sitä ahdistuksen ja pahoinvoinnin määrää. Jonka kanssa sitten onneks oppi jollain tavalla olemaan, kun tajus mistä oli kyse. Mutta ei sitä kyllä niitä hetkiä, ku itkee hotellihuoneessa, että haluaa kotiin ja samaan aikaan miettii, että millä hitolla mä kestän seuraavan päivän bussimatkan oksentamatta, ni voi tähtihetkiks kutsua. Mutta tulipahan tehtyä eikä tartte sitä lääkettä enää koskaan ottaa. Ei sopinu mulle, Toni ei saanu siitä mitään oireita, joten joillekin se ilmeisesti sopii… Tai sitten mä vaan olin pahasti allerginen Vietnamille, koska oireet alko aika lailla ku saavuttiin Vietnamiin ja siihen lopetin sitte tabujen nappaamisen niin ku lennettiin Singaporeen, ni pahin oli jo takana (vaikka toki Singapore on ainoa mesta missä oksentelin…)

Bensis
Bensis

Ja niitä mestoja. Vietnamiin mä haluan vielä joskus takas. Pohjois-Vietnam jäi tosi vähälle koluamiselle. Pyörittiin Hanoissa ja käytiin Sapassa sekä Halongin lahdella. Sepä siinä. Tosi hyvin kierretty 🙂 Toisaalta myös Etelä-Vietnamissa on paikkoja mihin ois kiva vielä päästä käymään. Mitä me se kuukaus siellä tehtiin? Ja Laos, jotenkin mä diggasin siitä maasta ehkä kaikista eniten koko reissulla. Ehkä se, että siellä oli vielä sen verran vähemmän turisteja ku muualla teki siitä rennomman ja jengi suhtautu turisteihin lungimmin (ja vähemmän kusettaen) ku muualla. Samaa fiilistä oli toki myös osissa Kambodzaa, mutta näin jälkikäteen ajatellen hengailtiin liian kauan etelärannikolla. Ois ollu siistiä nähä sitäkin maata enemmän. Ja jos joskus vielä sinne päin eksytään, ni mä haluan ehdottomasti Siem Reapissä käydä heppavaelluksella tsiigailemassa temppeleitä! Mutta Laos, Vientiane oli jotenkin inhimillisen kokonen kaupunki ja mä tykkäsin siitä fiiliksistä mikä siellä oli. Ja Luang Prabang (vaikka onkin turistimesta), ni oli kanssa hyvä paikka hengailla. Toki ei ehkä ihan niin pitkään oltas siellä oltu, jos ei oltas jouduttu odottelemaan Vietnamin viisumeita, mutta keksin kyllä todella monta paskempaakin odottelupaikkaa! Mua niin harmitti LP:ssä, että matkaa oli vasta puoli välissä, koska ne jokailtaset markkinat. Pääkadun pätkä täytty ilta toisensa jälkeen myyjistä, ja siellä oli vähän kaikkea kangasta, vaatetta, sisustushärpäkettä myynnissä. Eteneminen oli paikoin aika tuskasta ja tottakai meiän majapaikka oli tän kadun varrella, että joka ilta tuli niitä markkinoita suhattua ees taas (pakon sanelemalla), että   ois sieltä kyllä paljon kaikkea kotiin raahattavaa löytyny eli toden näkösesti se oli vaan onni, että matkaa oli vielä jäljellä. Se jotenkin heikentää tota ostointoa, ku mietit, että kaikki hankinnat on roudattava mukana vielä useamman maan läpi ja että sitä rinkkaa ei kanna kukaan muu ku sinä ite!

Munkkeja Siem Reapissä
Munkkeja Siem Reapissä

Mitä muuta jäi mieleen. Singaporeen on myös päästävä uudestaan, mutta sinne ei lähetä sit reppureissubudjetilla. Singaporehan on kuin länkkärikaupunki sijotettuna päiväntasaajan tuntumaan. Mutta mä viihdyin siellä. Ja paljon siellä jäi vielä näkemättäkin, sen verran hetkinen vaan siellä viivähdettiin. Samoin Kuala Lumpuriin vois palata, ja muutenkin Malesiaa voi käydä tsiigailemassa enemänkin.

Thaikkuihin ei kyllä syttyny minkäänlainen palo. Tosin jos sinne päin vielä suuntais, ni Pohjois-Thaimaa kyllä kiehtois. Lähtee kattoo miltä ne maisemat siellä näyttää…

Korkealta näkee kauas myös Kampotissa
Korkealta näkee kauas myös Kampotissa

Yksittäisistä jutuista mieleen jäi ainakin aivan fantastinen sirkusesitys Battamanbangissa, upea usva Sapassa, saapuminen täysin hiljaiseen suurkaupunkiin keskellä yötä, halpa ja hemmetin maukas Pho-keitto, auringon nousut ja laskut hieman siellä ja täällä, läski koira Koh Samuilla… onhan noita. Paljon jäi asioita mieleen, mutta paljon jo painunu unholaan. Noita kuvia ku katteli niin palas mieleen monia asioita mitkä oli jo unohtanu, mutta toisaalta monia mitkä oli vielä kirkkaana mielessä!

Auringonlasku Sihanoukvillessä
Auringonlasku Sihanoukvillessä

Mutta kuvia katsellessa se kyllä selkiinty mitä mä eniten kaipaan siltä reissulta. Se oli se alkuajan fiilis, se kun kaikki oli vielä edessä ja epäselvää, ei ollu reittisuunnitelmaa eikä oikein mistään mitään tietoa. Ties vaan, että paljon on nähtävää ja koettavaa ja se ei oo ku mennä vaan. Ja mitä näin jälkikäteen tekis toisin? Relais enemmän, vaikka me oltiin ajateltu, että meillä on aikaa vaikka kuinka ja voidaan välillä vaan olla ja ihmetellä paikoillaan, ni joku mania sitä vaan veti eteenpäin ja koko ajan piti nähä ja tehä ja koluta jajaja. Vähemmäläkin olisi varmasti pärjänny. Mutta olipahan toisaalta tekijöidensä näkönen reissu 🙂

/Iitu

Kuvat sekalaisia räpsyjä matkan alkuvaiheilta

Phonsavan: Plain of Jars ja maailman pommitetuin kolkka

Luang Prabangista siis hypättiin taasen minivaniin ja suunnattiin kuuden tunnin matkan päähän Phonsavaniin. Tällä matkalla mä kärsin ekaa kertaa elämässäni matkapahoinvoinnista, saattanee tosin johtua flunssasta ja täysin tukossa olevista rööreistä. Tonin mainitsema sade myös kylmensi ilman. Joojoo +20 astetta ei oo kylmä, mutta ku on kaks kuukautta tottunu siihen, että lämpötila ei laske yölläkään paljoa alle kolmenkymmenen, ni kyllä kakskyt astetta tuntuu kylmältä. Ja näköjään myös kylmettää. Hengissä (ja oksentamatta) selvittiin kuitenki perille. Minivanistation sijaitsee aika liki keskustaa, joten ohitettiin tuktuksirit ja käveltii ytimeen. Phonsavan on pikkuruinen kaupunki liki Vietnamin rajaa, ja oikeastaan ainoa syy miksi sinne turisteja tulee on Plain of jarsit (eli ruukut tasangolla). Se oli meilläkin syy pysähtyä kylään matkallamme Vietnamiin. Kaupungin ydin käsittää yhden tien, jonka toiseen päähän on tungettu suurin osa guesthouseista ja ravinteleista. Me majotuttiin Dok Khoun hotelliin. Hintaa jääkapista, jota myös huoneeksi kutsutaan pyydettiin 80 000 kipiä. Ei paha, jos hintaan ois saanu ilmastointilaitteen kaukosäätimen… Huone muistutti tosiaan jääkappia ja nukuttiinki kaks yötä täydessä vaatetuksessa. Enpä ois uskonu matkaan lähtiessä, että ihan tosissaan palelen tällä reissulla. Nooh, kaikkea sitä oppii 🙂

image

image

Ennen ku jatkamaan matkaa, niin pidetään pieni historian tunti. Seuraava tuli nimittäi ittelle suurimmilta osin uutena tietona. Skippaa rauhassa. Ei tässä missään koulussa olla. Laos on asukasmääräänsä nähden eniten pommitettu kolkka maailmassa. Jenkit tiputti tänne salasen sotansa eli secret warinsa (kommarit pois maailmakartalta eli hyvä syy tukea kuningashuonetta sisällissodassa, tai toisin päin… Lisäks ne koitti tuhota Ho Chi Minh trailin, jota pitkin Pohjois-Vietnamilaiset roudas väkeä taistelemaan Etelä-Vietnamiin) aikana vuosien 1964-1973 välisenä aikana yli 2,1 miljoonaa tonnia pommeja. Ja silloseen asukaslukuun suhteutettuna se tekee maasta kaikkein pommitetuimman maan. Mikäli pommit olis tiputettu tasasin väliajoin, ois yks pommi tiputettu joka kaheksas minutti ympäri vuorokauden yheksän vuoden ajan. Se on mun mielestä aika paljon se! Pommeista oli liki 270 miljoonaa rypälepommia, joista jäi räjähtämättä jotakuinkin 80 miljoonaa. Kaikenkaikkiaan kolmas osa pommeista ei räjähtäny, vaan ne jatkaa yhä räjähtelyä. Laosissa räjähtää edelleen yli 100 pommia vuodessa, 60 % aiheuttaa kuoleman. Räjähdyksien uhreista 40 % on lapsia. UXO:t (unexploded ordnance eli vapaasti suomennettuna räjähtämättömät pommit) on myös yks syy köyhyyteen. Koitappa siinä kuokkia riisipeltoa, ku joudut koko ajan pelkäämään isketkö kuokkas räjähtämättömään pommiin. Toisaalta nää kyllä käyttää pommeja myös hyödykseen. Pommeja voi käyttää vähän kaikkeen, kuten kukkaruukuiks tai talon kulmaks tai sitten niistä voi takoa vaikkapa lusikoita tai kirveitä tai kuokkia tai syömäpuikkoja tai koruja turisteille tai keksi ite lisää. Phonsavanissa näki pommeja vähän joka paikassa. Meiän hotellin takapihallaki oli häkkivarastollinen räjähteitä… Sitten vielä hieman lisää numeroita, ne tarjoaa Legacie of war ”Between 1996 and 2012, the U.S. contributed on average $2.6M per year for UXO clearance in Laos; the U.S. spent $17M per day (in 2010 dollars) for nine years bombing Laos.The U.S. spent as much in three days bombing Laos ($51M, in 2010 dollars) than it spent for clean up over 16 years ($51M).”  Mutta tosiaan pommeja raivataan aktiivisesti pois, meki käytii  tutustumassa järjestöön nimeltä MAG, joka siis raivaa pommeja ja kouluttaa paikallisia raivaamaan pommeja pois maastosta. Järjestön näki aktiivisesti toimimassa eli työtä riittää edelleen. Me käytiin kattomassa myös aika järkyttävä video nimeltään Surviving the peace aiheesta, (sorry, en saanu suoraa linkkiä laitettu tällä vehkeellä). Video ei sovellu lapsille eikä herkkämielisille. Mä menin sen verran pois tolaltani videon jälkeen, että unohdin kameran kauppaan (josta se onneks löyty vielä hetken päästäki, ku palattiin sitä noutamaan).

image

image

image

image

image

Mutta palataan sitten meitin reissuun. Ekana iltana käveltiin kylän raittia ees taas ja käytiin toisaan tutustumassa MAG:n, ja hukattiin ja löydettiin kamera. Ravintololoita ei montaa löydy ja ne loputki näyttää todella mielenkiintosilta näin länkkärin silmin. Kaupungista löydettiin myös Laosin paras nettiyhteys, mikä tietysti ei vielä kerro paljon, sen verran on hitaat yhteydet ollu. Bamboozle on skotin omistama paikka, ja länkkäriys kyllä näkyy baarissa. Mutta ruoka oli hyvää, olut kylmää ja netti toimi 🙂 Seuraavana aamuna vuokrattiin reissun kallein mopo, hintaa tästä manuaalivaihteisesta pelistä pyydettiin 70 000 kipiä päivältä (ja saatiin molemmat kypärät). Siihen vielä bensat päälle, 30 000 kipiä. Bensa on täällä muuten suhteessa todella kallista, litra kustantaa hieman yli 10 000 kipiä eli hieman toista euroa litralta. Kun keskipalkka on jotakuinki 420 000 kipiä (420 €) kuussa ja monet tienaa vaan 80 000 kipiä (80 €) kuussa, ni se on aika paljon. Kokonaiskustannus moposta siis oli 100 000 kipiä. Huomattavasti halvempi, ku eri operaattoreiden tarjoamat retket. Täällä ei lähde ryhmämatkoja, vaan sä kasaat itte ryhmän, tai koitat tunkea johonki ryhmään, ja varaat sitten auton ja kuskin. Hintaa otetaan sen mukaan missä haluat käydä ja mitä haluat retkeen sisältyvän. Meille yhdestä ruukku sitestä ja alueen vanhasta pääkaupungista Muang Khousta tarjottiin alimpana vaihtoehtona 350 000 kipiä ja kalleimmillaan sama lysti ois kustantanu 800 000 kipiä. Me ajeltiin (tai siis Toni ajo ja minä matkustin) päivä ympäri aluetta, käytiin äimimässä ruukkuja kolmella eri alueella. Noh, ne on ruukkuja pellolla. Kukaan ei oikein tiedä millon ne on ilmestyny ja mikä niitten tarkotus on, ylläri että meidän suosikkitaru on se jossa ruukuissa on tehty ja säilytetty riisiviinaa. Kovat on ollu bileet ja isot on ollu äijät, ku suurimmat ruukut oli yli 2,5 metrisiä. Ruukkualueita on yhteensä yli 90, mutta vaan seittemän niistä on putsattu UXOista. Sitet 1, 2 ja 3 eli ne millä me vierailtiin, ni on ne suosituimmat. Ykkönen oli ihan helposti saavutettavissa, mutta kakkoselle ja kolmoselle johtava tie oli todella kehnossa kunnossa. Muutaman päivän takaset rankkasateet oli tehny tiestä lähinnä kynnöspeltoa muistuttavan uran, ja välii  oli lykätty pätkiä täynnänsä nyrkin kokosia kiviä. Mutta mopo selvis hienosti tien aiheuttamista haasteista, vaikka välillä hieman jännitettiin hajoaako peli. Maisemat oli hienot, ja nähtiin jälleen yks kuivahtanu vesiputous ja bonuksena metallilaatikko, joka on joskus ollu venäläinen tankki (suuri nähtävyys). Meki oltiin nähtävyys, ku vedettiin kyläteitä menemään, lapset huuteli ja jäi tuijottamaan… Ja jälleen ystäviämme lehmiä sai väistellä vähän väliä. Entinen pääkaupunki oli kylä, ei siinä kauheasti nähtävää ollu. Se pommitettiin toisessa indokiinan sodassa maan tasalle, joten vanhasta ei kauheasti ole jäljellä. Mutta tulipahan nähtyä.

image

image

image

image

image

image

Phonsavanista varattiin liput Vinhiin Vietnamiin. Lippujen varaamisen liitty tiettyä jännittävyyttä, ku oikein mistään ei saanu kunnollista tietoa millon niitä busseja menee. Bussi menee ehkä neljänä päivänä viikossa, ehkä sillon ku porukkaa on riittävästi tai ehkä sillon, ku kuskilla on asiaa Vinhiin. Tiedä häntä sitten. Mutta perjantaiaamuna kuudelta tuli tuktuk meitä hakemaan, ja heitti meidät bussiasemalle mistä lähti kuin lähtikin bussi kohti Vietnamia. Arvioitu matka-aika 10-12 tuntia… Mutta saapumisesta Vietnamiin ja matkasta Vinhistä Hanoihin lisää myöhemmin.

/Iitu

P.s me näytetään tällä hetkeltä kahelta punanenäseltä denalta. Tonin nenä kärvähti moporetkellä (näyttää just siltä, että on viikon ollu V’inkkarin terassilla ja kotona väittää, että rinnekelit oli niin mahtavat, että pääs nenäki palamaan). Ja mä taas oon niistäny nenän rikki. Räkä ei lopu koskaan.

Luang Prabang

Viikko vierähti että mätkähti Luang Prabangissa ja mikä siellä matkamiehen ollessa kun kaupunki on kaunis ja tekemistä riittää. Kaupungista ja siellä vietetystä ajasta kerron hetken kuluttua lisää, koska haluan kertoa ensin hieman matkasta tänne.

image

image

Varasimme Vang Viengissä matkatoimistosta liput mini vaniin, jonka tarkoituksena oli kuljettaa meidät kuuden tunnin matkan Luang Prabangiin 100.000 kipin hintaan ( 10 euroo) per pää. Olimme tutustuneet internetin välityksellä ko. matkaan muiden matkailijoiden kirjoituksista ja osasimme odottaa mitä tulema pitäisi sisällään. Tutustumisesta ja varautumisesta huolimatta matka oli aikamoinen kokemus. Tie Luang Prabangiin kulkee vuoriston läpi, joten matka on jatkuvaa mutkaa ja ylä-/ alamäkeä sekä tähän lisättynä huonokuntoiset tiet ja kamikaze kuski niin huono olo on taattu. Olen miettinyt, että miksi aina meille osuu se kylän nopein kuski, se joka painelee rekoista ohi ylämäissä ajaa vastaantulevien kaistalla mutkissa ja kuolemaa halveksuen painaa kaasua kun mielestäni pitäisi jarruttaa. Muiden matkaajien juttuja kuultuani ja matkablogeja lukiessani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ei pelkästään meille osu hurjastelevat kuskit vaan ne kaikki on samanlaisia. Perille kuitenkin päästiin n. kuudessa tunnissa ja ehjin nahoin. Kyseistä (tai oikeastaan kaikkia Laosin) tietä kulkevalle suosittelen matkapahoinvointilääkitystä mikäli vähänkin on taipumusta matkapahoinvointiin. Itse Luang Prabang on n. 70.000 asukkaan pikkukaupunki Mekogjoen rannassa. Kaupunki on unescon maailmanperintökohde sen keskustan historian vuoksi (sekoitus eri aikakausia ja aikakausien jäljet näkyvät edelleen) ja siksi, että se on maan uskonnollinen keskus, Buddhalaisia munkkeja näkyy katukuvassa paljon. Keskusta ja joenvarsi on täynnä viehättäviä rakennuksia, keskustasta löytyy paljon uskonnollisia rakennuksia ja yleisilmapiiri on rauhallinen eli kokonaisuutena kaupunki oli kiva kokemus. Majoitusvaihtoehtoja ja ravintoloita löytyy joka makuun ja maksuluokkaan, joten ei tarvi pelätä taivasalle jäämistä nälissään vaikka ei varausta etukäteen teekkään. Me valitsimme majoitukseksi ”pääkadun” varrelta guesthouse Norasinghin hintaa 130.00 kipiä/ yö (n. 13 euroo) . Majoitus oli suht kallis, mutta laiskuus ja mukavuudenhalu (valoisassa huoneessa ilmastointi, lämminvesi ja sijainti loistava) painoi tälläkertaa enemmän kuin hinta.

image

image

image

image

Luang Prabangissa kävimme veneilemässä pitkin mekongia, kävimme tutustumassa muutamaan luolaan, vierailimme pikkukylässä (riliaito käsityöläiskylä, kyllähän joka kylässä on muutaman sata metriä hyvää raittia täynnänsä käsityömyyjiä:-) ) ja paljon muuta. Viikkoon mahtui myös minulle pieni vatsapöpö sekä reissumme ensimmäiset vesisateet.

image

image

image

image

image

Ekana päivänä vuokrasimme pyörät ajatellen, että tutustumme kaupunkiin hieman keskustaa etäämmältä ja samalla kävisimme läheisellä vesiputouksella. Tämä pyöräreissu ei mennyt ihan putkeen ja siitä vieläkin on Iitulla muistona komeat mustelmat. Ensinnäkin emme ikinä löytäneet sitä hemmetin vesiputousta, koska opastus loppui kesken kaiken. Aikamme ja suht pitkän matkan pyöräiltymme käänsimme nokan takaisin kohti kaupunkia noituen huonot opasteet ja kartat, meissä ei tietenkään vikaa ollut:-). Toisaalta osasyynä siihen ettei putouksia nähty on tämän kuivakausi, jolloin pienemmät purot kuivuu ja mekongin kuihtuu. Toinen epäonni pyöräretkellämme oli pikkuinen onnettomuus, jossa olimme osallisia, tai siis ei siinä muita ollutkaan…. Halusin nähdä paikallisen lentokentän (pikkupoika, joo) ja lentokoneen nousun/lähdön, joten suuntasimme sinne. Matkalla (minä ajoin edellä) näin maassa nipun seteleitä (ahneus iski..) joten jarrutin ja ohjasin pyöräni sivuun toivoen hieman rikastuvani. Perässäni ajanut Iitu oli sen verran vauhdin hurmassa ja ajatukset ties missä ettei huomannut liikeitäni ajoissa vaan töräytti pyöräni perään niin että pärähti. Törmäyksen jälkeen Iitu kaatui kuin hidastetussa filmissä asfaltille ja ponnahti sieltä ylös kuin gaselli samantien, hyvä näin, koska tie oli vilkkaasti liikennöity. No, onni onnettomuudessa ja säilyimme seuraavin vahingoin: Iitulla vas. sääressä pintanaarmuja, vas. lonkassa iso mustelma, hieman henkisiä vaurioita (molemmilla), rikkoontunut pyörän takalokari ja solmuun mennyt etukori eli varsin pienillä päästiin. Nyt varmaan mietitte miten kävi rahojen ja mitkä oli seuraamukset? Rahat vei joku sotilaspukuun sonnustautunut naishenkilö sillä aikaa ku me keräiltiin kamojamme ja onnettomuuden syyllinen olin tietenkin minä:-):-) ja prkkk…, onneksi pyörien vahingoista ei tarvinnut maksaa mitään.

image

image

image

Laosin jälkeen olemme menossa Vietnamiin ja sinne pääsee 15 päiväksi ilman viisumia, mutta meillä on tarkoitus viettää siellä kuukausi, joten tarviimme viisumin. Luang Prabangissa on Vietnamin konsulaatti, josta käsin hakimme viisumit n. 50 euron ( 65 dollaria) hintaan ja kolmen päivän toimitusajalla. Tästäkin 65 dollarin hinnasta viisi dollaria meni virkailijan omaan taskuun, mutta siihenkin on niin tottunut ettei kovinkaan harmita, kai. Viisumeita odotellessamme siis vietimme aikaamme samalla nauttien kaupungin tarjonnasta. Kaupungilla kiersimme royal palacen (entisen kunkun entinen koti, homma loppui 1975 jostain syystä) muutaman kuuluisan watin sekä tutustimme ja ihastuimme iltatoriin joka pystytettiin pääkadun varteen joka ilta. Torilla oli myytävänä paikallisia käsitöitä, vaatteita ja ruokaa. Valikoimaa riitti ja makeita juttuja löytyi. Onneksi reissua on sen verran vielä edessä ettei Iitu pystynyt ostamaan rinkkaa ihan täyteen… Torin laidalla on myös ns. buffapöytäkuja, jonka varrella on useampi buffapöytä, josta saa 10.000 kipillä ottaa lautasen täyteen monipuolisesta valikoimasta ruokaa. Tämä on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka, joten suosittelemme lämpimästi.

image

Laosissa minua hieman ärsyttää se ettei automaatista pysty nostamaan kuin miljoonan kerralla ( n. 100 euroo). Tämä lisää kokonaiskustannuksia koska jokaisesta nostosta maksan pankeille 2 % plus kaksi euroo. Asia ei nyt ihan laulun arvoinen oo, mut kirjoitin kuitenkin ku kyrsii…. Viikon vietettyämme varasimme minivan kuljetuksen Phonsavanhiin, isojen kuppien kylään ja lähemmäs Vietnamia… Tästä lisää myöhemmin. – Toni-

V & VV eli Vientianesta Vang Viengiin

Perjantain aamuhämärissä saavuimme Vientianeen ei niin kovin hyvin levänneinä. Joku on osuvasti kutsunu sleeping buseja eli night buseja nigtmare busseiksi. Aikamoista painajaista matkanteko kyllä oli. Huhhuijaa. Bussi tärisi, huojui ja pomppi. Kovin montaa silmäystä kumpikaan meitä ei matkan aikana nukkunu. Aina kun sai unen päästä kiinni, ni bussi hidasti ja pomppas ja kallistui ja hyppäs ja kaikkea muuta epämukavuutta. Mutta perille päästiin ja vielä ehjinä. Bussi jätti meidät eteläiselle bussiasemalle ja tokkurassa hypättiin songthaewin kyyttin edes kyselemättä hintaa. Maksettiin siis törkeää ylihintaa (yllätys) matkasta. Neuvottele hinta aina etukäteen, kun on täällä sääntö numero 1. Keskustassa suunnattiin ensin aamiaiselle Scandinavian bakeryyn, kun meidät sopivasti melkeen sen eteen tiputettiin. Täällä Laosisss noita leipomoita tuntuu olevan (ainaki Vientianessa ja täällä Vang Viengissä), että jos pullahammasta kolottaa, ni sen kolotuksen kyllä saa helpolla poistettua.

Aamiaisen jälkeen metsästettiin majotus, laiskoina ihmisinä ei jaksettu oottaa puoleen päivään, että oltas päästy halvemmalla, vaan otettiin 130 000 kipin huone ilmastoinnilla ja lämpimällä vedellä. Pienien aamu-unien jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin, ja ihan viehättävä kaupunkihan Vientiane on. Odotukset ei ollu järin suuret, kun oltiin useammastaki lähteestä kuultu, että kaupunki on täysin mitään sanomaton. Nooh me viihdyttiin, ja mä ainaki tykkäsin paikasta ennemmän, ku esim. Phnom Penhistä. Mekongin rannalla oli hyvä hengailla ja katsella Thaikkuihin. Kaikenlisäks keskusta ja sen muutamat nähtävyydet oli saavutettavissa kävellen. Ja kaupunki oli rauhallinen ja suhteellisen siisti. Niin ja iltamarkkinat Mekongin rannalla toivat eloa jokimaisemaan. Iltamarkkinakonsepti on kyllä käsittämätön, joka hemmetin ilta sä raahaat myyntikojus ja kaikki myyntiartikelis paikalle, teet kauppaa 4-5 tuntia ja kasaat romppeet taas kasaan. Ei siinä mitään, normi torisettiä, mutta ku osalla on myynnissä sen sata pikku hilivitkutinta, jotka ne huolellisesti asettelee näytille ja huolellisesti kerää pois. Hommaan menee helposti reilu tunti… Mä taidan vaan olla vähän laiskanpulskea ja suurpiirteinen torikauppaan 🙂

image

image

image

Sunnuntaina kuitenki jätettiin pääkaupunki taaksemme ja saavuttiin Vang Viengiin. Tänne tubeilun (lillumista traktorin sisäkumissa joessa), Frendejen (sen telkkarisarjan) ja länkkäriruuan luvattuun kylään. Sunnuntaina totuttuun tapaa käppäiliin kylää ess taas ja ei niin totuttuun tapaan hommattiin eilis aamulla lievä kankkunen. Eilinen aamupäivä meni hyväntekeväisyyteen, mutta iltapäivästä käveltiin läheiselle kukkulalle ja käytiin luolassa, Toni kiipes myös nyppylän laelle. Mun pää ei kai oikein vielä toiminu, ku lähettiin kävelemään ja asu- ja kenkävalinta ei ollu millään tavalla sovelias kulkemiseen sen kivikasan rinteillä. Missasin sitten hienot maisemat. Damit. Ja jotta mä en ois jääny täysin kallioiden vallottamisesta paitsi varattiin tälle päivää kalliokiipeilykurssi. Kirjottelen tätä polvet mustina, yläkroppa muussina ja sormet hellinä. Mutta kyllä pojat vaan oli siistiä (ku alkujäykkyydestä pääsi).

Adam’s climbing schoolista varattiin siis puolen päivän kurssi, hintaa lystillä oli 180 000 kipiä (18 euroa) per apina. Hinta sisälsi kyydit kiipeilymestaan (meidät myös sauvottiin joen yli mitä kiikkerimmällä pikku veneellä), varusteet ja opetuksen. Koko päivään ois kuulunu edellä mainittujen lisäks lounas. Muttamutta mestoille päästyämme meidät opetettiin varmistamaan toisiamme, pikakurssituksen jälkeen opettaja kiipes vetää köyden ylös ja sitte me opettelevat apinat saatiin kiipeillä yläköyden varassa. Vang Viengissä on ilmeisestikin yhdet Kaakkois-Aasian parhaat kiipeilymestat ja reittejä täällä on paljon. Me oltiin kahen lohkareen välissä missä oli useampiki helppo reitti (niille jotka mua enemmän ymmärtää ni nelosesta aina 6a:han asti) ja kauempana sitte vaativampia reittejä. Ekan kiipeämisen alussa mä olin varma kolmesta asiasta. 1. Mä en kiipeä enää senttiäkään ylös päin (noin metrin korkeudessa) 2. Mä tuun alas täältä just nyt (noin kahen metrin korkeudessa) ja 3. En kiipeä enää yhtäänkoskaanyhtäänminnekään, ku täältä joskus alas pääsen (noin 2,5 metrin korkeudessa). Mutta niin mä vaan ällipäisyyttäni kiipesin sen reitin ylös (ehkä kaikki kuus metriä) ja vielä kolme muutaki ja vielä paljon korkeampiaki. Ja kiipeän varmasti uudestaanki. Oli se sen verran siistiä, ku makuun pääsi ja uskalsi hieman luottaa omiin taitoihinsa ja siihen, ettei se kallio romahda sun painosta. Voin vaan kuvitella kui siistii se sitte on ku oikeesti jotain osaa.

image

image

image

image

Iltapäivä käyttiin taas hengailuun ja päätettii  jättää tubeilu väliin. Homma nyt vaan ei kuulosta musta kauheen hohdokkaalta. Siihen hommaan mä taidan olla liian levoton. Kahen tunnin lilluminen jokea alaspäin traktorin sisäkumissa ei nyt vaan sitte oo se mun juttu. Enemmin istun vaikka terassilla kattomassa niitä tubeilijoita ja lukemassa kirjaa… Tubeilu on kyllä täällä tarkkaan hoidettua bisnestä. On yks mesta mistä sä saat vuokrattua sisärenkaita, renkaan hintaan kuuluu kuljetus laskupaikalle, joka on 3,5 kilsaa keskustasta pois. Ja mikäli palautat renkaan kuuden jälkeen kilahtaa myöhästymismaksu ja mikäli jätät renkaan palauttamatta on seuraavana aamuna sun huoneen oven takana tyyppi vaatimassa rahaa hukatusta renkaasta. Ei oo enää helppoa rentoutuminenkaan 🙂

Huomenaamuna suunnataan sitten Luang Prabangiin, tuohon UNESCON maailmaperintökohteeseen, jossa kuuleman mukaan aika pysähtyy. Saas nähä. Mä toivon, että matkalla aika ei pysähdy. Edessä on jotakuinki kuuden tunnin minivanilla köröttely pitkin vuoristoteitä…

/Iitu

Ensikosketus Laosiin

Tämän päivityksen alkuun haluan laittaa hieman sanaa matkan varusteista ja malarialääkityksestä. Malariaa esiintyy rokote.fi sivujen mukaan reissumme kohteista ainakin Kambotsassa ja Laosissa, joten sitä vastaan on syytä suojautua. Markkinoilta löytyy varmasti vaikka kuinka lääkkeitä siihen, mutta yleisimpänä tod. näk on joko lariam tai malarone, näistä lariamista on raportoitu enemmän sivuoireita. Oireita esiintyy pienistä unihäiriöistä aina psykoosiin asti, kuitenkin mahdollisuus oirehtelemiseen on n. 10 % luokkaa. Sivuoireista varoittelusta huolimatta valitsimme estolääkitykseksi lariamin, osittain hintansa vuoksi osittain lääkärin suosituksen vuoksi (malarone on yli puolet kalliimpaa kuin lariam). Nyt olemme syöneet lääkettä viisi viikkoa eikä kummallakaan ole mitään sivuoireita tai sitten emme itse sitä huomaa:-), joten emme kuulu siihen kymmenen prosentin vähemmistöön joka kärsii oireista. Lariamin lisäksi olemme qulinaristin ohjeiden mukaan nauttineet giniä vähäsen ihan vain malarian estoa varten:-)

Varusteista sen verran mitä tämän hetkisellä kokemuksella voi sanoa. Hyviä, matkaan otettaviksi varusteiksi suosittelemme:

1. Jatkojohto (nykyään jokaisella mukanaan elektroniikkaa paljon ja niissä latauspiuhat lyhyet)
2. Otsalamppu (pimeä tulee kuuden jälkeen, jolloin liikkuminen, lukeminen jne. hankalampaa. Aina ei olla kaupunki olosuhteissa ja sellaisessa majoituksessa/kulkuneuvossa jossa valot viimeisen päälle ja sähkökatkoja on säännöllisesti)
3. Tietokone, tab tai jotain vastaavaa (hyvää ajanvietettä, jos ja kun jutut rupee matkakumppanin kans väheneen. Hyvä vekotin tiedon saamiseen ja siirtämiseen jne.) + adapteri jolla kameranmuistikortin saa suoraan kiinni tabiin.
4. Jeesusteippi, roudarinteippi… rakkaalla lapsella on monta nimee….(tätä on varmaan turha selittää, korjaa kaikki ja toimii jokapaikassa)
5. Ohut, ehkä silkkinen makuupussi (olemme etsineet mulle ja ei olla löydetty, siis kannattaa hankkia Suomesta)
6. Leatherman, tällä pystyy ruuvaamaan, saksimaan, veistämään, katkaisemaan ja vaikka mitä:-)
7. Jumppakuminauha. Mikäli haluaa matkalla jumppailla vallan kätevänä apuvälineenä toimii jumppakuminauha. Tämä menee pieneen tilaan eikä paljon paina, mutta on monipuolinen.

Lisää tulee varmaan mieleen myöhemmin…

Ei ainakaan meille tarpeellisia varusteita/ juttuja:
1. Munalukko(t) (matkaa suunnitellessa luimme blogeja, joissa osassa suositeltiin näitä. Meidän kokemuksen mukaan näille ei tarvetta, mutta ei myöskään olla yövytty dormeissa)
2. Moskiittiverkko (vaivalla etsimme ja löysimme Bangokista sopivan kokoisen verkon, mutta ainakaan tähän mennessä ei ole ollut tarvetta tai mahdollisuutta ripustaa sitä mihinkään (useissa majoituksissa on valmiina). Nyt oon kantanut sitä mukana aivan turhaan tilaa rinkassa viemässä)
3. Matkatavoiden säilyttäminen muovisissa vedenpitävissä pakkauksissa. (ainakaan näin kuivalla kaudella ja ei-viidakossa seikkaillen ei ole ollut tarvetta vesivahingoilta suojautumiseen)

image

Ja sitten varustelöpinöistä matkaraporttiin…. Tällä hetkellä istumme Pakse nimisessä kaupungissa Pakse nimisen hotellin kattoravintolassa jossa ollemme nauttineet hyvän kala-aterian ja katsomme kaupungin yli näkyvää valomerta sekä Mekongia, jonka ääriviivat vielä tässä hämärässä erottaa. Yöbussimme lähtee puoli ysi paikallista aikaa Vientianeen, joten minulla on aikaa päivittää blogia ja Iitulla aikaa keskittyä rakkaaseen harrastukseensa eli lukemiseen.

image

Saavuimme Laosiin sunnuntaina 17. helmikuuta ja rajan ylitimme Trapeang kriel (Kambotsa)/ Dong kalaw (Laos) raja-asemalla, joka sijaitsee n. 150 kilsaa Kratiesta pohjoiseen. Ennen rajan ylittämistä päättelimme, että ylitys voisi käydä helposti mikäli varaisimme paikan bussista, joka lähtee Kratiesta ja joka vie meidän Laosin puolelle 4000- saarta yhdelle venesatamalle. Tästä varaamisesta Iitu jo kirjoittikin edllisessä päivityksessä. Mielestämme 16 dollarin hinta matkoineen päivineen ei ollut halpa, mutta ei kohtuutonkaan. Matkamme sujui hyvin aina rajalle asti. Rajalla paljastui näiden matkanjärjestäjien ja viranomaisten ahneus, korruptio ja kusetus (anteeksi yleistys, koska oikeasti Kambotsalaiset ovat iloista ja rehtiä porukkaa). Niin kutsuttuna matkaoppaana toiminut kaveri keräsi ennen raja-asemaa passimme ja antoi täytettäväksi Laosin maahantulokaavakkeen, tämän jälkeen bussi pysähtyi, kaveri häippäsi passeinemme johonkin. Meidät matkustajat ohjattiin ”ravintolaan” odottamaan herraa takaisin ja tietenkin ravintolan pitäjä ”pakkomyymään” meille jotakin. Hetken kuluttua mister matkaopas saapui ja rupesi hihasta vetämään viisumien hintoja. Hinnoissa ei ollut mitään logiikkaa eikä hinnoittelu perustunut kuin ko. kaverin mielivaltaan. Esimerkkinä saksalaisilta kanssamatkustajilta pyydettiin viisumi 35 dollaria (joka on oikea hinta, tarkastettu Laosin valtion sivuilta) + sunnuntailisä dollari (jonka joko ko. matkaopas tai korruptoitunut rajamies keksi) + kaksi dollaria rajamiesten voiteluun eli yhteensä 40 dollaria. Meiltä, siis yhtälailla EU:n jäsenvaltiolaisilta veloitettiin 40 dollari + samat sunnuntai ja korruptiolisät. Me maksoimme kiltisti vaikka hieman kyselimme miksi  ko. matkaopas sanoi ettei hän sitä tiedä kuuluuko Suomi EU:hun tai ei mutta hinta on tämä, piste. Mutta kaikki eivät kieroiluun suostuneet. Esimerkiksi Israelista tulleet matkaajat ilmoittivat ko. matkaoppaalle, et he kyllä maksavat viisumin,  mutta ainoastaan Laosin viranomaisille, ei siis hänelle. Tästä ko. matkaopas riemastui ja rupesi kiehumaan et ei hän näitä maksuja omaan taskuun laita eikä rajaa pysty ylittämään muuten kuin ryhmänä ja lisämaksut menee viranomaisille jne. Mukaan lisämaksuista kritisoimiseen liittyi myös sveitsiläinen, joka kertoi, että sveitsiläisillä on vapaa pääsy Laosiin eikä hän todellakaan maksa mitään lisämaksuja. Hetken aikaa keskustelu polveili kiivaana ja hieman ehkä asiattomana, mutta totuus oli se et ko. matkaopas yhtiöineen (mukana kusetuksessa on/oli myös rajamiehet) yritti ja osan kohdalta onnistui kusettamaan turhia ylimääräisiä dollareita. Vedätys yritys paljastui niin, että nämä israelilaiset ja tämä sveitsiläinen käveli itsenäisesti rajan yli maksamatta mitään ylimääräistä ja saamansa passinsa takaisin leimattuna ja siihen hintaan kuin Laosin valtio oli ilmoittanut. Tiedän, että korruptiota on jokaisessa maassa, kusetusta tapahtuu kaikkialla maailmassa, mutta silti se vituttaa ku tietää olevansa oikeassa ja näkee kilometrien päähän et toinen viilaa linssiin ja vielä valehtelee. Kateellisena katsoin näitä urheita oikeuden puolustajia jotka uskaltautuivat nousta vääryyttä ja korruptioa vastaan. Jos jokainen meistä matkustajista olisi yhtä valveutunut ja rohkea kuin nämä ko. henkilöt ehkä tämänkaltainen kepulipeli loppuisi. Ehkä.

image

Saavuimme hieman venähtäneen rajasession jälkeen Ban Nakasangiin, jossa meidät tiputettiin mini-vanista pois ja jäimme harhailemaan laiturin tuntumaan. Kukaan ei kertonut mistä vene saarelle lähtee ja milloin, joten pyörimme siellä rinkkoinemme hieman hämmentyneinä. Aikamme käveltyämme löysimme saarelle menevään veneeseen ja n. viiden minuutin matkan jälkeen saavuimme saarelle nimeltä Don det. Saari itsessään on nelisen kilometriä pitkä ja leveimmältä kohdaltaa samaisen leveä. Saari on reppureissaajien suosiossa, joten se on maineeltaan hieman levoton. Saari voidaan hyvin karkeasti jakaa sunrise ja sunset puoliin eli saaren toiselta sivulta näkee kivasti auringon laskun ja toiselta sivulta auringon nousun. Me löysimme majoituksen sunset puolelta paikasta jonka nimeä en nyt muista, mutta se sijaitsi mister b bungalowsien vieressä. Majoitus maksoi kahdelta ensimmäiseltä yöltä 50.000 kipiä/yö ( eli n. 5 euroo) ja viimeiseltä yötä 70.000 kipiä. Saimme vaihtaa bungalowia viimeiseksi yöksi lähemmäs Mekongia, siitä hinnannousu viimeisen yön osalta. Ensimmäisenä päivänä saarella ei tehty oikein mitään, kävelimme tutustuimme saaren pohjoispäähän, luimme ja nautimme olosta. Seuraavana päivänä vuokrasimme pyörät 8000 kipin päivähintaan ja suuntasimme naapurisaarelle johon pääsee 158 metriä pitkää siltaa pitkin. Naapuri saarella kävimme katsomassa Kaakkois-Aasian vesimäärältään isoimman vesiputouksen sekä saaren eteläkärjen jossa voi hyvällä tuurilla ja hyvällä kelillä nähdä niitä Irrawaddy delffiinejä, joita käytiin Kratiessa jo katselemassa. Putous oli upea ja vaikuttava,  mutta delfiineistä ei nähty evääkään. Keskiviikko iltana bungalowimme terassilla riippukeinussa makaamassa ollessamme kuulimme karmivaa vinkunaa naapuri tontilta. Huuto kuullosti aivan kuin jonkun eläimen henkeä vietäisiin tai se olisi pahassa pulassa. Lähdin tiedustelemaan mistä ääni tulee, kävelin naapurin aidan luokse ja näin kuinka paikalliset olivat heittäneet sian katolleen tarttuneet sen jalkoihin neljän miehen voimin ja lisäksi yksi mies piteli sian päätä. Näiden ympärillä kymmenkunta ihmistä niin lapsia kuin aikuisia katselemassa touhua sekä toimittamassa sian ympärille ämpäreitä ja muita astioita. Vähän kauempana vanhimman näköinen kaveri teroitteli sellaista n. puolen metrin mittaista viidakkoveistä molottaen samalla sikaa piteleville miehille jotakin. Hokasin, että siinä nyt lähtee töpselinokka sikojen taivaaseen ja sen ruumis kyläläisten pöydälle. Herkkänä kaverina en hentonut katsella toimitusta pidemmälle vaan suuntasin takaisin terassille kuuntelemaan kuinka pikkuhiljaa ulina loppui. Terassilla maatessani mietin, että on se hyvä et voin saada lihani citymarketin, prisman tai muun vastaavan toimittajan hyllystä tyhjiöpakattuna eikänäin ollen tarvi itse tappoon ryhtyä. Samaisena iltana nuo kylän miehet kokoontuivat juominkien ja syöminkien merkeissä. Pihalle he ruodasivat pöydän, pöytä täyteen olutta ja äijämäinen puheensorina päälle. Taustalla yksi kaveri pyöritti karaokea ja vuoron perään miehet kävivät laulamassa epävireisesti oman suosikkikappaleensa. Mielessäni ajattelin, että näky voisi olla samanlainen kuin minkä tahansa palokunnan  (kyllä hikipedia tietää) työvuoron saunailta Suomessa:-)

image

image

image

image

image

image

image

image

image

Vaikka saari on kuuluisa vilkkaasta yöelämästä me emme törmänneet siihen. Kumpanakaan iltana emme kuulleet mitään älämölöä (naapuri bungalowissa uhoavia aussi pissiksiä lukuunottamatta) eikä muutenkaan elo siellä mitään rietasta ollut. Örveltäviä kännisiä ei näkynyt ja musiikki pauhasi sopivalla voluumilla ja tunnelma oli rennon letkeä.

Keskiviikkona suuntasimme Pakseen, liput ostimme saarelta ja maksoimme 50.000 kipiä per naama. Hinta ok ja kaikki pelas hienosti. Pakse on n. 160 000 asukkaan kaupunki, jossa ei mitään erikoista nähtävää. Kaupunki on mielestäni siisti ja kyllä siellä ohjelmaa pariksi päiväksi riittää. Paikkana Pakse on sinänsä hyvä, et siellä voi hetken hengähtää saaren elämän jälkeen ja varata yöbussi esim. Vientianeen. Paksessa huolsimme itseämme ja pesimme pyykkiä sekä vaelsimme kaupungilla. Illalla kävimme hieronnassa, enkä nyt puhu siitä kuuluisasta hieronnasta jossa on se happy end vaan Laosin perinteisestä hieronnasta (bodymassage 60 min, 35 000 kipiä)Hieronta tuli tarpeeseen ja tuntui luksukselta. Matkan, hölkkälenkkien, jumpan ja huonojen sänkyjen rasittamat lihaksemme sai rentoutusta ja veri lähti kiertämään. Jälleen oli hyvä muistutus itselle et temppelin tulee olla kunnossa niin majakka toimii (terveisiä Juholle Helsinkiin) eli tosin sanoa ropan hyvinvointi on suoraan yhteydessä pään toimintaan ja päin vastoin. Paksesta varasimme Vientianeen menevään yöbussiin (makuupaikka) liput. Liput maksoivat 170.000 kipiä per pää, jotka mielestäni yleiseen hintatasoon nähden korkea. Toisaalta vaihtoehtona olisi ollut 100.00 kipin hintaan 16 tuntia kestävä päiväbussimatka istumapaikalla, joten maksamme hinta ei kai sitten ollutkaan kallis:-)

image

image

image

Vientianesta ja matkasta sinne myöhemmin

-Toni-