Se kauan odotettu kokoomapostaus ja paluu suunnitelmia

Hei,
anteeksi suuri hiljaisuus ja sen luvatun reissuyhteenvedon puuttuminen. Mutta parempi kai myöhään kui ei milloinkaan… Ajateltiin ruveta pikku hiljaa taas päivittelemään tätä, lähinnä omaksi huviksi ja itselle muistoksi, mutta toki jos joku muukin tästä löytää iloa niin mikäpäs siinä.

Oli kyllä hassua pitkästä aikaa kirjautua sisään ja huomata, että tänne vieläki liki päivittäin päädytään. Toki se on ymmärrettävää, sen verran montaa blogia tuli itsekin selailtua ennen reisuun lähtöä, että ihmekkös tuo jos reissusuunnitelmaa tehdessä ja googlen laulaessa myös tänne päädytään. Mutta voi pojat, kun selaili noita postauksia ja katseli kuvia, ni hieman paljon rupesi taas tekemään mieli reissun päälle tai siis aurinkoon! En sano, että takas Kaakkois-Aasiaan, mutta jonnekin kauas (tai lähelle)…

TURISTI

 

Mutta kootaas nyt se reissu muutaman sanan paketiks. Toisaalta hyvä, että tätä kirjottelee nyt kun on aikaa kulunut. Tunnelmat on kerenny muuttumaan moneen kertaan ja fiilikset reissustakin elämään monen monituista kertaa (ompas muuten outoa päivittää tätä ihan oikealla tietokoneella eikä tabletin näyttöä hakaten, damn ei voi enää sitä syyttää kirotusviriestä). Mutta edelleen pääasiallinen fiilis on, että oli se vaan pirun siistiä. Toisaalta vähän lyhyempikin irtiotto ois saattanu riittää. Siinä oikeastaan mun fiilikset, lyhyestä virsi kaunis 🙂

Ja kun aina kysytään, että mikä oli parasta ja mikä kurjinta. Parhaasta on paha sanoa, kaikki? Oli monta hienoa mestaa ja muutama semmonenkin mihin kyllä jossain kohtaa ois siistiä päästä takas, mutta oli myös semmosia mestoja missä oli mahtavaa olla, mutta ei oo mitään tarvetta päästä takasin. Toisaalta kurjin on ihan helppo kertoa (ainaki mun osalta, toisaalta se vaikutti myös Toniin, joten voi olla kuitenkin aika kolektiivinen kurjin juttu). Kurjinta koko reissussa oli Lariam. Voi sitä ahdistuksen ja pahoinvoinnin määrää. Jonka kanssa sitten onneks oppi jollain tavalla olemaan, kun tajus mistä oli kyse. Mutta ei sitä kyllä niitä hetkiä, ku itkee hotellihuoneessa, että haluaa kotiin ja samaan aikaan miettii, että millä hitolla mä kestän seuraavan päivän bussimatkan oksentamatta, ni voi tähtihetkiks kutsua. Mutta tulipahan tehtyä eikä tartte sitä lääkettä enää koskaan ottaa. Ei sopinu mulle, Toni ei saanu siitä mitään oireita, joten joillekin se ilmeisesti sopii… Tai sitten mä vaan olin pahasti allerginen Vietnamille, koska oireet alko aika lailla ku saavuttiin Vietnamiin ja siihen lopetin sitte tabujen nappaamisen niin ku lennettiin Singaporeen, ni pahin oli jo takana (vaikka toki Singapore on ainoa mesta missä oksentelin…)

Bensis
Bensis

Ja niitä mestoja. Vietnamiin mä haluan vielä joskus takas. Pohjois-Vietnam jäi tosi vähälle koluamiselle. Pyörittiin Hanoissa ja käytiin Sapassa sekä Halongin lahdella. Sepä siinä. Tosi hyvin kierretty 🙂 Toisaalta myös Etelä-Vietnamissa on paikkoja mihin ois kiva vielä päästä käymään. Mitä me se kuukaus siellä tehtiin? Ja Laos, jotenkin mä diggasin siitä maasta ehkä kaikista eniten koko reissulla. Ehkä se, että siellä oli vielä sen verran vähemmän turisteja ku muualla teki siitä rennomman ja jengi suhtautu turisteihin lungimmin (ja vähemmän kusettaen) ku muualla. Samaa fiilistä oli toki myös osissa Kambodzaa, mutta näin jälkikäteen ajatellen hengailtiin liian kauan etelärannikolla. Ois ollu siistiä nähä sitäkin maata enemmän. Ja jos joskus vielä sinne päin eksytään, ni mä haluan ehdottomasti Siem Reapissä käydä heppavaelluksella tsiigailemassa temppeleitä! Mutta Laos, Vientiane oli jotenkin inhimillisen kokonen kaupunki ja mä tykkäsin siitä fiiliksistä mikä siellä oli. Ja Luang Prabang (vaikka onkin turistimesta), ni oli kanssa hyvä paikka hengailla. Toki ei ehkä ihan niin pitkään oltas siellä oltu, jos ei oltas jouduttu odottelemaan Vietnamin viisumeita, mutta keksin kyllä todella monta paskempaakin odottelupaikkaa! Mua niin harmitti LP:ssä, että matkaa oli vasta puoli välissä, koska ne jokailtaset markkinat. Pääkadun pätkä täytty ilta toisensa jälkeen myyjistä, ja siellä oli vähän kaikkea kangasta, vaatetta, sisustushärpäkettä myynnissä. Eteneminen oli paikoin aika tuskasta ja tottakai meiän majapaikka oli tän kadun varrella, että joka ilta tuli niitä markkinoita suhattua ees taas (pakon sanelemalla), että   ois sieltä kyllä paljon kaikkea kotiin raahattavaa löytyny eli toden näkösesti se oli vaan onni, että matkaa oli vielä jäljellä. Se jotenkin heikentää tota ostointoa, ku mietit, että kaikki hankinnat on roudattava mukana vielä useamman maan läpi ja että sitä rinkkaa ei kanna kukaan muu ku sinä ite!

Munkkeja Siem Reapissä
Munkkeja Siem Reapissä

Mitä muuta jäi mieleen. Singaporeen on myös päästävä uudestaan, mutta sinne ei lähetä sit reppureissubudjetilla. Singaporehan on kuin länkkärikaupunki sijotettuna päiväntasaajan tuntumaan. Mutta mä viihdyin siellä. Ja paljon siellä jäi vielä näkemättäkin, sen verran hetkinen vaan siellä viivähdettiin. Samoin Kuala Lumpuriin vois palata, ja muutenkin Malesiaa voi käydä tsiigailemassa enemänkin.

Thaikkuihin ei kyllä syttyny minkäänlainen palo. Tosin jos sinne päin vielä suuntais, ni Pohjois-Thaimaa kyllä kiehtois. Lähtee kattoo miltä ne maisemat siellä näyttää…

Korkealta näkee kauas myös Kampotissa
Korkealta näkee kauas myös Kampotissa

Yksittäisistä jutuista mieleen jäi ainakin aivan fantastinen sirkusesitys Battamanbangissa, upea usva Sapassa, saapuminen täysin hiljaiseen suurkaupunkiin keskellä yötä, halpa ja hemmetin maukas Pho-keitto, auringon nousut ja laskut hieman siellä ja täällä, läski koira Koh Samuilla… onhan noita. Paljon jäi asioita mieleen, mutta paljon jo painunu unholaan. Noita kuvia ku katteli niin palas mieleen monia asioita mitkä oli jo unohtanu, mutta toisaalta monia mitkä oli vielä kirkkaana mielessä!

Auringonlasku Sihanoukvillessä
Auringonlasku Sihanoukvillessä

Mutta kuvia katsellessa se kyllä selkiinty mitä mä eniten kaipaan siltä reissulta. Se oli se alkuajan fiilis, se kun kaikki oli vielä edessä ja epäselvää, ei ollu reittisuunnitelmaa eikä oikein mistään mitään tietoa. Ties vaan, että paljon on nähtävää ja koettavaa ja se ei oo ku mennä vaan. Ja mitä näin jälkikäteen tekis toisin? Relais enemmän, vaikka me oltiin ajateltu, että meillä on aikaa vaikka kuinka ja voidaan välillä vaan olla ja ihmetellä paikoillaan, ni joku mania sitä vaan veti eteenpäin ja koko ajan piti nähä ja tehä ja koluta jajaja. Vähemmäläkin olisi varmasti pärjänny. Mutta olipahan toisaalta tekijöidensä näkönen reissu 🙂

/Iitu

Kuvat sekalaisia räpsyjä matkan alkuvaiheilta

Kampotista Kratieen (vähän myös Kepistä ja Bokor Mountainista)

Tsori, ku on hieman tää päivittäminen kestäny. Saavuttiin siis eilen tänne Kratieen, joka on jo aikasta ylhäällä eli muutaman tunnin matkan päässä Laoksen (Tuuli, miten Laos taivutetaan oikeaoppisesti?) rajasta. Muttamutta ennen kuin päästään tänne, ni palataan Kampotiin ja edetään aikajärjestyksessä.

Kampotiin saavuttiin maanantaina aamupäivästä parin tunnin minivanillä rytkytyksen jälkeen. Sihanoukvillen ja Kampotin väliä ei kulje yksikään bussi (mitä en ihmettele, sen verran huonossa kunnossa tie oli), joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ottaa minivani. Ihme kyllä ajokkia ei survottu ihan kauhean täyteen, meitä oli kuskin lisäks vaan 14 + vauva. Minivani jätti meidät Longvilla Guesthousen pihaan, ja koska he tarjosivat huoneen suihkulla ja tuulettimella hintaa 6 dollaria, ni ei jaksettu lähteä metsästämään muutakaan. Olis ehkä kannattanu, sinänsä ihan ok paikka, mitä nyt luteet söi molemmat paukamille ja omistaja kusetti kaikissa hinnoissa. Siitä lisää tuonnempana. Eka päivä meni kävellessä kaupunkia ympäriinsä. Päästä päähän kävellessä meni huimat parikytä minuuttia. Ihanan rauhallinen pikkukaupunki joen rannassa. Kävelyretkellä varattiin myös seuraavalle päivälle maaseuturetki. Alkuperänen suunnitelma oli vuokrata mopo ja suunnata omatoimisesti Kepiin, mutta eräs kanssamatkaaja kerto, että Kep on  nähty tunnissa, ni päädyttiin lisäämään Kepin matkaan muitaki elementejä, jotta sais päivän täyteen ja näkis muutaki, ku paikallisten lomaparatiisin.

image

image

Tiistaina meidät tultiin noutamaan guesthousilta melkeen ajoissa (vaan parikytä minuuttia myöhässä, tosin toinen asukas samasta guesthousesta oli noudettu jo aikasemmin, ja hieman ihmeteltiin miksei meitä oltu samalla noukittu kyytiin…). Ekana meidät roudattiin suolafarmille (maapohjasia matalia altaita, johon suolavesijohdetaan ja josta suola sit kuoritaan), nää vie täkäläistä merisuolaa myös ulkomaille asti 🙂 Suolafarmilta suunnattiin luolatemppeleille (joka sijaitsee keskellä riisipeltoja, ja tie sinne oli vähintäänkin mielenkiintosessa kunnossa), ja sieltä pippuri- ja hedelmäplantaasille. Kampotin pippurit on maankuuluja, ilmeisesti pippurin makuun vaikuttaa niin maaperä ku ilmastoki, ja täällä ne on kai sitten suotusia ajatellen pippurin kasvatusta. Tiedä häntä sitten. Ja sitten vihdoin suunnistettiin Kepiin, tai noh muut seurueesta meni Rabbit Islandille, joten meidät jätetiin satamaan joka oli muutaman kilometrin syrjässä keskustasta. Torjuttuamme perus tuktuksirit käveltiin ”keskustaan” eli liikenneympyrään, jonka tienoilla oli ranta, muutama ravintola, kauppa ja bussiasema. Kep ei tosiaan tarjoa paljoakan länkkärille, mutta varakkaammalle paikalliselle väestöllä tää on ilmeisestikin se the rantalomakohde. Rannalla on muutaman kilometrin matkalla picnik”alustoja”, eli mestoja mihin asettua perheen kanssa hengailemaan, alla on matot ja päällä katto ja usemmissa spoteissa myös muutama riippumatto. Ilmeisestikin kiinalaisesta uudestavuodesta johtuen likipitäen kaikki mestat oli täynnänsä paikallisia hengailemassa isommalla porukalla. Ruokaa ja juomaa oli pakattu myös riittämiin mukaan, vaikkakin sitä sai myös tilattua kyseisen spotin omistajan kautta. Oli aika villin näköstä, ku ruoka lastattiin tarjottimelle ja tarjottimenkantaja hyppäs mopon kyytiin ja sitten ajeltiin viemään tilaus perille.
Paikallisten töllistelemisen lisäksi Kep tarjosi rapumarkkinat, hieman keskustan liikenneympyrästä etiäpäin on merenrannassa ensin ravintolakeskittymä ja sen jälkeen markkina-alue missä myydään käytännössä vaan mereneläviä. Mereneläviä saa ostaa niin raakoina (ja elävinä) kun kuolleinaki. Me maisteltiin grillattuja mustekaloja. Rapuja myytiin hieman turhan suurissa satseissa meidän makuun. Rapumarketeiltä käppäiltiin hiljakseen takas satamaan todetaksemme, että oppaan neljältä tässä ei ihan tarkottanu sitä. Onneks nähtiin meidän minivani parkissa, ettei tarvinu ihan kauheasti huolestua, että onko meidät hyljätty Kepiin. Selvis, että opas oli muulle ryhmälle sanonu, että neljältä saaren satamassa. Tokihan nyt täälläpäin neljä tai 20 vaille viis on ihan sama tai missä satamassa neljältä pitää olla. Hieman meinas mennä herne nenään odottaessa, saarelta tuli joku kymmenkunta venettä meidän odotellessa eikä yhdessäkään tuttuja naamoja. Mutta päästiin jatkamaan matkaa, ja käytiin kattomassa entistä kuninkaallista residenssiä (tosin opas koitti väittää, ettei sinne voi mennä, ku poliisi on tien tukkona). Koko residenssissä ei kyllä ollu mitään nähtävää, pysähdyksen kohokohta oli apinat, jotka yritti varastaa Tonilta vesipullon… Seuraavaks jatkettiin kohti kalastajakylää, ou jee. Jälleen ei mitään  nähtävää, muutama tönö joen varressa. Tää seuramatka kertoo paljon paikallisesta luonteesta; meillä ja muulla ryhmällä oli eri reissut. Kohteet oli saarta lukuunottamatta samat, mutta aikataulut täysin erit, eikä meitä missään vaiheessa infottu, että hommat hoidetaan nyt hieman toisessa järjestyksessä, meidän kierroksen piti päättyä jo viideltä, mutta oltiin takas Kampotissa toisen ryhmän aikataulun mukaan kuudelta. Pisteenä iin päälle oli opas, jonka englanti oli todella vaillinainen, ja joka ei osannut vastata yhteenkä kysymykseen. Osas just perusasiat paikoista joissa käytiin. Noh, tulipahan käytyä, ja kyllä reissussa paljon juttuja näki ei siinä

image

image

image

image

Keskiviikon ohjelmassa oli mopolla Bokor Mountainilleja tää reissu todellaki oli kannattava. Mopo vuokrattiin guesthousesta, manuuaalivaihteinen satakuutioinen skootteri, (äiti älä lue seuraavaa lausetta) ja kypäriä oli vaan yksi. Matkaa kaupungista on vuoren juurelle kaheksan kilometriä ja sit matka jatkuu parikytä kilometriä serpentiini tietä huipulle, Bokor Hill Stationille, missä on hylätty kasino ja muita raunioita, tosin kasino ei enää ollu kauhean raunio, sitä oli entisöity tässä aivan taannoin. Tässä tapauksessa se tarkotti, että seinät oli rapattu ja tasotettu… Huipun lähistöllä oli myös luksusresortti ja rakenteille muitaki (päätettiin Tonin kanssa, että ne rakentaa jäähallia, sen verran suuri pulju oli resortin viereen kohoamassa). Vähän matkaa alaspäin oli myös vesiputokset, nämäki todella kuivat. Mutta syy miksi kannatti ajella vuorelle oli kyllä ehdottomasti näkymän vuoren huipulta. Maisema oli todella huikea, ja mikäs se oli ajella, ku tie oli todella hyvässä kunnossa, aivan ku ois Suomen teitä ajellu. Paluumatkalla kaupunkiin käytiin myös tsiigamassa myös paikallinen eläintarha Teuk Chhou zoo. Sen reissun kohokohta oli saapuminen tiikeriaitauksille ruokinta-aikaan. Oli aika villiä kattoa muutaman metrin päästä ku nälkänen tiikeri käy käsiks lihanklimppiin. Ja sut erottaa vaan hepposen näkönen rauta-aitaus tästä nälkäsestä pedosta. Muuten puisto ei kauheasti tarjonnu, olipahan vaan todella erilainen, ku mikään länsimaalainen vastineensa. Opasteet puuttu melkeempä täysin, ja muutenki saatiin aika rauhassa harhailla pitkin aluetta. Aitaukset oli tosi pieniä (mua niin riipas kattoa niitä elukoita niissä pikkupikku kopeissa) ja alue oli suhteellisen suuri. Välillä oli pelkkää mettää eikä seuraavia aitauksia näkyny…

image

image

image

image

image

Mutta päästäksemme herra guesthousen vedätykseen. Varattiin liput Kratieen tosiaan meidän guesthousen kautta (kysyttiin muutamasta paikasta, ja tour agenttien mukaan joko Kratieen ei menny busseja tai sitten pitäs eka mennä Phnom Penhiin ja sieltä sitte jatkaa matkaa). Hinta kuulosti meistä kovalta (20 taalaa per nuppi), mutta hyväksyttiin se, koska oltiin vaan onnellisia, että päästään suoraan Kratieen, tai niinhän me luultiin. Kun palattiin mopoajelultamme kertoi herra guesthousen omistaja, että tähän aikaan vuodesta ei meekkään suoria busseja Kratieen, vaan meidän täytyy pysähtyä yöks Phnom Penhiin, ja matka jatkuu sit perjantaina kohti lopullista päämäärää. Nonni, taas ku oltas itte hoidettu, ni oltas päästy halvemmalla. Torstaina se jännitysnäytelmä sitte alko, edellisenä iltana viimisenä oltiin varmistettu, että kuudelta nouto. Jeesjees six o’clock here. Lipussa luki, että bussi lähtee 6.30 bussiasemalta. 6.25 rupes jo hieman ahdistamaan, ja ruvettiin kyselemään kyydin perään. Herra omistaja oli ainoa, joka puhu englantia, muttei ollu vielä saapunu paikalle. Saatiin onneks puhelinyhteys, ja selvis, että bussi lähteeki kello 7 (koska ei mene Kratieen asti, oli selitys), ja nouto kyllä tulisi kohta. Tässä kohtaa me oltiin jo ihan varmoja, ettei me koskaan mihinkään bussiin päästä tai ei meille oo ainakaan Phmom Penhiä pidemmälle lippuja. Meinas tas hieman ahistaa. Muttamutta, bussiasemalla heebot oli hieman ihmeissään, ku meillä oli lippu Kratieen asti ja selittivät, että bussi menee vaan pääkaupunkiin. Joojoo, ja huomenna jatketaan. Hieman soiteltuaan ja ihmeteltyää  kirjottivat sitte meille seuraavalle päivälle uuden lipun välille Phnom Penh-Kratie. Aika syvä helpotuksen huokaus pääs molemmilta, ku tajuttiin, että liput on aiottuun määränpäähän asti ja että ainoa asia missä meitä kusettettiin ni oli lipun hinta.

Phnom Penhän nyt oli nähty, ni hengailtiin pitkin kaupunkia ja etittiin posti (sorry, osa korteista oli jääny hotellille, että pistetään ne postiin, ku semmonen joskus löydetään). Pakko sanoa, että majotus oli hulppein tähän asti, huimaan 13 dollarin hintaan saatiin huone ilmastoinnilla, kuumalla vedellä, isolla telkkarilla ja jääkaapilla. Majotuksen ainoita kriteereitä oli bussiaseman läheisyys, bussin suunniteltu lähtöaika kun oli 7.15. Illalla käytiin ystävän päivän kunniaks törsäämässä paljon rahaa ravintolaan, FCC:hen. Illasta tuli yli tuplat kalliimpi, mitä mikään meidän ruokailu tähän mennessä. Ja mä olin päivällä ”törsänny” jo kolme dollaria hiusten leikkuuseen (tosi hyvä mä oon kasvattamaan näitä hiuksia) tai siis lähinnä takatukan pois katkasemiseen.

Eilen sitte saavuttiin yheksän tunnin bussimatkan jälkeen Kratieen. Bussimatka eteni tutun kaavan mukaan, muutaman tunnin välein pitää pysähtyä pitämään ruoka- ja vessatauko. Ja loppuaika kuunneltiin ja katseltiin Khmerien karaokea, hirveetä humppaa.. Eilinen meni aikalailla matkasta toipuessa ja tänään lähdettiin kattelemaan Irrawaddy delfiinejä 15 kilsaa pois kaupungista on paikka missä elää näitä harvinaisia elikoita. Tällä kertaa me vuokrattiin fillarit, ja au mikä tyrät rytkyy -tie meitä odotti. Juu oli asfaltti, mutta kuoppainen. Delffiinit palkitsi meidät ja nähtiin monta elikkoa, vuoden luontokuva kyllä jäi ottamatta, sen verran kaukana meistä ne leikki. Ulkomaalaisilta pääsy kattomaan (sisältäen venekyydin keskelle jokea) delffiinejä makso yheksän dollari per nokka. Täällä on tosiaan monessa paikassa eri hinta paikallisille ja ulkomaalaisille. Ihan reilua ottaen huomioon tulotasojen erilaisuuden. Fillaroittiin delffiini mestasta vähän eteenpäin kattomaan koskia ja takas tullessa kiivettiin vielä tienoon ainoolle kukkulle Phnom Sam Bokille, jossa on jonkin sortin meditointikeskus. Korkeutta nyppylällä oli 93 metriä ja mun eilisestä juoksulenkistä ja jalkakyykyistä hellät reisilihakset kiitti, ku fillaroinnin (yhteensä joku nelkyt kilsaa neljänkymmenen asteen helteessä) päälle kiivettiin vielä tuhatjamiljoona porrasta huipulle. Jälleen oli kyllä näkymät upeat.

image

image

image

image

image

Kratie itsessään on pieni kaupunki, muutama katu ristiin Mekongin varrella. Jälleen lauantai ja pieni kaupunki yllätti meidät. Piti nostaa vielä hieman dollareita, koska seuraavassa määränpäässemme Don Detissä ei oo automaattia, mutta aikeeksi jäi. Automaatit oli tyhjillään, hyvin yleistä ettei automaateista saa rahaa viikonloppusin (pankkien aukioloaikojen ulkopuolella). Nooh, onneks on jonkin verran taaloja jäljellä, että muutama päivä Laoksessa selvitään. Huomisaamuna siis pitäs sulloutua minivaniin (tällä kertaa todella sulloutua, näihin yleensä lastataan tuplamäärä väkeä ja tavaraa mitä ohjekirjassa sanotaan), joka vie meidän Stung Trengiin, jossa vaihdetaan bussiin, joka meidät Laoksen rajalle, josta minivani vie meidät Ban Nakasangiin, josta vene vie meidät Don Detiin. Tää lysti kustantaa 16 dollaria (plus tietty viisumin) ja kestää jotain viidestä tunnista ylöspäin. Tästä lisää myöhemmin.

Koh Rong/Koh rong samloen

Kävimme Sihanoukville edustalla Koh Rong nimisellä saarella eikä sieltä löytynyt meille sopivaa majoitusta:-):-) Ihan aikuisten oikeesti asia ei mennyt niin vaan kävimme kahden tunnin lauttamatkan päässä kinaamassa ja mököttämässä tullen pois seuraavalla lautalla….:-) Elämä on!

image

image

Eli haimme uudelleen vauhtia mantereelta ja varasimme (pölyn laskeuduttua…) seuraavaksi kahdeksi yöksi majoituksen saarelta nimeltä Koh Rong samloen. Saari on hieman rauhallisempi kuin Koh Rong, sijaitsee tämän vieressä ja on äärettömän kaunis, mielestäni kauniimpi kuin Koh Rong. Kolme päivää ja kaksi yötä lauttakuljetuksineen maksoi meille 110 dollaria eli hintaa oli, mutta turhasta ei maksettu, upeaa oli. Perjantaiaamuna klo 08:00 suuntasimme guest housimme vieressä sijaitsevaan ”matkatoimistoon” (saman jossa oli edellisiltana varaus tehty) jossa meitä odotti tuktuk kuljetus n. viiden kilometrin päässä olevaan satamaan. Mukaan mopediin tuli meidän lisäksi pari venäläisneitosta (äiti ja hänen n.teini-ikäinen tyttärensä) Pietarista, joilla oli kans bungalow varattuna meidän naapurista. Satamassa hyppäsimme veneen kyytiin ja keula kääntyi kohti paratiisisaarta. Matka saarelle ei ollut mikään nautinto, koska edellisenä yönä vatsani oli alkanut pulputella siihen malliin, että vessa tuli tutuksi eikä pulputus ollut loppunut yöhön vaan jatkui ja jatkui… Venematka oli siis varsin epämiellyttävä mulle, vääntelehdin, irvistelin ja meditoin jotta löysä kakka ei tulisi pöksyyn. Lopulta, ainakin minusta ikuisuuden kestävän matkan jälkeen pääsimme saarelle jossa pääsin vessaan ( huom. en siis pesulle…:-)) ja saimme bungalowimme ( Freedom bungalow,) oman pikku paratiisimme.

image

image

Paikka oli upea, siellä oli kaikkea mitä osasin odottaa ja mitä mielestäni ns. paratiisimaiseen rantamaisemaan kuuluu. Siellä oli valkoista hiekkaa, turkoosin väristä vettä, oli kiva ravintola, kivat majoitusmahdollisuudet sekä rauhallisuutta ( ei ollut huutavia teinejä ja itseään etsiviä reppureissaajia, jotka känni- ja pöllypäissään osaa kaikki ja tuntee kaikki…). Mutta oli tähänkin ”paratiisiin” luikerrellut käärme. Noin sadan metrin viidakkomatkan päässä lahden toisella puolella oli näiden edellämainittujen riittipaikka. Paikka jossa soi saatanallinen musiikki (on sellaista minun mielestäni, jossa ei oo alkua ei loppua ei kertosäettä ja sama helvetin rytmi kaikissa biiseissä…) ja valot vilkkuu ja huudetaan kilpaa. Pisti meinaan vituttaan ku kuumeisena ja ripuloivana kuuntelit sitä jumputusta joka kantautui rantaamme sieltä ”synnin pesästä”:-) No se nyt ainakin tuli selväksi, että viina vaikuttaa samanlailla myös täällä eli kuulo menee.

image

image

image

image

Vaikka miljöö oli upea emme pystyneet nauttimaan siitä täysinrinnoin, koska minä ja Iitu sairastimme tähänastisemme reissun pahimman vatsataudin. Molemmat juoksivat vessassa ja vatsojamme kouristeli tämän lisäksi kärsin pienimuotoisesta kuumeilusta. Tauti oli ikävä, mutta kääntöpuolena oli, että saimme sairastaa upeissa maisemissa, omassa bungalowissa jossa hyvä vessa ja upea terassi. Eli vaikka olimme sidoksissa bungalowiimme nautimme maisemista, luimme ja opiskelimme, eikä näin ollen niin paljoa sairastaminen harmittanut. Vaikka perjantai meni siis bungalwin terassilla niin lauantaina pääsimme jo liikkeelle majoitusta pidemmälle. Kävimme kävelemässä biitsillä, snorklailimme, meloimme ja uimme. Kivaa oli vaikka ei ihan vielä uskaltanut pieraista:-). Illalla kävimme syömässä kevyesti ja painumme nukkumaan puoli kymmenen. Sunnuntaina aamupalan jälkeen luovutimme bungalowin ja kävimme melomassa ja uimassa. Pienen auringonoton jälkeen olikin aika heittää rinkat veneeseen ja suunnata kohti Sihanoukvilleä.

image

Sunnuntai-iltana varasimme bussiliput Kampottiin (kuusi dollaria per pää) ja syömisen jälkeen suuntasimme Sakal guesthousiin (nyt 25 dollaria yö, kiinalainen uusivuosi tuplasi hinnat) nukkumaan. Kampotista, Kepistä ja matkoista tänne Iitu kirjoittelee myöhemmin….
/Toni