Dublin part 2

Buhahhaa, helvetin hyvin uskoin taas itseäni. Alla oleva lainauksissa oleva teksti on siis kirjoitettu reilu vuosi sitten. Kuvat ja muutama viimeinen kappale on siis lisätty tänään…

”Note to my self: jos aiot pitää ns. julkista matkapäiväkirjaa se on todella paljon helpompaa kun sen suorittaa suhteellisen nopeasti matkan jälkeen. Kun näin reipas puoli vuotta reissusta rupeat tuntojasi kirjaamaan ylös, niin et muista enää mitään. Ja jos tarkoituksesi tosiaan on se, että muistaisit myöhemminkin reissuista jotain yksityiskohtia, niin ota hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni ja kirjoita HETI. Kiitos.

Crazyirish
Hulluja nuo irlantilaiset tai sitten ne vaan rakastaa makkaraa?

Nyt kun on haukuttu kirjoittaja, niin voidaan lähteä itse asiaan eli takaisin Dubliniin (lokakuussa 2015). Junailtiin tosiaan itsemme takaisin Dubliniin ja edelleen maisemat olivat välillä huikaisevia ja välillä vähemmän hienoja. Dubliniin saavuttiin illan kähmässä ja lähdettiin etsimään hotelliamme, Radisson oli viikonlopun täynnä, niin tyydyttiin sitten halvempaan vaihtoehtoon ja varattiin se sitten rautatieaseman puolelta jokkea. Varmuuden vuoksi kuitenkin heitettiin ylimääränen lenkki matkalla hotellille, kartanlukutaito on näköjään välillä hieman huteraa, tosin myös kadut menee Dublinissa välillä todella mielenkiintoisesti, että välttämättä koko totuus ei ole se, että mä en vaan ymmärrä 🙂 Pikaisen kaunistautumisen jälkeen suunnattiin safkaamaan ja tutustamaan joen pohjoispuoleen. Matkalla päädyttiin mm. The Oval Bariin, jossa on jo aikoinaan hengaillut myös Pentti Saarikoski. Tällä kertaa tiskin takaa löytyi suomalaisen äidin Ruotsissa tekemä tytär, joka puhui auttavaa suomea. Luulis, että näin pieneen kansaan ei ihan joka paikassa törmää, mutta kummasti suomalaisia kokonaisia tai osittaisia näköjään löytyy joka puolelta.

Best fish&chips
Ehdottomasti kaupungin parhaat fish & chipsit

 

Jotta pysyttäis edes jotenkin asiassa (siis missä?), nii mennään aiheeseen pubit, niitä on paljo ja joka puolella. Ja ne on järjestään aivan järjettömän sokkeloisia. Kuten mainittua, niin astut sisään kuppilaan, ja kuvittelet sen olevan aivan sittiäisen kokoinen, mutta mitä suurimmalla todennäköisyydelle tulet yllättymään. On alakertaa, yläkertaa, yläkerran yläkertaa, ja sivuhuonetta ja ties mitä, erittäin hyvää mallia näyttää mm. Stags Head, yksi kaupungin vanhimmista mestoista tai Temple Barissa sijaitsevaa Temple Bar pub, jossa eksyin, tai siis tein suhteellisen suuren lenkin kiertäessäni vessasta takaisin siihen osaan baaria mistä läksin, välillä toki kävin ulkonakin tai siis sisäpihalla tai mikä lie olikaan, mutta tupakoida siellä sai (irkkujen tupakkalaki on samaa luokkaa kuin Suomessa; sisällä ei polteta) ja se oli osa baaria. Onnekseni löysin suhteellisen helposti takas tuoppini ääreen… Toinen baari joka jaksoi yllättää oli Murray´s Bar tai siis kompleksi, jossa oli kolme tai neljä baaria, asia ei koskaan selvinny meille. Murray´s sijaitsi oikein mukavasti liki hotellia, niin siellä tuli muutaman kerran piipahdettua, ja eksytiin sinne myös iltana, jona Suomi pelas jalkapalloa Kreikkaa vastaan. Harmillista toki samana päivänä pelattiin muitakin EM-karsinta matseja, mutta koitettiin onneamme ”lähikuppilassamme” ja tavallaan se tuotti tulosta. Löysin baarin periltä oven ja vilkaisin siitä (osaisin jo epäillä, että oven takaa saattaa löytyä lisää baaria), tällä kertaa siitä joutuikin sisäpihalle, joka oli myös baaria, ja jossa oli isot screenit. Harmillisesti screeniltä näytettiin Puolan matsia (puolalaisia tuli kaupungilla vastaan liki joka kulmassa…), mutta pihan toiselta puoleta löytyi uusi baari, josta löytyi myös telkkari, josta näkyi Huuhkajat. Ja sujuvasti siis liikuttiin baarista a sisäpihan kautta baariin b saman tuopposen kanssa. Matsin jälkeen päädyttiin vielä saman sisäpihan kautta kolmanteen baariin, The Fibbersiin. The Fibbers on rock baari / clubi / keikkapaikka. Tällä kertaa tarjolla oli jonkin sortin jenkkiemorokkia, jota jaksettiin kuunnella melkeen kaikki kaks biisiä (sit tuli niin paha mieli jo, ettei tämmönen positiivari sitä kestäny).  Kadulle suoriuduimme etuoven kautta vaan todetaksemme, että keikalle olisi ollut kympin liput. Kun käyttää takaovea, niin näköjään pääsee ilmatteeksi… Mutta pakko sanoa, että kompleksi oli suhteellisen hämmentävä!

O´Connells Street
O´Connells Street ja auringon lasku

Ja koska ollaan Irlannissa, niin musiikki ja olut kuuluu erottamattoman osana toisiinsa. Normaalista pubien livetarjonnasta en tosin tiedä, mutta olettaisin sen olevan silloinkin runsasta, mutta me satuttiin kaupunkiin Guinness Amplifyn aikaan eli vähän joka kulmassa oli livevetoja. Ei haitannu ollenkaan. Ei ollu iltaa ettei jossain kuunneltu jonkin sortin rillutusta, oli perinteistä irkkua ja vähemmän perinteistä vetoa ja kaikkea siltä väliltä. Yks rockabilly -keikka kuunneltiin kadulla seisten, kun oltiin sen verran urpoja ettei tajuttu siirtyä takaisin edellisen baarin terassille kuuntelemaan keikkaa istuen ja olutta nauttien, mutta ku me oltiin matkalla hotellille!”

GravityBar
Gravity Bar eli bisseä ja maisemia
Olutta
Muutama litra Guinnessiä tuloillaan

Nyt kun on jauhettu pubeista, niin mennään itse asiaan eli olueen. Yksi Dublin ”pakollisia” tehtävyyksiä on käydä Guinness Storehousessa. Guinness eroaa Jamesonista (siis tässä käsitellään turistirysien ei itse juomien eroja, daa) siinä, että Guinnesia pannaan edelleen samoilla mestoilla ja Guinnesin varastolla vaellellaan omaan tahtiin eikä oppaan johdolla. Kierros oli täälläkin kovin opettavainen. Oluen paneminen tuli tutuksi ja nähtävää ja hiplattavaa ja kuunneltavaa oli paljon. Aivan huippu oli  valkoinen huone, tasting experience,  johon pääsi aina muutama (siis muistaakseni about kymmenen) ihminen kerrallaan ja siellä oli olueen liittyviä erilaisia tuoksuja, ja lopuksi siemailtiin pikku lasillinen itse mustaa kultaa. Storehousen uumenissa pääsee myös olutmestarin oppiin valuttamaan oikeaoppisen Guinnessin, mutta me käytettiin lippuun sisältyvä ilmainen juoma yläkerran Gravity Barissa, josta näkymät oli hulppeat yli koko Dublinin. Jos ei halua käydä opiskelemassa sekä viskiä että olutta, niin suosittelen olutta. Guinness oli ainakin meille mieluisampi kokemus, toki ei Jamessonkaan huono ollut. Ja jos ostat liput etukäteen, niin kannattaa tsekata mimmosen lipun ostaa 😀 Me oltiin otettu halvempi lippu, jolla pääsi sisään ennen puolta kahtatoista. Unohdettiin tämä ja paineltiin iltapäivällä olutta ihmettelemään. Hetken lippuautomaatin kanssa taisteltuamme saatiin henkilökunta hätiin ja maksamalla sitten vähän välirahaa päästiin kuitenkin sisään, mutta eipä ollut halvemmasta lipusta mitään hyötyä. Ennakkoon toki kannattaa lippu ostaa niin ei tartte sitten jonotella paikan päällä. Mutta mieti ootko menossa aamupäivällä vai etkö!

Guinnessrekka
Siinä sitä menee, Dublinin mustaa kultaa
Guinness2
Kohteessa

Ja viimeinen vinkki, jos haluat käydä kahtelemassa Kellin kirjaa, niin mene hetki kun Trinity Collegen kirjasto tai siis vanha kirjasto aukeaa, vältyt jonottamiselta. Itse kirja, noh, se oli vanha kirja, ja siitä kertova näyttely, noh, oli kuivahko. Mutta itse kirjasto oli todella upea, mä oisin voinu muuttaa sinne. Mutta tosiaan satuttiin onnekkaasti paikalle juuri avaamisen aikaan, ja jonoa ei ollu, mutta kun puolisen tuntia myöhemmin lähdettiin pois, jono oli varmaan likemmäs sata metriä.

Trinity Library 2
Long Room
Trinity Library1
Ihan vaan muutama opus

Ja koska tästä tuli taas miljuunia kilometrejä pitkä sepustus, ni onnea mikäli pääsit tänne asti. Ja katsellaan saanko joskus aikaseksi vielä yhden Dublin postauksen, koska käytiin yhtenä päivänä hengailemassa hieman Dublinin ulkopuolella tai siis ainakin matkattiin junalla rannikkoa muutama pysäkki alaspäin…

 

/Iitu

Dublin part 1

Dublin, mitä siitä nyt kertomaan mitä ei ole jo monesti kerrottu? Meidät Dublin ainakin hurmasi täydellisesti, pitkään sinne menoa suunniteltiin ja kun vihdoin päästiin, niin todettiin, että takaisin on päästävä! Tällä kertaa reissussa vierähti viikko ja Dublinin lisäksi piipahdettiin Belfastissa (tästä lisää sitten omassa postauksessaan).

Mutta koska kertaus on opintojen äiti, niin otetaan Irlannin historialliset faktat ja fiktiot pähkinänkuoressa (ja kun jankutus ei kiinnosta niin hyppää suosiolla pari kappaletta alaspäin, siellä päästään itseasiaan eli kokemuksiin Dublinista), tai jonkinlaisena tiivistyksenä nyt kuitenkin, koska historiaa kaupungilla ja maalla on vaikka muille jakaa ja hallitsijoitakin on ollut erinäinen määrä vuosisatojen varrella. Jopa viikingit kävi päsmäröimässä saarella tovin. Tärkeä heppu Irlannin historiassa on Pyhä Patrick. joka kävi vaikuttamassa maan historiaan joskus 400-luvun puolivälin tietämillä. Tavallaan herran tarina kuvaa hyvin irkkujen kieroutunutta mieltä, ensin Patrick (alkujaan ilmeisestikin skotti tai sitten ei, riippuen lähteestä) ryöstettiin orjaksi Irlantiin (ja opetteli sinä aikana kelttien kielen), ja sitten enneunen innoittaman karkasi etelään ja veneili sieltä Ranskaan, jossa opiskeli papiksi. Muutaman vaiheen kautta Patrick sitten palasi Irlantiin, koska oli päättänyt käännyttää koko kansan kristinuskoon. Ja tadaa niin hän teki. Ihme tyyppi, pakko palata paikkaan missä sut on orjuutettu ja sitten vielä ruveta kukkoilemaan niiden kuninkaalle. Noh tällä kertaa kävi hyvin ja Patrick sai pitää päänsä ja päätyi Irlannin kansallispyhimykseksi (Pyhän Patrickin päivä maaliskuussa on myös Irlannin kansallispäivä) ja samalla tuli luoneeksi Irlannin symbolin, kolmiapilan.  Kolmiapilan avulla Patrick selitti Laoghairelle (sille kovalle kunkulle) pyhän kolminaisuuden siis isän, pojan ja pyhän hengen. Ja tarinahan kertoo myös, että Irlannissa ei ole käärmeitä, koska Pate kaiken muun hyvän lisäksi karkotti vielä nekin!

Itte Patrick ja kolmiapila (kuva lainattu http://www.stthomasaquinaschurch.org/)

Sen lisäksi, että Irlannilla on kahjo suojeluspyhimys, niin ei se elämä ole helppoa ollut senkään jälkeen. Ja vallassa on ollut milloin ketäkin, niiden viikinkien lisäksi saarella on käynnyt pyörimässä niin normanneja kuin erinäinen määrä brittiläisiä ”herrasmiehiä”. Britit pitivätkin Irlantia pitkään vallassaan ja jako kyöhien katolilaisten (irkut) ja rikkaiden maaomistajaprotestanttien (enkut) välillä oli kova, ja kaikennäköstä eripuraa luonnollisesti esiintyi. Mutta koska tämä ei ole historiablogi ja tietoni asiasta ovat vajavaiset, niin asian kiinnostaessa ennemmän suosittelen ystäviämme googlea ja kirjastoa. Irkkujen moninaiset vaiheet ovat kyllä kiinnostavia eikä ainakaan käänteitä puutu. Itsenäistymisen ensi osa tapahtui vuonna 1921, silloin allekirjoitettiin rauhansopimus Irlannin ja Iso-Britannian välillä, Irlannista tuli vapaavaltio eli se oli Iso-Britanian dominio samalla tavalla kuin Kanada ja Australiakin eli osa Brittiläistä kansainyhteisöä. Tästä yhteisöstä Irlanti erosi 1949. Pohjois-Irlanti eli kuusi pohjoisen kreivikuntaa oli alusta alkaen osa Iso-Britaniaa ja sinne ne jäivät kun Irlannin kansantasavalta syntyi. Lyhyestä virsi kaunis….

Ja siis itse Dublinhan on about Helsingin kokoinen kaupunki, jonka Liffey-joki jakaa sopivasti kahtia. Ja se oikeasti jakaa keskustan kahtia, onneks se ei ole kauhian leveä joki ja siltojakin on sijoiteltu sopivin välimatkoin, joten ei siitä nyt kauheasti onegelmia saa aikaiseksi. Me oltiin reissun eka ja vika yö eteläpuolella ja Belfastista takasin saapuessa joen pohjoispuolella, joten kumpaakin puolta tuli mitä sopivimmissa määrin otettua haltuun. Dublin on sen verran kompaktin kokoinen kaupunki, että aikalailla joka paikkaan kävelee. Me käytettiin junaa matkalla Belfastiin ja takaisin ja piipahdukseen Dun Laoghairessa ja Sandymouthissa. Paikallisbusseja kulkee vähän joka suuntaan ja lisänä on LUAS– kaupunkijunat (kaksi reittiä) ja DART-lähijunat (Helsingin metrotyyppisesti yksi linja pohjoiseen ja toinen etelään).

Yksi niistä silloista Liffeyn yli
Yksi niistä silloista Liffeyn yli

Ensimmäisenä päivänä ei tarvinut yksin ihmetellä suurta maailmaa (Dublin nyt tosin niin järin suuri ole), vaan reissussa oli mukana äiti, isä ja muutama heidän ystävänsä. Laskeuduttiin Dubliniin maanantaina ennen puoltapäivää ja oltiin sopivasti myöhäseen lounasaikaa valmiina kaupungilla. Kentältä oli kovin helppoa siirtyä kaupungille Airlinkin avustuksella. Meno-paluu kustansi kymmenen euroa ja vei kohtuu ajassa suoraan kaupungille pysähdellen turistin kannalta strategisissa paikoissa. Me hypättiin pois siis joen eteläpuolella ja heitettiin laukut hotellille ja suunnattiin lounaalle. Erinäisistä kuppiloista ei Dublinissa ole pulaa, hämmentävästi päädyttiin kuitenkin ensimmäisenä kahvilaan myöhäiselle lounaalle. Päivän ensimmäinen varsinainen kohde oli Old Jameson Distillery (jep heti pääsin mainitsemaan viskin, ja siksi linkin avataksesi täytyy olla täysi-ikäinen), jonne löytäminen oli helppoa, sisäänmahtuminen ei niinkään,joten suosittelen ennakkolippujen hankkimista. Kun saavuttiin jonottelemaan (jono oli muutaman kymmenen ihmisen kokoinen), niin seuraavalle vartin päästä alkavalle kierrokselle oli tilaa (seinällä on informaatiotaulu alkavista kierroksista ja onko niillä tilaa. Muuta vaihtoehtoa tutustumiseen ei ole kuin opastettu kierros), mutta kuinkas kummassa kun tuli meidän vuoro niin aivan yllättäen tilaa ei enää kuudele ollut. Joten ostettiin liput seuraavalle kierroksella joka alkoi vajaan tunnin päästä. Tässä kohtaa alkoi jo poltella ajatus ensimmäisestä Irkuissa maistellusta oluesta, mutta helpommin sanottu kuin tehty ja lähdettiin ilmeisesti kiertämään aivan vika suuntaan tislaamomuseolta kun ei sitten niin yhtään pubia sattunut kohdille. Kahvila kyllä jälleen löydettiin ja ei eivät tarjoilleet olutta. Päädyttiin sitten tislaamoa vastapäätä olevaan kuppilaan juomaan ne oluet. Kiukulla tietenkin 🙂

Pitäähän museossa olla asialle omistautuneet ikkunat (sisäkuvia museosta ei ole kun en jaksanut räpsiä...)
Pitäähän museossa olla asialle omistautuneet ikkunat (sisäkuvia museosta ei ole kun en jaksanut räpsiä…)

Itse tislaamohan ei enää sijaitse paikalla, vaan paikka on enää pelkkä museo ja toki vaikuttava sellainen onkin. Opastettu kierros kestää vajaan tunnin ja alkaa muutaman minuutin elokuvalla auditoriossa, josta jatketaan eri osiin tislaamoa ja päättyy viskimaistiaisiin. Tulipahan kerralla kunnon pläjäys viskintekemistä, viisaampana taas siinäkin suhteessa. Ja opin aivan järkyttävän faktan siitä, kuinka joka hetki haihtuu litra tolkulla hyvää juomakelpoista viskiä taivaan tuuliin tynnyreistä, ja että tätä haihtumistuotetta kutsutaan Angels´ Shareksi, juoppoja nuo enkelit!

Illalla käytiin vielä ruokailemassa Dublinin vanhimmassa pubissa, ikää tällä pubivanhuksella on kunnioitettavasti yli 800 -vuotta. Brazen head sijaitsee Liffeyn eteläpuolella hiukan syrjässä (siis todellakin vain kivenheiton verran) kuuluisalta Temple Bar -baarialueelta. Ruoka (ja juoma, vihdoinkin saatiin sitä irlantilaista olutta!) oli mitä mainiointa ja baari juurikin niin sokkeloinen kuin kaikki muutkin pubit Dublinissa. Lisäksi saatiin vielä ruokailun jälkeen nauttia livemusasta. Dublinissahan pubit ovat tyypillisesti jokusen sata vuotta vanhoja tai sitten ne vaan sijaitsee taloissa, jotka ovat vanhoja. Tästä seuraa, että pubit on järjettömän sokkelomaisia ja niissä on tsiljoona ovea ja usempi kerros. Eka vaikutelma, että ompas tää pieni, niin mitä suurimmassa osin osoittautui aina vääräksi.

Temple Bar ja katumuusikko
Temple Bar ja katumuusikko

Mutta palataan pubeihin vielä tuonnempana lisää, koska jostain syystä tää taas läks käsistä, joten  edetään ensi kerralla Belfastiin ja sieltä palaillaan sitten vielä erikseen  Dubliniin. Koitan pysyä paremmin asiassa 🙂