Flunssa = huono vaimo

Mää olen nyt ollut enemmän ja vähemmän flunssassa vähän toista viikkoa ja ai että kun oon ollu pahalla päällä. Tosin mitä pidemmälle tauko venyy, niin sitä vähemmän se ärsyttää. Äkkiä sitä näköjään tottuu.

Toinen päivä taisi olla pahin. Että mää olinkin yks päivänsäde, oikea vaimojen aatelinen. Ihan vaan vähän sensuroituna esimerkkinä tästä ihanuudesta kerrottakoon, että kun miesparka tiedusteli, haluaisinko teetä, niin aurinkoinen vaimo vastasi, että mitä helvettiä siinä kyselet. Keitä sitä teetä 🙈

Pikkasen kiipeilyä, niin jo hymyilyttää

Jahka verenpaineet muutaman päivän päästä laski, niin mää rupesin pohtimaan mikä siinä liikkumattomuudessa oikein ärsyttää. Ei tässä nyt kuitenkaan rahasta treenata (paitsi rahaa kyllä joka kuukausi maksan, että saan hikoilla). Tällä hetkellä ei ole ees mitään suurta treenitavotetta tai lappujuoksua tulossa. Kuhan nyt jumppaillaan. Toki jonkin sortin kehittyminen olisi siitä huolimatta suotavaa.

Lopputulema oli, että treenaaminen ja etenkin juokseminen on mulle tapa jäsennellä ajatuksia ja purkaa levottomuutta. Saada surraava pää hetkeksi hiljaiseksi ja sätkyilevät hermot tainnutettua. Sohvalla makaaminen epämääräsessä flunssantapaisessa ei tainnuta tarpeeksi rauhottaakseen, mutta riittävästi, ettei uskalla lähteä treenaamaan.

Sen verran sitä on tässä iässä jo oppinut, että kun tauti iskee, niin silloin ei liikuta turhia. Kyllä sitä vielä pääsee lenkkipoluille ja boxille. Parempi ihminenkin ehtii olla myöhemmin.

Toiveita ja tavoitteita vuoteen 2018

mascalta
Matkalla Mascaan, pieneen vuoristokylään Teneriffalla

Vaikka vuoden ensimmäisinä päivinä päädyin sairastuvalle, tai ehkä juuri siksi, niin vihdoinkin on taas aikaa kirjoitella. Luonnoksissa on edelleen useampi postaus, jotka jonkun pitäisi viimeistellä julkaisukuntoon. Kirjoittaminen polttelee koko ajan, mutta aina on muka jotain tärkeämpää. Huoh.

Olkoonkin, jälleen kerran, ensimmäinen tavoitteeni tälle vuodelle kirjoittaa tännekin säännöllisesti julkaisuvalmista tekstiä. On se kumma kuinka vaikea on repiä itseään tekemään jotain, jonka kokee mielekkääksi. Yrittänemme silti jälleen kerran 😀

Tästä ei ehkä tule elämän reissuvuotta, kun on perheessä pari opinnäytetyötä työn alla. Silti toiveissa olisi, että vähän useammin pääsisi reissuun kuin viime vuonna. Viime vuoden reissut on nopea laskea: pikainen pyrähdys Dublinissa helmikuussa, Suomi-turnee heinäkuussa ja joulu Teneriffalla, lisäksi päiväreissu tyttöjen kanssa Tallinnaan. Perin surkeaa, tai ainaki olisin halunnut olla reissun päällä paljon enemmän. Varmuudella tänä vuonna reissataan ainakin kahdesti Tampereelle, jos ei muuta. Mutta toivottavasti ennen kuun loppua olisi jo joku ajatus kauemmaskin suuntautuvista matkoista!

Dublin The Quau´s Bar
Pubi Temple Barissa Dublinissa

Toivottavasti tästä tulee myös juoksun vuosi. Maratonit (siitä toisestakin sen raportin vielä kirjoitan loppuun asti) meni aivan puihin, mutta muuten juoksuvuosi meni yllättävänkin hyvin. Tuhat juostua kilometriä tuli täyteen välipäivinä ja ehkä jotain kehitystäkin tapahtui. Tänä vuonna toivottavasti vielä enemmän. Toivottavasti myös fyssarin kanssa kuntoon jumpattu lonkka pysyy myös kunnossa.
Kun vihdoinkin se eka maraton juostaan keväällä maaliin asti ja syksyllä ehkä jo säälliseen aikaankin, niin siitä on kiittäminen Running Academyä, jonka testivalmennusryhmään pääsin syksyllä mukaan. Jahka tämä tauti saadaan kunnolla selätettyä, niin pk2-kausi starttaa eli lisää juoksua. Se on vain ja ainoastaan positiivinen juttu!!! Sen lisäksi ilmoittauduin Running High’n Pimp My Runiin eli toivottavasti myös tekniikka kehittyisi tänä vuonna. Jännittää muuten ihan pirusti. Mitä jos ne sanoo, etten osaa juosta ollenkaan?!? Running Academyyn kyllä kuuluu lähiviikonloppukin, mutta kun en sinne pääse hiomaan tekniikkaa, niin tilalle valikoitui Pimp My Run.

kylmäpihlajan majakka
Kylmäpihlajan Majakka

Näiden lisäksi olisi vielä kevään aikana tarkoitus valmistua. Sitten olisi sekin urakka selätetty. Tämä ei kyllä ole toive tahi tavoite. Tämä on asia, joka suoritetaan. Onneksi hommat on jo ihan loppusuoralla, niin kompastumisen vaara ei ole suuri.

Eikä pidä unohtaa kahta ikuista tavoitetta eli vakaata käsilläseisontaa ja useampaa perättäistä leukaa. Jostain syystä nämäkään taidot eivät kehity itsestään. Auttaiskohan treenaaminen?!

Ja onhan niitä toiveitakin oltava, niin tankotanssin haluaisin säilyttää jollakin tavalla viikkolukujärjestyksessä. Viime vuosi oli säälittävän surkea tankovuosi eli suunta voi olla vain ylöspäin.

Tällä hetkellä on vain yksi tavoite ja toive ylitse muiden. Tervehtyä. Ja päästä juoksemaan ja muutenkin treenaamaan. Valoa on tunnelin päässä, ehkä jo ensi viikolla flunssa on lopullisesti taakse jäänyttä elämää ja pääsen sitomaan lenkkarin nauhat!

Onhan siinä toiveita & tavoitteita. Itseni tuntien niitä saadaan matkanvarrella vielä lisääkin kerättyä 😀

/Iitu

Punanaaman päiväkirja

punanaamaPunanaama eli minä. Kuulun siihen joukkoon ihmisiä, joista tulee treenin jälkeen punaisia. Ai että mä olen kadehtinut niitä, jotka näyttää treeninkin jälkeen hehkeiltä ja seesteisiltä. Hikisiltä toki, mutta luonnollisen värisiltä. On todella ärsyttävää näyttää lenkin jälkeen värivirheelliseltä pandalta. Muutoin punainen, siis todellakin sävyä paloauto, mutta silmän ja suun ympärillä kivat valkoiset rinkulat. Ja kun treeni on ohi, niin sitten se ilo vasta alkaakin. Valkoisia laikkuja ilmestyy tasaisen epätasaisesti joka puolelle kasvoja. On se sitten niin kaunista. Aasiassa väki oli soittamassa ambulanssia, kun näki mut lenkin jälkeen. Kambodzassa yhden hostellin täti ei millään meinannut uskoa, että mulla on kaikki ihan hyvin, vaikka näytänkin kaltatulta tomaatilta.

Onneksi urheilu ei ole kiinni hyvältä näyttämisestä, vaan siitä, että tuntuu hyvältä. Ja tämä ei toki tarkoita sitä, että treenin aikana pitäisi tuntua hyvältä. Vaikka toki tykkään itse treenata juur siellä missä on kiva olla. Varsinkin kun kukaan ei ole kannustamassa eteenpäin. Vasta tänä keväänä olen löytänyt jostain sisäisen itsenikurittajan, ja olen kiltisti juossut kaikki kalenteriin kirjatut treenit, ne kovemmatkin. Jostain syystä en ole vielä löytänyt itsestäni kuin kolme vaihdetta: helevetin hitaasti (tää on se paras), just sitä vauhtia että sykkeet pysyy kurissa (okei tääkin on ihan kivaa), just niin kovaa ku kintuista lähtee (jotenkin tää ei oo se vauhti, jolla pitäs juosta ne rennon kovaa intervallit). Eli kovat on sitte ollu kovia, eikä mitään rentoa vauhtileikittelyä. Mutta onneks mullakin on mahdollisuudet kehittyä myös vauhdin säätelyssä. Toivottavasti. Uudet vaihteet ovat etsinnässä.

Niin se hyvältä tuntuminen. Se miks treenataanurheillaan, juoksennellaan ja jumpataan. Viimeistään se tulee jälkeen päin. Ei enää vituta niin paljon, asiat on loksahtanu kohdilleen, kroppa on väsyny ja olo levollinen. Jaksaa kävellä aamullaki Pengerkadun ylös, ilman että reidet huutaa hoosiannaa. Enää en osais kuvitella arkea ilman liikkumista, vaikkei siitä nyt niin kauan ole, kun Pengerkatu oli aamun pahin vastustaja.

Punanaaman päiväkirjassa luvassa tarinoita lenkkipoluilta ja jumppamatoilta. Asiaa, mutta enimmäkseen seikkailuja sivupoluilla.

/iitu

Paluu vol ääretön

Noniin, noniin. Jos sitä taas. Palaisi. Kuten niin monesti aikaisemminkin. Nyt suunnitelmat on suuret. Ja päättäväisyys kova. Että jos vaikka tällä kertaa ihan oikeasti. Ja säännöllisesti.

Ja jotta se säännöllisyys nyt ihan oikeasti tällä kertaa toteutuisi, niin alkuun varmaan hieman lasketaan tuota rimaa. Mulla oli joku suuri alitajuinen suunnitelma, että kaikki pitää linkittää, ja joka hemmetin fakta tuplatsekata. Että jos enemmän olisi sitä kuuluisaa tajunnan virtaa, unohtamatta toki niitä ihan oikeita tosiasioita. Luonnoksia on jo vaikka kuinka, että jos ne nyt vaan sitten viimeistelis!

Eli tulossa olisi nyt alkuun asiaa ainakin hieman vielä New Yorkista, eihän siitä ole ku vuosi vasta. Sitten koukataan Ahvenanmaan kautta Madridiin ja käydään vielä Dublinissa. Välissä varmaan fiilistellään kevättä ja haaveillaan tulevista matkoista. Ja ehkä juostaan vähän. Tai enemmänkin. Kun ei ole lukijoita, niin on helppo viedä hommaa ihan mihin suuntaan haluaa. Alue saattaa laajentua hieman. Ei nyt mihinkään yleiseen fiilistelyyn, mutta sekoitetaan soppaan varmaan hieman urheilua liikuntaa. Punanaaman seikkailut liikunnan ihmeellisessä maailmassa ovat tällä hetkellä lähempänä arkitodellisuutta kuin matkaaminen edes lähelle.

sortunumökkikruunuvuori
Kuva keväältä 2016 Kruunuvuorenrannasta. Enää ei ole edes sortuneita raunioita.

Kahtellaan mihin tie vie. Toivoa sopii, että säännölliseen postaus tahtiin. Mitään joka päivä päivittyvää superblogia tästä ei missään tapauksessa tule. Mutta jos nyt edes liki viikottain 😀

/iitu