Ahvenanmaa

#tb heinäkuu 2016

hdr

Kun on maanantaiaamu ja vieläpä Ruisrockin ja fudiksen em-finaalin jälkeinen maanantaiaamu, ei silmät välttämättä aukea helpolla. Mutta kun on hyvä syy, niin ne silmät saa kammettua raolleen ja itsensä suihkun kautta taksiin ja satamaan.

Oltiin melkeimpä hyvissä ajoin laivassa ja aamiaispöydästä ihmeteltiin kuinka Ruissalo muuntautui jälleen festarialueesta virkistysalueeksi. Huikea muutos muutamassa tunnissa. Tukholmaan on tullut jokusen kerran seilattua, mutta ensimmäistä kertaa hyppäsin laivasta Maarianhaminassa.

Maarianhaminan keskusta on kuin mikä tahansa pikkuruisen kaupungin keskusta. Ei niin kovin kaunis, mutta saman kadun varrelta löytyy käytännössä kaikki. Kun jaksaa kävellä muutaman korttelin kauemmas, niin näkymät muuttuvat idyllisemmiksi. Ja kun ottaa fillarin alle ja polkaisee vähän kauemmaksi keskustasta niin sitä kauneutta on sitten senkin edestä. Me vuokrattiin omat menopelimme satamasta Ro-Nosta. Palvelu oli loistavaa, ja kielimuurikin ylitettiin helposti. Ahvenanmaalla ei kannatta luottaa siihen, että palvelua saa suomeksi. Suomen ja ruotsin sekoituksella mentiin, vaikeammissa asioissa vaihdettiin englanniksi. Ruotsi kun on saarimaakunnan ainoa virallinen kieli, niin eipä paikalliset juuri suomea opi. Mutta takaisin pyöriin. Koska sniiduilu on aina hyvästä, niin meidän pyörät oli vaihteettomat mummofillarit. Ahteri ja alaselkä eivät olleet kovin onnellisia valinnasta, mutta onneks maasto on sen verran tasaista, että eteenpäin pääsi kevyesti.

Maarianhaminasta oli hyvä päiväretkeillä useampaankin suuntaan. Ekana päivänä suunnattiin etelään (?) Järsöön ja sieltä löyty ihana kukkamökkikahvila Stickstuga’n Hantverk & Cafe. Kannatti polkasta. Upeat maisemat ja maistuvaa juustokakkua. Mitäpä sitä ihminen fillariretkeltään muuta kaipaisi. Seuraavana päivänä lähdettiin sitten toiseen suuntaan. Tällä kertaa määränpäät oli tarkemmin selvillä. Koska Affenanmaalla oltiin, niin pitihän sitä päästä käymään Stallhagenissa. Terassilla kelpasi istuskella ja nautiskella panimon omista tuotteista. Hanoista taisi saada kaikkia tuotannossa olevia oluita. Ennen kuin kurvattiin oluelle, niin käytiin kahvilla ja pannarilla Uffe på bergetissä eli kiivettiin vuorelle ihastelemaan näköaloja. Uffesta löytyy myös näköalatorni, joka jostain syystä kammotti mua kovin paljon. Hirveellä sinnillä kiipesin ylös asti, luovuttaa meinasin vaan ehkä kymmenen kertaa matkan varrella. Tiedä sitten mikä niissä avoimissa portaissa oli niiiin kamalaa. Maisemat kyllä palkitsi, kannatti voittaa hirvitysportaat. Toisena päivänä päivämatkaksi taisi tulla reilut 50 kilometriä, mutta kun oli koko päivän liikenteessä, ja pysähteli riittävästi, niin matka ei tuntunut ollenkaan pitkältä, edes mummomankelilla.

frånuffepåberget

Yksi syy miksi halusimme Maarianhaminaan oli tietysti Smakbyn. Ruokaa, hyvää ruokaa, voiko olla parempaa syytä. Yleensä meidän metodi reissuilla kyllä on ollut luottaa onneemme. Välillä metodi on toiminut, toisinaan taas ei. Tällä kertaa pöytä oli kuitenkin varattu etukäteen. Innokkaina oltiin tovin etuajassa paikalla, mutta meidät ohjattiin heti pöytään. Alkudrinkit nenän alle ja listan kimppuun. Ja koska aikaa on jo melkein vuosi, niin ei enää kunnollista mielikuvaa siitä mitä söi tai joi. Paitsi, että oli hyvää. Palvelukin oli vallan ystävällistä, mitä nyt hieman välillä jouduttiin odottelemaan. Tarjoilijat olivat ihastuttavia, mutta ihan kaikki eivät kyllä yltäneet tarjoilijoiden kärkikastiin. Joskushan meidän kaikkien on oltava aloittelijoita. Mahat täysinä oli hyvä hypätä taksiin. Smakbyn ”huonona puolena” on sen sijainti. Maarianhaminasta matkaa tulee parikymmentä kilometriä. Busseja toki kulkee, mutta vuoroväli on harvahko (ainakin näin Helsingin bussiliikenteeseen tottuneelle), joten laiskoina tuhlattiin moneen kertaan ne fillareissa säästetyt rahat sitten suhaamalla pirssillä safkaamaan 😀 Logiikkaa kerrakseen!

Maarianhamina oli kiva, mutten kyllä keksi miksi sinne uudestaan lähtisin. Ahvenanmaalle kyllä, sillä joku kerta vielä haluan fillaroida Saariston Rengastien. Mikä kesä sinne asti päästään, on sitten asia erikseen.

/iitu

Broadwaytä ja korkeita paikkoja

#tb Maaliskuu 2016

Onhan siitä jo reilu vuosi kun saavuttiin Bostonista takaisin New Yorkiin. Säässä oli käynyt joku kummallinen käänne parempaan. Kun lähdettiin Bostoniin aamutuimaan lämpömittari huiteli aavistuksen plussan puolella ja Bostonissa saatin sitten luntakin. Mutta kun hypättiin bussista 7th Avenuen ja 27th Streetin kulmassa bussista oius keskiviikkoiltana, niin lämpötila olikin liki 20 astetta. Tunne oli hieman kummallinen.

Loppumatkaksi valikoitunut hotelli oli liiankin pelipaikoilla, nimittäin kulman takana Times Squarelta. Sinällään hotelli oli kiva, ja metrolle lyhyt matka. Mutta en minä sitä silti suosittelisi. Ovesta kun astut ulos, niin olet turistihelvetissä. Kaikki lähistön safkapaikat on turistit edelle suunniteltuja. Ja joka paikassa on tungosta ja myyntimiehiä. Jälkikäteen on helppo olla viisas. Seuraavalla kerralla kun Nykiin mennään, niin hotellin sijainnin kannalta tärkeintä on metroaseman läheisyys. Ja se, että ei olla aivan ydinalueella Times Squaren ja Central Parkin välissä.

Loppureissun kohokohtiin kuului ehdottomasti Broadway-musikaali. Liput käytiin ostamassa TKTS:n South Seaportin pisteestä. TKTS myy saman päivän Broadway-esityksiin alennuslippuja. Ei ne liput alennuksenkaan jälkeen mitään järin halpoja ole, mutta halvempia. Ja suosituimpiin, kuten Leijonakuninkaaseen ei halvempia lippuja ole tarjolla ollenkaan. Lippujen osto oli kyllä taas meille tyypillistä sekoilua. Sen kerran kun oltiin hyvissä ajoin liikenteessä, niin eksyiltiin paikalle suhteellisen suoraan. Ja kun kerran oltiin hieman liian ajoissa liikenteessä, niin vettä satoi kaatamalla. Siinähän odotettin märkinä ovien aukaisemista. Näytös valittiin periaatteella mikä on halvin. Arpa osui alkuvuodesta ensi-iltansa saaneeseen Disaster The Musicaliin. Eikä ollenkaan huono valinta. Riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sekä ”sisäpiiri”vitsejä. Osa biiseistä aiheutti muussa yleisössä nauruntyrskähdyksiä jo ensi tahdeista. Me mulkoiltiin toisiamme ja ihmeltiin, että mikäköhän virsi se tämäkin on. Kappaleen edetessä jengin reaktioista tuli onneksi ymmärettäviä.

Top of the Rock eli Rockefeller Centerin ”yläkerrassa” oleva näköalatasanne taas oli nähtävyys, jonka kanssa meillä kävi sään kanssa aivan törkeä tuuri. Käytiin etukäteen ostamassa liput lähtöpäivän aamulle ja edellisenä päivänä harmiteltiin sumuista säätä. Mutta aamulla keli oli loistava. Taivas oli liki pilvetön eli näkyvyys mitä loistavin. Top of the Rockiin kannattaa käydä ostamassa liput ennakkoon, niin pääsee vähemmällä jonottamisella. Me ajoitettiin lippujen osto sunnuntai-iltaan, vähän ennen lipunmyynnin sulkeutumista. Jonoa ei ollut ollenkaan. Lippuihin kirjattiin aika milloin päästään ylös. Siitä ajasta oltiin tarkkoja. Jos tulit liian aikaisin käytävälle odottelemaan, vartijat hätistivät pois. Kun aika vihdoin koitti päästiin jonottamaan. Ensin hissiin ja sitten turvatarkastukseen ja sitten käytävään ja sitten toiseen hissiin. Ylhäällä jonotus sitten palkittiin. Näkymät oli kyllä huikeat. Korkealta näkee kauas. Yli Central Parkin ja muun kaupungin.

Paljon käytettiin aikaa vaan haahuiluun ympäri kaupunkia. Eksyiltiin eri paikkoihin ja päästiin muun muassa seuraamaan flyygelikonserttia puistoon. Pakko ihailla tyypin sitkeyttä, raahata nyt täyskokoinen flyygeli keskelle puistoa… Mystisin kokemus oli kyllä suomalaisen Steve ’n’ Seagulssinkeikka Mercury Loungessa. Suosi suomalaista todellakin 😀

Yksi reissun ehdottomista kohokohdista oli tahtominen New York Marriage Bureaussa, mutta siitä lisää myöhemmin. Jahka saadaan asia säälliseen päätökseen. Tässä tapauksessa se ei tarkoita eroa vaan avioliiton virallistamista myös Suomessa.

/iitu

Sekalaista höpinää Bostonista

Sunnuntaina heti aamusta suunnattiin siis kohti w34th streetiä ja Megabussia. Bussilla köröteltiin neljä tuntia pohjoiseen -autolla ei olisi juurikaan sen nopeammin päässyt, koska kuten kuljettajamme sen osuvasti ilmoitti ennen lähtöä: ”Next stop Boston, if you want to get out earlier, you must do it now!” eli matkalla ei pysähdelty.

Boston sijaitsee  Atlannin rannalla, Shawmutin niemellä, USA:n pohjoisosissa (Kanadan rajalle matkaa kertyy vajaat 400 km) osavaltiossa jonka nimeä on mahdoton lausua -ainakaan parin Boston Lagerin jälkeen- eli Massaschusettsissa. New Yorkiin verrattuna Boston on ihan kyläpahanen, siellä on vain reilut 655 000 asukasta. Tosin kaupungista löytyy yli 250 000 opiskelijaa. Syykin on selvä, Suur-Bostonin alueelta löytyy toista sataa erilaisia opinahjoja, mukaan lukien arvostetut yliopistot Harvard että MIT. Edellä mainitut eivät varsinaisesti sijaitse Bostonissa, vaan tois puol jokke eli esikaupunki Cambridgessä, mutta Bostonin metrolla pääsee molempiin. Pidempi matka Helsingistä on Otaniemeen, Aalto-yliopistoon kuin Bostonista Harvardiin 😀

Kaikkijuoksee

Boston on yksi jenkkien vanhimpia kaupunkeja, puritaanit perusti kaupungin jo vuonna 1630. Historiasta voisi jaaritella vaikka kuinka pitkään, mutta mainittakoon ainakin Bostonin teekutsut, The Tea Party (siis ne alkuperäiset vuodelta 1773, vaikkakin nykyinen republikaaninen tea party -liike on bostonilaisilta nimensä lainannut). Lyhennettynä: bostonilaisilla meni hermot brittien määräämiin (tee)veroihin, ja protestiksi tyypit kävi heittelemässä satamassa purkamista odottavien laivojen teelastit mereen. Britit veti herneen nenään ja vähitellen vuosien saatossa homma kärjistyi sisällissodaksi ja Yhdysvaltojen itsenäistymiseen. Sen lisäksi että Boston on maan vanhimpia kaupunkeja, on siellä myös maan vanhin metro ”The T”. The T liikennöi aamu viiden ja yö yhden välillä, eikä nyt puhuta mistään suuren suuresta metroreitistöstä sillä linjoja on viisi. Tosin Bostonin keskusta on sen verran kompaktin kokoinen, että kävellen pääsee suurimpaan osaan nähtävyyksistä.

Beacon Hill
Beacon Hill

Bussi jätti meidät Bostonin South Stationille, joka sijaitsee aivan ytimen tuntumassa. Hotelli, Milner Boston, oli kätevästi kävelymatkan päässä asemalta. Ja huonekin oli jo puolilta päivin valmiina odottamassa. Plussana huonehintaan kuului aamiainen (toastia, kahvia, hedelmiä, vohveleita, jogurttia, mysliä ja mehua).Hotelli on rakennettu vuonna 1877, joten talo oli vähän joka suuntaan kiero.  Se toki ei haitannut, enemmän haittasi ilmalämpöpumppu, joka piti maailmanlopun meteliä. Eikä se toki ollut jatkuvasti päällä, vaan säikytteli pitkin yötä aina päälle hörähtäessään. Kelit nyt vaan oli semmoiset, että oli pakko lämmittää! Mistä päästäänkin ilmoihin, oli taas inversioita. Sunnuntaina paistoi aurinko, ja oli jokunen aste lämmintä. Yöllä tuli lunta useampi sentti, ja lumisade jatkui puolille päivin, jonka jälkeen päästiin täydelliseen kevätpäivään: aurinko paistoi, linnut lauloivat, vesi tipahteli räystäiltä. Iltaan mennessä melkein kaikki lumi oli jo kadonnut. Se oli nopea takatalvi! Tiistaina ja keskiviikkona keli oli mitä mainioin, puolipilvistä ja reippaasti plussan puolella. Tuulista toki oli, mutta se nyt ei varmaan yllätä, kun meren rannalla ollaan.

Kuumimman sesongin ulkopuolella matkustamisessa on hyvät puolensa -muutkin kun se, että väkeä on vähemmän. Vaikka hinnat eivät olisi halvempia -mitä ne usein on- niin samaan hintaan saattaa saada enemmän. Tällä kertaa tarjous koski hop on – hop off -bussia tai siis kärryä. Boston Old Town Trolley tours tarjosi kolmen päivän lippua päivän lipun hinnalla. Enpä usko, että olisi pelkästään päiväksi tullut otettua, sen verran hintaa, 39 $, lipulla oli. Toki samaan hintaa pääsi myös Boston Tea Party -museoon, mistä lisää tuonnempana. Muutoin kyllä tykättiin bussista kärrystä (siis trolleystä) ja sillä ajelemisesta. Kuskit oli mukavia ja kertoilivat tarinoita faktojen lisäksi -nyt tiedetään mm. se, että Al Gore ja Tommy Lee Jones olivat kämppiksiä Harvardissa. Tosin yksi kuskeista, Michelangelo, oli hiukan rattiraivoinen. Kuten kuvitella saattaa, niin 1630 perustetun kaupungin kadut on osittain aika kapeita, ja pari kertaa oli auto tukkeena kadulla, niin herra totes, että nyt jos olisin omalla autolla liikenteessä, niin potkisin peilin sisään tai jos en ois töissä, niin kävisin sanomassa muutaman valitun sanan… Oppaana/kuskina kyllä ajeli ihan rauhakseltaan. Reitti veti ristiin rastiin Bostonia (ja käytiin Cambridgen puolellakin pyörähtämässä) ja reitin varrella oli tärkeimmät nähtävyydet. Pysäkkejä oli parikymmentä, ja busseja liikkeellä sen verran, että varttia kauempaa ei pysäkillä tarvinnut värjötellä. Eli ihan kannattava diili.

Mutta palatkaamme Bostoniin tuonnempana, niin ei karkaa pituus taas aivan käsistä!

 

/Iitu

 

 

New York, baby!

Nyt on hengailtu muutama päivä täällä Nykissä aka Isossa Ompussa. Kaupunki on osittain ollut just sitä mitä on  odotettu ja toisaalta taas aivan muuta. Meidän majapaikka on W97th Streetillä (suunnistaminen Manhattanilla on helppoa, kadut on numeroitu: etelä-pohjoissuunnassa on katuja eli streets eli st. Ykkönen alkaa etelästä -ei toki heti kärjestä- ja numerot suurenee kohti pohjoista mentäessä, kadun numeron edessä on joko E = East tai W = West eli kummalla puolella saarta katu on. Avenuet eli avet taas alkaa idästä ja suurenee kohti länttä mennessä. Ja 5th ave on se katu jonka itäpuolella on itä ja länsipuolella länsi. Lisää faktaa asiasta kertoo becomeanewyorker) ja on jo aika rauhaisaa asuinaluetta eli asia jota en todellakaan olettanut löytäväni Manhattanilta. Ei ruuhkia, ei väenpaljoutta. Mutta kauppoja, rafloja ja kahviloita löytyy joka kulmasta.

_MG_0117
Kotikatu

Ensivaikutelmat kaupungista on tosiaan ristiriitaiset. Varsinkin ihan ensimmäiset 😀 Hypättiin kentältä poikkeuksellisesti taksiin. Syynä tähän se, että itsemme tuntien kärsivällisyys ei olis riittänyt enää kahelta Suomen aikaa ettiä AirTrainiä ja opetella käyttämään metrosysteemiä ja ettiä hotellia. Päätös osottautu erinomaiseksi, joskaan ei riittäväksi varotoimeksi kiukuttelua vastaan, tosin myös kalliiksi. Vaikka taksi JFK:ltä Manhattanille on aina kiinteä hintainen (52 $), niin hintaa nostaa tullit & tipit. Taksi oli toki heti elämys: sieltä löyty näyttö, josta pysty seuraamaan matkan kulkua. Onneks hinta oli kiinteä, koska reittivalinta herätti ihmetystä (oli siis todennäkösesti nopein/lyhyin) ja heti ois kuvitellu, että taas turistia viedään… Mutta perille päästiin ja huone saatiin (sekin vaati säätöä) ja melkeen kinaamatta päästiin syömäänkin. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kunnon yöunet, hyvä aamupala. Todellakin parempi mieli.

_MG_0134
Central Park ja muutama korkeampi talo

Ensimmäisenä päivänä käveltiin Central Parkin halki ihmettelemään St. Patricks Day:n paraatia 5th avelle (Patesta jutusteltiin jo Irlanti postauksessa) eli Irkku pyhimystä juhlitaan täälläkin mahtavimman kautta, paraati on vaatimattomasti maailman suurin 😀 Siksipä joka poliisiosastolla ja High Schoolilla sun muulla instassilla piti olla oma joukkonsa marssimassa. Paraati veti myös katsojia puoleensa eikä tämmönen omaa tilaa tarvitseva suomalainen jaksanu kauan siellä väkimassassa hengailla. Pujoteltiin ihmismeren ja poliisiarmeijan (ja kaikenmaailman mellakka-aitojen halki) Times Squarelle, jossa oli yllläääätyyys lisää ihmisiä. Löytyhän sekin osa New Yorkia, jossa on tungosta! Times Squarelle on palattava vielä ilta-aikaan, jotta kaikki miljuunat näytöt pääsee oikeuksiinsa. Illalla käytiin tsiigaamassa muutama Irkkupubi ja juomassa Guinnessia muovituopista!, mikä pyhäinhäväistys ;D Illalliselle päädyttiin Barley & Grain nimiseen kippolaan, jossa oli suhteellisen vakuuttava viskilista ja törkeän hyvät simpukat. Steamed `pei`mussels, nam. Samppanjapohjasessa liemessä jalopenoja, salotti- ja valkosipulia sekä korianteria. Liemen tulisuus oli siinä ja tässä, mutta simpukat. Ah. Ruokabloggaria musta ei taida ihan heti tulla, koska simpukat oli syöty ennen ku muistin kaivaa kameran esiin!

_MG_0162
Lippuja nää tuntuu täällä rakastavan
_MG_0178
17.3. meissä jokaisessa asuu pieni irlantilainen

Eilen sitten hypättiin metroon eli paikallisittain subwayhyn. Metro kulkee about yötäpäivää, tosin osalinjoista lopettaa liikennöinnin ennen puolta yötä ja jatkaa taas aamutuimaan.  Suhattiin sitten samantien eteläkärkeen ja Staten Ferrylle vilkuttelemaan Vapaus valaisee maailmaa -patsaalle eli tuttavallisemmin Vapaudenpatsaalle. Staten Ferry on viimeinen jäänne ajoilta ennen siltoja, jolloin luonnollisesti lautat kuljetti väkeä Manhattanilta mantereelle. Staten Ferry on täysin ilmaista lystiä ja kuskaa väkeä siis South Ferrystä (eli Whitehall Terminalista) Staten Islandille ja takas. Lautta kulkee käytännössä läpi vuorokauden pari kertaa vuorokaudessa ja matka kestää about 25 minuuttia, ja vaikka lautalta pitää poistua, niin rivakkaan kävelemällä kerkeää seuraavalla lautalla takasin Manhattanille. Eteläkärjestä suunnattiin vähän sisemmälle saareen, ja käytiin rahan lähteillä Wall streetillä, mistä löyty ne loputkin turistit. Nykissähän vierailee vuosittain miljoonittain turisteja, vuonna 2014 56.5 miljoonaa vierasta, joista 12 miljoonaa ulkomaalaisia. Aika kasa ihmisiä. Vaikka New Yorkin pörssi sijaitsee kadulla, niin pukumiehet loistivat poissaolollaan. Tiedä häntä minne olivat kadonneet! Käytiin myös vilkasemassa 9/11 muistomerkkiä Ground Zerota, ei viitsitty jonotella museoon, mutta onneksi altaille on vapaa pääsy. Hipailtiinkin kuolleiden nimiä, ja pohdittiin kuolleiden määrän suhteellisuutta. Mikä WTC:n iskuissa on paljon, on Syyriassa vähän…

_MG_0217
North pool eli WTC:n pohjoisen tornin ”pohja”
_MG_0210
Rakennushommia WTC:n lähistöllä
_MG_0246
Manhattan mereltä

Tänään aamu aloitettiin yhden must do -kohdan suorittamisella eli lenkillä Central Parkissa! Ei muuten oltu ainoat. Oli koiranulkoiluttajaa, kävelijää, hölkkääjää ja jopa erikoisrullatuolikelaajaa. Aamupala nautittiin kunnon old school dinerissa ja sen jälkeen suunnattiin päiväkävelylle  Columbian yliopiston (joka mm hallinnoin Pulitzerin palkintoa opettamisen lisäksi) kautta Harlemiin. Lauantai on vähän huono päivä vierailla yliopiston kampuksella kun kirjastot on kiinni ja opiskelijat loistavat poissaolollaan. Isohan tuo kampusalue oli, tai no paha verrata, kun ei ole aikasemmin tullut yhdelläkään kampuksella käytyä. Harlemissa taasen oli yllätys sinänsä paljon mustia, ja 125th streetiä samoillessa oli kunnon markkinatunnelmaan, kun katukauppiaita oli vieri vieressä ja jengiä tunki joka suuntaan. Käytiin katsastelemassa ulkopäin legendaarinen jazzpyhäkkö, Apollo teatteri, jossa on esiintynyt tuntemattomampia artisteja kuten Aretha Franklin, Etta James ja Elton John. Edelleenkin Apolloon pääsee tuntemattomammatkin esiintyjät näyttämään kykynsä. Tänään oli maaliskuun koe-esiintyminen ja amatöörien ilta.

_MG_0316
Kevät Morningsidessä ❤
_MG_0329
Mä vallan unohdin ottaa kuvia Harlemista, mutta ikuistin sitten kuitenkin risteyksen!

Huomenna suunnataan pohjoiseen eli Bostoniin ja toivotaan, että ennustettu lumisade ymmärtää olla tulematta 😀

/Iitu

Tietoliikenneyhteyksien takkuamisen takia julkaiseminen siirtyi Bostoniin 😀

 

 

 

Oi New York, New York

Seuraava reissu suuntautuu Atlantin tuolle puolen eli New Yorkiin ja Bostoniin. Lennetään Iceland Airilla Reykjavikin kautta Nykiin, ollaan siellä neljä päivää ja hypätään bussiin ja ajellaan kolmeksi yöksi Bostoniin, josta palataan vielä viikoksi Isoon Omenaan. Jeih. Molempien eka reissu itärannikon pohjoisosiin. Miamissa vierailtiin useampi vuosi sitten. Tai onhan me tavallaan hengailtu Nykissä yks yö, se tosin vietettiin tiiviisti JFK:n sisuksissa…

Matkakuume rupeaa olemaan vähitellen kohtuu korkealla. Lähtöön on reilu viikko, ja tavallaan tänään on viiminen päivä kun kerkeää rauhassa fiilistelemään lähtöä. Ens viikko menee tiiviisti kolmiossa, jonka kulmat on koti – koulu – duuni. Ja niitä sivuja sitten mennäänkin vauhdilla ees ja taas. Koti on lähinnä huoltoasema, jossa aina välillä käydään peseytymässä ja nukkumassa 😀 Mutta eipähän kerkeä ainakaan liikaa stressata. Mun slogani ”Ei se oo ku tehä vaan”, voidaan sitte lähdön hetkellä muuttaa muotoon, ”Ei se oo ku lähteä vaan”. Kunhan muistaa Visan, passin ja kengät, joilla on hyvä kävellä. Loput voi sitten hommata reissun päältä!

Newyorkoppaat
Opaskirjat New Yorkiin -tsek. Opaskirjat Bostoniin -työn alla

Mutta on tsek-listalla vielä muutama kohta, jotka jossain välissä ennen lentokoneen lähtö pitäisi keretä hoitamaan. Lippuja pitäs tulostella ja vähän pyykkiä pestä, niin ja kaivaa ne matkalaukut varastosta ja vähän ehkä pakatakin 😀 Onneks pakolliset eli ESTA ja liput & majoitukset on kunnossa, ja passi voimassa.

Että lähden tästä jatkamaan fiilistelyjä eli surffaamaan internetin ihmeellisiin syövereihin. New York -kirjanmerkkikansioon varmaan mahtuu vielä muutama sivu lisää muistiin, niiden kymmenien muiden sivujen joukkoon…

/Iitu

Vihon viimeisenä Bangkok

Istuskellaan Suvarnabhumin lentokentällä matkan vikoilla valkoviineillä. Tarkostus oli juhlistaa kotiinlähtöä kuohareilla, mutta koska kentän ravintsemusliikkeistä sitä ei löydy (huonohuono homma), niin oli tyydyttävä vähemmän kuohuvaan juomaan. Nooh, kyllä se kotimatka tälläki lähtee käyntiin.

Ja ne vikat päivät Bangkokissa. Ne sisälsi lähinnä hengailua ja ihan liikaa shoppailua. Ostoshelvetti Mbk (paikallinen kaikkea on ostoskeskus, jolla on pinta-alaa, ku pienellä kaupungilla)  tuli liianki kanssa tutuks, samoin tuli koluttua Siamin kolme ostoskeskusta ja hotellin lähistön ostarit. Ostettuaki tuli ihan riittävästi. Molempia rinkat on nyt tuplat painavammat, ku tänne tullessa. Tosin se 15 kg/ rinkka ei taida siltikään olla kovin paljon. Asusteltiin tosiaan Sukhumvitin alueella mielyttävässä pikku buotique-hotellissa nimeltä Smart Suites. Kiva mesta, kallein matkalla, mutta kyllä ehdottomasti myös laadukkain. Se tosin ei välttämättä ole paljoa se 🙂 Hotelli oli sijainniltaan mitä loistavin, Bts-asemalle (paikallisjuna) ei ollu kaukana, lähistöllä on toinen toistaan hulppeampia ravintoloita ja vastapainoks kymmeniä katukeittiöitä (ja rottia).

image

image

Vikoihin päiviin mahtui myös hieman draamaa. Tiistaina huomattiin, että yks edellisen päivän ostoskasseista on hukassa. Meinas hieman vituttaa, koska kassissa oli kuitenki useammalla kympillä (eurolla) tavaraa. Eli ei muuta, ku metsästyshommiin, muistettiin onneks missä se viimeks oli varmasti ollu messissä ja lähdettiin kulkemaan jälkiämme takas, ja avot, se löyty kirjakaupasta, jossa oltiin käyty kotimatkalla. Vitutuskäyrä laski huomattavasti, ja pysty jatkamaan rahojen tuhlaamista! Muutoin päivät meni lungisti öitä kotiinlähtöön laskiessa. Ei oikeen enää jaksanu panostaa, odotteli vaan että pääsisi jo lähtemään. Matka on ollu aivan mahtava, mutta kyllä kotiinki on kiva mennä. Viikon päästä voi ollaki sitte jo taas ihan reissu  tarpeessa 😉 Hassuja asioita sitä odottaa, kuten pyykinpesua tai lähinnä sitä, että ei tartte laskee peseteenkö pyykkit täällä, vai vasta seuraavassa kohteessa. Ja vaatekaappi on loisto juttu kahdestakin syytä, ensinäkään ei tartte penkoa kamoja aina rinkasta ja toisekseen on enemmän valinnan varaa (reissu menty kahella t-paidalla, kaksilla sortseilla ja kahdella mekolla. Toki niistäki saa jo monta yhdistelmää…)

image

image

Poukkoillaan sitten aiheesta toiseen huolella. Näköjään keskittyminen rupeaa olemaan aika heikkoa. Jee, lento kotiin. Tänään ohjelmassa oli siis paljon ajankulutusta, mutta päivä kuluki yllättävän sukkelaan (kello on nyt siis vähän yli ysi, ja lento lähtee 23.30). Hotellilla hengailtiin puoleen päivään asti, sitte lähettiin tsekkaamaan Jim Thomsonin talo, herra oli vuonna 1906 syntyny jenkki, joka toisen maailmansodan jälkeen pisti pystyyn ison silkkibisneksen ja katos 61-vuotiaana Malesiassa jäljettömiin. Talo on sekotus traditionaalista Thai-taloa ja länsimaalaisempaa pytinkiä. Ihan vaikuttava paikka. Matkalla bts:llä käytiin vielä vikat pyörähdykset Siamin ostoskeskuksissa ja junailtiin takas hotellin lähistölle ja vikaan jalkahierontaan ja mä vielä otin pedikyyrin ja manikyyrin. On hyvä matkustaa levänneenä ja kauniin kynsin. Sitte oliki aika käydä syömässä reissun parhaat burgerit Firehousessa. Nam. Kyllä palokunnan pojille omistetussa ravintolassa osattiin burgerit tehä, vaikkei välttämättä uskoiskaan 🙂 Kello rupeski repimään jo seiskaa, joten eiku kamat messiin hotellilta ja taksi alle (laiskat) ja lentokentälle.

image

image

Ja huomenna Suomessa. Ou jee. Muistakaa laittaa lämmöt päälle ja sytyttää aurinko. Kiitos.

/Iitu

P.s. Piti sitä ottaa kuohujuomaaki. Vikat Changit menossa…

image

ä

Koh Samui ja Koh Phangan

Puolitoista viikkoa on just kohta takana Thaimaan Siaminlahden puolen saarilla. Alkuperäisenä ajatuksenamme oli kiertää Koh Samui, Koh Phangan ja Koh Tao, mutta päädyimmekin toisenlaiseen ratkaisuun. Muutokseemme vaikutti se, että Koh Taolta olisimme joutuneet matkustamaan Bankogiin laiva- juna yhdistelmällä reilut kaksitoista tuntia kun taas uudella suunnitelmalla (laiva+ lento) aikaa kuuluu huomattavasti vähemmän. Mutta toisaalta sen minkä ajassa voittaa niin rahassa hävii 🙂

image

image

Saavuimme Koh Samuille 13.4.2013 Päivä oli näin jälkiviisaana sanottuna huonosti valittu, koska ko. päivä oli myösThaimaalainen uusivuosi  ( Songkran). Virallinen Thaimaa vaihtaa vuodensa kyllä kuten länsimaissa eli 1.1.xxxx, mutta vanha buddhalainen perinne on vielä voimissaan. Thaimaassa näkee kalentereita, joissa on kaksi vuosilukua länsimaalainen ja heidän omansa n. 500 vuotta meitä edellä oleva. Nyt Thaimaan perinteisen kalenterin mukaan eletään vuotta 2556. Thaimaassa kuten idässä kaikkialla on vielä kova juhla myös Kiinalainen uusivuosi, joka sijoittautuu tammi-helmikuun vaihteeseen. Tällöin meno on myös villiä ja ihmiset riekkuu ympäriinsä tansivat lohikäärmetansseja ja seurustelevat sukulaisten ja ystävien kanssa. Näiden kahden lisäksi Thaimaassa juhlitaan myös länsimaalaisten uutta vuotta myös. Kaikkiin näihin uudenvuoden menoihin kuulu se, että ei tyydytä siihen yhteen (korkeintaan kahteen) päivään kuten meillä lännessä vaan juhlinta kestää kahdesta jopa viiteen päivään, huh huh:-)
Kuala Lumpurista tulimme Thaimaaseen lentokoneella n. 50 euron hintaan per pää. Kone lähti Kuala Lumpurista halpalentoyhtiöiden terminaalista klia-lcct:tä ja laskeutui Surat Thanin kentälle n. puolen päivän aikaa. Surat Thanista on vielä n. tunnin bussimatka satamaan, josta lähtee lautta Koh Samuille. Lauttamatka kestää n. parisen tuntia. Lentokentältä ostimme bussi-lautta yhdistelmäliput Koh Samuille 350 bahtin (per pää) hintaan. Päästyämme saarelle mietimme vaihtoehtoja päästä rantsulle, jossa varaamme hotla sijaitsi. Aikamme pyörittyämme ja muita seuraamalla päädyimme saarella hyvin yleiseen yhteiskuljetukseen nimeltä songthaew (tai jotain tohon suuntaan…). Se on lava-auto, jossa pressukatto ja molemmin puolin lavaa istumapaikkoja n. kuudelle kahdeksalle hengelle ja keskellä tilaa matkatavaroille. Kyyti lamai rantsulle maksoi 100 tbhatia per pää ja se oli todella märkää kyytiä:-):-) Kuten jo aikaisemmin kerroin paikan päällä oli käynnissä Thaimaalaisten uusivuosi. Sitä on kuvattu maailman suurimmaksi vesisodaksi. Juhlassa ihmiset heittelee vettä ( mitä kylmempää sen parempi…) toistensa niskaan ja ilakoivat muutenkin veden kanssa ympäripäissään ja märkinä. Me matkaajat saimme myös osamme tuosta hauskuudesta ja kun viimein pääsimme hotellillemme olimme kauttaaltaan märkiä kuin uitetut koirat. Meininki oli hauskaa seurattavaa ja iloinen fiilis tarttuvaa, mutta meitä harmitti/pelotti kun matkatavaramme olivat märkiä ja kun niiden joukossa oli elektroniikkaa… No mikään ei mennyt onneksi rikki eikä pilalle. Veden heittelyyn kuuluu uskomus, että pestään pois vanhan vuoden pahat pois ja kylmällä vedellä se lähtee parhaiten pois. Uuden vuoden vesileikit on siis puhdistautumisrituaali, jonka uskotaan tuovan menestystä ja onnea uudelle vuodelle.

image

image

image

image

Meillä oli haaveena viettää sellainen rauhallinen ja auringosta nauttiva loppuloma upeilla rannoilla, mutta sää ei oikein meitä ainakaan alkuhetkillä hellinyt. Sääennustus lupaili tulevaksi viikoksi sadetta ja ukkoskuuroja ja loppuajaksikin epävakaista. Ja tulihan sitä vettä ja näin ollen rantsu jäi haaveeksi. Muutama päivä meni lukiessa, biljardia pelatessa ja tulevaisuutta pohtiessa sekä kertaillessa koettua ja nähtyä. Ja olihan se ihan mukavaa kun ei tarvinnut suorittaa ja sai vaan olla ja kerätä voimia kesään ja tulevaan pitkään syksyyn ja talveen. Kävin myös ahkeraan lenkillä ja muutenkin jumppailin ettei ihan kokonaan totuus unohtuisi. Lenkkeily ei ole ollut reissussa ollenkaan miellyttävää siis koko reissun aikana. Ilmasto on kuuma ja kostea (tämän vielä handlaa), liikenne on kaaottista ja vaarallista ja kaupungeissa on oikeasti saasteita sen verran ettei kiinnosta niitä sisäänsä vetää. Toisaalta olen reissun aikana hölkkäillyt mitä upeimmissa maisemissa kuten mekogjoen vartta Vientianessa, Kratiessa jne. merenrantaa katsellen samalla auringonlaskua Sihanoukvillessä, Koh Rongilla, Koh Samuilla, Koh Phanganilla jne.

image

image

image

image

Koh Samuin sateisiin kyllästyneenä ja säätiedotuksia katseltuamme päätimme suunnata Koh Phanganiin ja sieltä Koh Taolle. Näillä saarilla sateen mahdollisuus oli pienempi ja ne olisivat alkuperäisen suunnitelmame varrella. Varasimme hotellimme respasta mini van kuljetuksen ja liput Koh Phanganiin menevään lauttaan. Matka Koh Phanganille maksoi 400 tbahtia per pää ja kesti n. tunnin. Phanganilla hotellimme oli kävelymatkan etäisyydessä satamasta, joten reippailimme n. viidentoista minuutin matkan sinne. Hotelli oli maisemiltaan upea. Parvekkeelta ja huoneeseemme avautuvasta isosta ikkunasta näkyi meri ja palmupuita. Saatoimme istua parvekkeella nauttien kylmiä juotavia ja katsella kun aurinko painui horisonttiin meren takana. Olimme muutenkin tyytyväisiä hotelliin ja sen henkilökuntaan. Aika Phanganilla kului syöden, lukien, aurinkoa ottaen, rantsun aleen kauppoihin tutustuen ja uiden. Phanganilla meille iski edessä olevaa matkaa suunnitellessamme ajatus siitä, ettei viitsi enää junassa istua. Ja kun löysimme netistä suht halpoja lentoa Bangkokiin päätimme suunnata Koh Taon sijasta takaisin Koh Samuille. Nyt olemme kolmatta päivää Samuilla Chaweng nimisellä rantsulla. Rantsu on tullut tutuksi niin kuin alueen myymälät sekä ilmastoitu hotellihuone. Tää Chawen on Koh Samuin ”päärantsu” tai ainakin isoin turistirysä ja se näkyy niin hinnoissa kuin turistien määrässäkin. Esimerkiksi tämän kyseisen saaren Laimai rantsussa oluen sai pääsääntöisesti 60-80 tbhatiin täällä siitä joutuu pulittamaan lähes poikkeuksetta satasen tai enemmän. Ruokatarjonta on kans täällä runsasta, kaikkea löytyy kaikkeen makuun ja maksukykyluokkaan samoin on majoituksien kanssa.
Meillä on täällä Chawengillakin mukava ja aikas magee majoitus vaikka hinta meidän mittapuun mukaan lähentelee ns. kauhurajaa:-) Hotellihuoneessa on iso parveke ja kivoja kuvia piirretty seinille piristämään yleistunnelmaa, kaikin puolin mukava hotelli tämä Hakuna matata-hotelli. Huomenna lähdetään kohti Bangkokia, jossa shoppailemme viimeiset rahamme ja sitten ensi viikon torstaina kotiin.

Niin ja se sää näillä saarilla… Joo, on tosiaan satanut ja ollut epävakaista, mutta kyllä paistanutkin on. Me molemmat poltettiin hieman itsemme Koh Phanganilla vaikka ihon jo luulis ainakin vähän tottuneen (ja meidän luulis edes vähän viisastuneen:-):-) ). Täällä on ainakin mun mielestä jo liian tukala olla. Kosteus on järkyttävä ja siihen yhdistettynä n neljänkymmenen asteen lämpötila niin kyllä sitä soijaa tulee:-) paita on koko ajan märkä ja ahdistaa. Kuumimman päiväajan me vietetään suosiolla varjossa ja/ tai ilmastoidussa huoneessa.

image

image

image

image

Jännä tunne ku toisaalta reissu on ollut kiva ja en missään nimessä oo katunut tätä niin silti on todella mukava tulla takas kotiin. Nää viimeiset päivät on ollut odottelua ja matkaväsymystä on molemmissa havaittavissa. Neljä kuukautta on kuitenkin pitkä aika eikä sitä jaksa jatkuvasti olla innostunut ja helvetin kiinnostunut uusista asioista ja paikoista:-)

Eli huomen nokka kohti Bangkokia, josta Iitu kirjoittelee sitten ens viikolla…

-Toni-