Metsä opettaa – Mustila Arboretum

Hiljaisuus on hyvä päättää solvaamalla itseään! Mentiin tovi sitten metsään ja ajoittain siellä tuli todella tyhmä olo. Joku on selkeästi torkkunut läpi bilsantuntien ja sen jälkeen unohtanut sen vähänkin mitä kuunteli. Onneksi on paikkoja, jossa voi paikkailla aukkoja sivistyksessään.

Piipahdettiin Mustila Arboretumiin eli puulajipuistoon. Kohde valikoitui täysin sattumanvaraisesti. Matkailtiin Kouvolasta kotiin ja Mr. Google vastasi paluumatkan vierailukohteisiin, että menkään metsään (se kyllä muotoili vastauksensa hieman toisin). Google tiesi myös kertoa, että Mustila on Suomen vanhin & laajin arboretum. Sen perusti vuonna 1902 valtioneuvos A. F. Tigerstedt kotikuntaansa Elimäelle.

Mutta sinne metsään. Ennakko-odotukset oli aika nolla. Mä tiesin, että arboretum on jonkin sortin puisto, jossa on puita. En mä kyllä Mustilaa puistoksi kutsuisi, kyllä se oli rehellinen metsä. Sillä poikkeuksella, että sinne oli ihan tarkoituksella istutettu ties minkälaisia puita.  Puita oli valtavasti ja paljon lajeja, jotka eivät normaalisti kasva Suomessa. Tigersted ja hänen poikansa tekivät valtavan työn, kun hankkivat siemeniä 1900-luvun alkupuolella toiselta puolelta maapalloa. Heidän työtään myös jatketaan edelleen.

Reittivaihtoehtoja oli kolme, lyhyin reilun kilometrin ja pisin muistaakseni nelisen kilometriä. Kassalla suositeltiin valitsemaan jompikumpi lyhyemmistä reiteistä ja me suunnattiin 2,5 kilometriä pitkälle polulle. Reitit on loistavasti opastettu, ei tarvinnut pelätä eksyvänsä. Reitin varrella on myös hyvin valaisevia opastauluja. Mulle ainakin tuli täytenä yllätyksenä, että on isä- ja äitipuita ja puiden sukulinja voidaan jäljittää, anteeksi mitä?!? Puiden sukututkimusta, no miksipä ei. Lisäksi puut on hyvin nimetty/merkitty ja nimikorteista löyty qr-koodeja, joiden takaa löytyy lisätietoa puista.

cof

Viimeistään reitin loppupuolella ylpeys koki kovan kolauksen. Ilmeisestikin koululaisryhmiä ajatellen lopun -kaikki reitit sekä alkavat että loppuvat kahvilaan- luontopolun varrelta löytyi erilaisia rasteja, missä piti tunnistaa puita & kasveja sekä vastata metsäaiheisiinkysymyksiin. Rasteja kierrellessä tuli hyvin selväksi muun muassa se, että jonkun on syytä opetella erottamaan toisistaan haapa ja tammi jo ihan rungon perusteella!

Puisto oli upea keskikesän helteillä, mutta nyt tekisi mieli lähteä katsomaan kuinka värikästä siellä on ruska-aikana!

/Iitu

Ahvenanmaa

#tb heinäkuu 2016

hdr

Kun on maanantaiaamu ja vieläpä Ruisrockin ja fudiksen em-finaalin jälkeinen maanantaiaamu, ei silmät välttämättä aukea helpolla. Mutta kun on hyvä syy, niin ne silmät saa kammettua raolleen ja itsensä suihkun kautta taksiin ja satamaan.

Oltiin melkeimpä hyvissä ajoin laivassa ja aamiaispöydästä ihmeteltiin kuinka Ruissalo muuntautui jälleen festarialueesta virkistysalueeksi. Huikea muutos muutamassa tunnissa. Tukholmaan on tullut jokusen kerran seilattua, mutta ensimmäistä kertaa hyppäsin laivasta Maarianhaminassa.

Maarianhaminan keskusta on kuin mikä tahansa pikkuruisen kaupungin keskusta. Ei niin kovin kaunis, mutta saman kadun varrelta löytyy käytännössä kaikki. Kun jaksaa kävellä muutaman korttelin kauemmas, niin näkymät muuttuvat idyllisemmiksi. Ja kun ottaa fillarin alle ja polkaisee vähän kauemmaksi keskustasta niin sitä kauneutta on sitten senkin edestä. Me vuokrattiin omat menopelimme satamasta Ro-Nosta. Palvelu oli loistavaa, ja kielimuurikin ylitettiin helposti. Ahvenanmaalla ei kannatta luottaa siihen, että palvelua saa suomeksi. Suomen ja ruotsin sekoituksella mentiin, vaikeammissa asioissa vaihdettiin englanniksi. Ruotsi kun on saarimaakunnan ainoa virallinen kieli, niin eipä paikalliset juuri suomea opi. Mutta takaisin pyöriin. Koska sniiduilu on aina hyvästä, niin meidän pyörät oli vaihteettomat mummofillarit. Ahteri ja alaselkä eivät olleet kovin onnellisia valinnasta, mutta onneks maasto on sen verran tasaista, että eteenpäin pääsi kevyesti.

Maarianhaminasta oli hyvä päiväretkeillä useampaankin suuntaan. Ekana päivänä suunnattiin etelään (?) Järsöön ja sieltä löyty ihana kukkamökkikahvila Stickstuga’n Hantverk & Cafe. Kannatti polkasta. Upeat maisemat ja maistuvaa juustokakkua. Mitäpä sitä ihminen fillariretkeltään muuta kaipaisi. Seuraavana päivänä lähdettiin sitten toiseen suuntaan. Tällä kertaa määränpäät oli tarkemmin selvillä. Koska Affenanmaalla oltiin, niin pitihän sitä päästä käymään Stallhagenissa. Terassilla kelpasi istuskella ja nautiskella panimon omista tuotteista. Hanoista taisi saada kaikkia tuotannossa olevia oluita. Ennen kuin kurvattiin oluelle, niin käytiin kahvilla ja pannarilla Uffe på bergetissä eli kiivettiin vuorelle ihastelemaan näköaloja. Uffesta löytyy myös näköalatorni, joka jostain syystä kammotti mua kovin paljon. Hirveellä sinnillä kiipesin ylös asti, luovuttaa meinasin vaan ehkä kymmenen kertaa matkan varrella. Tiedä sitten mikä niissä avoimissa portaissa oli niiiin kamalaa. Maisemat kyllä palkitsi, kannatti voittaa hirvitysportaat. Toisena päivänä päivämatkaksi taisi tulla reilut 50 kilometriä, mutta kun oli koko päivän liikenteessä, ja pysähteli riittävästi, niin matka ei tuntunut ollenkaan pitkältä, edes mummomankelilla.

frånuffepåberget

Yksi syy miksi halusimme Maarianhaminaan oli tietysti Smakbyn. Ruokaa, hyvää ruokaa, voiko olla parempaa syytä. Yleensä meidän metodi reissuilla kyllä on ollut luottaa onneemme. Välillä metodi on toiminut, toisinaan taas ei. Tällä kertaa pöytä oli kuitenkin varattu etukäteen. Innokkaina oltiin tovin etuajassa paikalla, mutta meidät ohjattiin heti pöytään. Alkudrinkit nenän alle ja listan kimppuun. Ja koska aikaa on jo melkein vuosi, niin ei enää kunnollista mielikuvaa siitä mitä söi tai joi. Paitsi, että oli hyvää. Palvelukin oli vallan ystävällistä, mitä nyt hieman välillä jouduttiin odottelemaan. Tarjoilijat olivat ihastuttavia, mutta ihan kaikki eivät kyllä yltäneet tarjoilijoiden kärkikastiin. Joskushan meidän kaikkien on oltava aloittelijoita. Mahat täysinä oli hyvä hypätä taksiin. Smakbyn ”huonona puolena” on sen sijainti. Maarianhaminasta matkaa tulee parikymmentä kilometriä. Busseja toki kulkee, mutta vuoroväli on harvahko (ainakin näin Helsingin bussiliikenteeseen tottuneelle), joten laiskoina tuhlattiin moneen kertaan ne fillareissa säästetyt rahat sitten suhaamalla pirssillä safkaamaan 😀 Logiikkaa kerrakseen!

Maarianhamina oli kiva, mutten kyllä keksi miksi sinne uudestaan lähtisin. Ahvenanmaalle kyllä, sillä joku kerta vielä haluan fillaroida Saariston Rengastien. Mikä kesä sinne asti päästään, on sitten asia erikseen.

/iitu