Mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä omituisempia liikkumiseen liittyviä pelkotiloja mää onnistun kehittämään. Ei ne estä minkään lajin harrastamista, mutta kyllä ne nyt välillä vähän hidastaa. Ainakin kehitystä. Sekä aiheuttavat jopa itsessäni myötähäpeää.

Vai miltä kuulostaa muun muassa seuraavat kauhukuvat:

• Tipahdan korkealta, jos ei ole kaiteita – Ilmeisesti reunojen puute hävittää tasapainon ja unohdan kuinka pysytään pystyssä?!? P.s. Ei ole pakko hypätä
• Alamäkeen juostessa kaadun naamalleni – Todellako? Opettele kaatumaan. Tai pysymään pystyssä.
• Rinnallevedossa murran solisluut. -Jep, mun painoilla aivan todella todennäköinen skenaario. Mustelmat ei tapa.
• Olkapäät pullahtavat sijoiltaan tempauksessa – Kannattaisko vaan päästä siitä tangosta irti, jos se meinaa mennä yli?! + ne vauvapainot.
• Fillari ei pysy pystyssä – Oikeasti. Fillarilla ajo ON epäluonnollista, ei kahella pyörällä voi pysyä pystyssä eli tää on ihan aiheellinen pelko!
• Askelkyykätessä painojen kanssa kaadun selälleni – Tää meinas oikeasti käydä. Joten jälleen: PÄÄSTÄ SIITÄ TANGOSTA IRTI, äläkä lähe sen matkaan. Ja opettele pitämään tasapaino.
• Akillesjänteen katkeaminen – Niillähän onkin tapa itsestään kesken kaiken vain katkeilla.
• Taitan niskat käsilläseisontapunnerrustreeneissä – Niskan katkeamisiahan tapahtuu aivan yhtenään. Kuhmu päässä ei tapa.
• Kuristan itseni hyppynarulla – Yllätän jopa itseni idiotismillani.
• Tipun tangolta ja halvaannun tai kuolen (ilmeisesti häpeään) – Ei varmaan kannata irrottaa kaikkia raajoja (tai siis voi, mutta varmista, että jossain ruumiinosassa on pito) kerralla, jos roikkuu muutaman metrin korkeudessa. Toim.huom. Nää pelkotilat ei ollu syy lopettaa tankotanssia, vaan sopivien treeniaikojen puute.

Löytyykö siltä puolelta ruutua omituisia pelkotiloja?