Koh Samui ja Koh Phangan

Puolitoista viikkoa on just kohta takana Thaimaan Siaminlahden puolen saarilla. Alkuperäisenä ajatuksenamme oli kiertää Koh Samui, Koh Phangan ja Koh Tao, mutta päädyimmekin toisenlaiseen ratkaisuun. Muutokseemme vaikutti se, että Koh Taolta olisimme joutuneet matkustamaan Bankogiin laiva- juna yhdistelmällä reilut kaksitoista tuntia kun taas uudella suunnitelmalla (laiva+ lento) aikaa kuuluu huomattavasti vähemmän. Mutta toisaalta sen minkä ajassa voittaa niin rahassa hävii 🙂

image

image

Saavuimme Koh Samuille 13.4.2013 Päivä oli näin jälkiviisaana sanottuna huonosti valittu, koska ko. päivä oli myösThaimaalainen uusivuosi  ( Songkran). Virallinen Thaimaa vaihtaa vuodensa kyllä kuten länsimaissa eli 1.1.xxxx, mutta vanha buddhalainen perinne on vielä voimissaan. Thaimaassa näkee kalentereita, joissa on kaksi vuosilukua länsimaalainen ja heidän omansa n. 500 vuotta meitä edellä oleva. Nyt Thaimaan perinteisen kalenterin mukaan eletään vuotta 2556. Thaimaassa kuten idässä kaikkialla on vielä kova juhla myös Kiinalainen uusivuosi, joka sijoittautuu tammi-helmikuun vaihteeseen. Tällöin meno on myös villiä ja ihmiset riekkuu ympäriinsä tansivat lohikäärmetansseja ja seurustelevat sukulaisten ja ystävien kanssa. Näiden kahden lisäksi Thaimaassa juhlitaan myös länsimaalaisten uutta vuotta myös. Kaikkiin näihin uudenvuoden menoihin kuulu se, että ei tyydytä siihen yhteen (korkeintaan kahteen) päivään kuten meillä lännessä vaan juhlinta kestää kahdesta jopa viiteen päivään, huh huh:-)
Kuala Lumpurista tulimme Thaimaaseen lentokoneella n. 50 euron hintaan per pää. Kone lähti Kuala Lumpurista halpalentoyhtiöiden terminaalista klia-lcct:tä ja laskeutui Surat Thanin kentälle n. puolen päivän aikaa. Surat Thanista on vielä n. tunnin bussimatka satamaan, josta lähtee lautta Koh Samuille. Lauttamatka kestää n. parisen tuntia. Lentokentältä ostimme bussi-lautta yhdistelmäliput Koh Samuille 350 bahtin (per pää) hintaan. Päästyämme saarelle mietimme vaihtoehtoja päästä rantsulle, jossa varaamme hotla sijaitsi. Aikamme pyörittyämme ja muita seuraamalla päädyimme saarella hyvin yleiseen yhteiskuljetukseen nimeltä songthaew (tai jotain tohon suuntaan…). Se on lava-auto, jossa pressukatto ja molemmin puolin lavaa istumapaikkoja n. kuudelle kahdeksalle hengelle ja keskellä tilaa matkatavaroille. Kyyti lamai rantsulle maksoi 100 tbhatia per pää ja se oli todella märkää kyytiä:-):-) Kuten jo aikaisemmin kerroin paikan päällä oli käynnissä Thaimaalaisten uusivuosi. Sitä on kuvattu maailman suurimmaksi vesisodaksi. Juhlassa ihmiset heittelee vettä ( mitä kylmempää sen parempi…) toistensa niskaan ja ilakoivat muutenkin veden kanssa ympäripäissään ja märkinä. Me matkaajat saimme myös osamme tuosta hauskuudesta ja kun viimein pääsimme hotellillemme olimme kauttaaltaan märkiä kuin uitetut koirat. Meininki oli hauskaa seurattavaa ja iloinen fiilis tarttuvaa, mutta meitä harmitti/pelotti kun matkatavaramme olivat märkiä ja kun niiden joukossa oli elektroniikkaa… No mikään ei mennyt onneksi rikki eikä pilalle. Veden heittelyyn kuuluu uskomus, että pestään pois vanhan vuoden pahat pois ja kylmällä vedellä se lähtee parhaiten pois. Uuden vuoden vesileikit on siis puhdistautumisrituaali, jonka uskotaan tuovan menestystä ja onnea uudelle vuodelle.

image

image

image

image

Meillä oli haaveena viettää sellainen rauhallinen ja auringosta nauttiva loppuloma upeilla rannoilla, mutta sää ei oikein meitä ainakaan alkuhetkillä hellinyt. Sääennustus lupaili tulevaksi viikoksi sadetta ja ukkoskuuroja ja loppuajaksikin epävakaista. Ja tulihan sitä vettä ja näin ollen rantsu jäi haaveeksi. Muutama päivä meni lukiessa, biljardia pelatessa ja tulevaisuutta pohtiessa sekä kertaillessa koettua ja nähtyä. Ja olihan se ihan mukavaa kun ei tarvinnut suorittaa ja sai vaan olla ja kerätä voimia kesään ja tulevaan pitkään syksyyn ja talveen. Kävin myös ahkeraan lenkillä ja muutenkin jumppailin ettei ihan kokonaan totuus unohtuisi. Lenkkeily ei ole ollut reissussa ollenkaan miellyttävää siis koko reissun aikana. Ilmasto on kuuma ja kostea (tämän vielä handlaa), liikenne on kaaottista ja vaarallista ja kaupungeissa on oikeasti saasteita sen verran ettei kiinnosta niitä sisäänsä vetää. Toisaalta olen reissun aikana hölkkäillyt mitä upeimmissa maisemissa kuten mekogjoen vartta Vientianessa, Kratiessa jne. merenrantaa katsellen samalla auringonlaskua Sihanoukvillessä, Koh Rongilla, Koh Samuilla, Koh Phanganilla jne.

image

image

image

image

Koh Samuin sateisiin kyllästyneenä ja säätiedotuksia katseltuamme päätimme suunnata Koh Phanganiin ja sieltä Koh Taolle. Näillä saarilla sateen mahdollisuus oli pienempi ja ne olisivat alkuperäisen suunnitelmame varrella. Varasimme hotellimme respasta mini van kuljetuksen ja liput Koh Phanganiin menevään lauttaan. Matka Koh Phanganille maksoi 400 tbahtia per pää ja kesti n. tunnin. Phanganilla hotellimme oli kävelymatkan etäisyydessä satamasta, joten reippailimme n. viidentoista minuutin matkan sinne. Hotelli oli maisemiltaan upea. Parvekkeelta ja huoneeseemme avautuvasta isosta ikkunasta näkyi meri ja palmupuita. Saatoimme istua parvekkeella nauttien kylmiä juotavia ja katsella kun aurinko painui horisonttiin meren takana. Olimme muutenkin tyytyväisiä hotelliin ja sen henkilökuntaan. Aika Phanganilla kului syöden, lukien, aurinkoa ottaen, rantsun aleen kauppoihin tutustuen ja uiden. Phanganilla meille iski edessä olevaa matkaa suunnitellessamme ajatus siitä, ettei viitsi enää junassa istua. Ja kun löysimme netistä suht halpoja lentoa Bangkokiin päätimme suunnata Koh Taon sijasta takaisin Koh Samuille. Nyt olemme kolmatta päivää Samuilla Chaweng nimisellä rantsulla. Rantsu on tullut tutuksi niin kuin alueen myymälät sekä ilmastoitu hotellihuone. Tää Chawen on Koh Samuin ”päärantsu” tai ainakin isoin turistirysä ja se näkyy niin hinnoissa kuin turistien määrässäkin. Esimerkiksi tämän kyseisen saaren Laimai rantsussa oluen sai pääsääntöisesti 60-80 tbhatiin täällä siitä joutuu pulittamaan lähes poikkeuksetta satasen tai enemmän. Ruokatarjonta on kans täällä runsasta, kaikkea löytyy kaikkeen makuun ja maksukykyluokkaan samoin on majoituksien kanssa.
Meillä on täällä Chawengillakin mukava ja aikas magee majoitus vaikka hinta meidän mittapuun mukaan lähentelee ns. kauhurajaa:-) Hotellihuoneessa on iso parveke ja kivoja kuvia piirretty seinille piristämään yleistunnelmaa, kaikin puolin mukava hotelli tämä Hakuna matata-hotelli. Huomenna lähdetään kohti Bangkokia, jossa shoppailemme viimeiset rahamme ja sitten ensi viikon torstaina kotiin.

Niin ja se sää näillä saarilla… Joo, on tosiaan satanut ja ollut epävakaista, mutta kyllä paistanutkin on. Me molemmat poltettiin hieman itsemme Koh Phanganilla vaikka ihon jo luulis ainakin vähän tottuneen (ja meidän luulis edes vähän viisastuneen:-):-) ). Täällä on ainakin mun mielestä jo liian tukala olla. Kosteus on järkyttävä ja siihen yhdistettynä n neljänkymmenen asteen lämpötila niin kyllä sitä soijaa tulee:-) paita on koko ajan märkä ja ahdistaa. Kuumimman päiväajan me vietetään suosiolla varjossa ja/ tai ilmastoidussa huoneessa.

image

image

image

image

Jännä tunne ku toisaalta reissu on ollut kiva ja en missään nimessä oo katunut tätä niin silti on todella mukava tulla takas kotiin. Nää viimeiset päivät on ollut odottelua ja matkaväsymystä on molemmissa havaittavissa. Neljä kuukautta on kuitenkin pitkä aika eikä sitä jaksa jatkuvasti olla innostunut ja helvetin kiinnostunut uusista asioista ja paikoista:-)

Eli huomen nokka kohti Bangkokia, josta Iitu kirjoittelee sitten ens viikolla…

-Toni-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s