Tuhansien mopojen Hanoi

Phonsavanista bussi rajalle kesti viitisn tuntia. Vietnamin rajamuodollisuudet meni heittämällä läpi ja Laosin leimatkin lätkivät kyselemättä paperiin. Toki mitäpä sitä rajamiehet kiukkutelemaan, kun viisumit on kunnossa… Rajalta matka jatkui samalla bussilla vielä reilut kuusi tuntia ja Vinhiin saavuttiin kuuden jälkeen illalla. Yöbussilippujen osto Hanoihin ei ollut ihan yksinkertasin homma, ku tuntu, että koko asemalla ei kukaan puhunu englantia. Aikamme luukulta toiselle pompittuamme saimme liput 20.00 lähtevään bussiin, perillä Hanoissa oltiinki sitte neljältä aamuyöllä. Ennen lähtöä oli hyvää aikaa tankata hieman phota, nuudelikeittoa. Keitto on hyvää ja halpaa. Kaks jättikulhoa makso 60 000 dongia eli reilut kaks euroa. Ei paha. Matka taittu mukavasti paikallisten keskellä, ei heiluttu ollenkaan niin paljon, ku Laosin puolella…

image

image

image

image

Öinen Hanoi oli pelottavan hiljanen. Bussi jätti meidät joitain kilometrejä keskustan ulkopuolelle ison ohitustien varrella sijaitsevalle asemalla. Ei auttanu, ku kaivaa lonely planetista joku majapaikan osote ja hypätä taksiin. Taksiin hyppääminen on täällä siitä jännä juttu, että jokaisella firmalla on oma lähtötaksa ja kilometritaksa, vaihteluväli ei nyt kauhean suuri ole, mutta ompahan kumminkin. Kaikkein jännittävintä taksimatkustamisesta tekee kuitenki pikavauhtia rullaavat fixatut mittarit. Kuuleman mukaan ongelma ei ole enää ollenkaan niin paha kuin männä vuosina, mutta ihan itse todistettiin, että ylinopeutta kulkevia mittareita on. Siitä lisää tuonnempana. Taksi heivasi meidät kadulle laskutettuaan matkasta reilun satasen (eli alta vitosen). Ihmeteltiin katujen  autiutta hetken, ja nyvittiin hotellin ovea. Eka mesta oli täynnä, mutta toisesta löyty huone. Tavallaan. Yörespa lähetti meidät huoneeseen joka oli remontissa, ja yritti lähettää meidät saman kerrosen toiseen huoneeseen, joka myös oli remontissa. Aikansa tuumittuaan setä tuuppas meidät kolmen hengen huoneeseen kahden hengen huoneen hinnalla, lisäks saatiin kaupan päälle eka puolikas yö ja aamiainen. Check in aika ois tosiaan ollu kello 13, mutta me saatiin huone siis jo viideltä aamuyöllä. 25 dollaria (n. 20 euroa) ei ollu ollenkaan paha hinta tästä lystistä. Vaihdettiin kuitenki halvempaan saman kadun varrella sijaitsevaan hotelliin. Hanoi blue sky hotel oli ihan miellyttävä tuttavuus. Reilun kympin hintaan sai perussiistin huoneen ilmastoinnilla, televisioilla (jee nää ei duppaa täällä ihan kaikkia kanavia) ja kuumalla vedellä + aamiaisella. Lisäks toimiva wifi sisiälty hintaan.

image

image

image

Päällimäisenä Hanoista jäi mieleen mopot. Niitä on paljon ja koko ajan tulee lisää. Liikenteessä ei myöskään ole logiikan hiventäkään. Tai no joo, kaikki väistää kaikkia. Ja torvea soittamalla saa mennä eka, ehkä. Ryhmittyminen, mitä se on? Jos mä haluun kääntyä tien oikeasta laidasta vasemmalle, vaikka mun vasemmalla puolella ajavat menee suoraan, ni se on ihan ok. Tyyttään vaan pirusti torvea ja ajan eteen, kyllä ne väistää. Samoin liikennevalojen noudattaminen tuntuu olevan vapaaehtosta. Jalan liikkuminen sitten onki taitolaji, tai tahto. Liikut vaan tien yli tasasen rauhallista vauhtia, ni kyllä ne mopot väistää. Kaikki äkkiliikkeet on kielletty. Toisaalta sillä tavalla pääsee hyvin yli, mutta kyllä se härmäläistä hieman hirvittää vetää eteenpäin vilkkaassa risteyksessä, ku mopoja suhaa molemmin puolin. Jalkakäytävätki on pyhitty mopoparkeiks, ja jos,johonki on hieman tilaa on siihem tungettu muutama pöytä ja tuoleja ravintolan laajennukseks. Yöks kaikki mopot häviää liikeiden ja asuintalojen sisuksiin. Sitten ois kyllä tilaa kävellä. Hanoin Old quarterin omalaatunen puoli on Amterdamin tyyliset kapeat talot. Täälläkin on mennä aikoina verotettu julkisivun leveyden mukaan, joten talot on niin kutsuttuja tunnelitaloja:  kapeita, mutta pitkiä. Ja vierekkäiset talot ei tietenkää ole samankorkusia, joten kaupunkikuva on mielenkiintonen. Tästä syystä myös ravintolat on kummallisia, maan tasassa saattaa olla muutama pöytä ja baari ja kerrosta ylempänä lisää pöytiä ja keittiö vielä ylempänä… Tarjoilijolla on varmasti pakarat kovassa kuosissa kaiken portaitten ravaamisen jälkeen. Hanoi on myös kaupunki halvan lagerin ystävälle. Paikallisissa bia hoi paikoissa tuopin saa alta 50 sentillä. Muutenki paikalliset katuleittiöt että bia hoit levittäyyy kaduille: kadun kulmaan  nostetaan leikkimökistä pöllittyjä muovituoleja ja -pöytiä (tosiaan länkkärin silmissä kalusteet on miniatyyri kokoa, jopa mä istun melkeen polvet suussa).

image

image

Tällä erää oltiin Hanoissa viis päivää ja neljä yötä. Kierrettiin Old Quarterin eli vanhan kaupungin kiemuraisia ja kapeita katuja, joilla myydään melkeen mitä vaan kuvitella voi. Kierrettiin Hoan Kiem järveä ja oltiin kunnon turisteja ja otettiin puolen tunnin turistiajelu sähköautolla. Paranneltiin flunssaa, ja käytin tutustumassa kulissien taakse eli käytiin moikkaamassa Tonin entistä duunikaveria, joka asustaa täällä nykyään vaimonsa ja lastensa kanssa. Tällä kyläilyreissulla sitten jouduttiin taksiin, jonka mittari pyöri jotakuinki kymmenkertasella nopeudella. Matkan ois pitäny maksaa alta 100 000 dongia, ni mittari näytti reilua 700 000 dongia. Hieman englanniks keskusteltuamme ja suomeks kiroiltuamme taksikuski otti meiltä 150 000 dongia (enempää ei suostuttu antamaan) ja päästi meidät pihalle. Käytiin me toki moikkaamssa setä Ho Chi Minhiä. Komea on sedän mausoleumi , ja hämmentävä on sedän mukaan nimetty museo. Ihan koko museon anti ei auennu näin länsimaalaisen demonkratian kasvatille, mutta hienot oli kaikesta huolimatta puitteet. Ja pitihän meidän käydä setä Leniniäki moikkaamassa, kun olivat hälle patsaan pykänneet. Hienoa nähtävää ja uutta tietoa tarjosi myös etnologinen museo, joka sijaitsee parinkymmenen minuutin taksimatkan päässä (n. 100 000 dongia old quarterista). Vietnamissa kuten naapurimaissaki on paljo eri etnisiä ryhmiä, ja museo esitteli ne kyllä kattavasti ja valas ryhmien välisiä eroja. Hieman vaan meinas tulla infoähky…

image

Tätä kirjottelen yöjunassa, joka vie meidät Lao Caihin, josta otetaan bussi Sapaan. Vietnamin pohjoseen helmeen. Nyt ku on kaks kuukautta matkustettu ilman sen tarkempia suunnitelmia, ni tänneki päätettiin lähteä eilen. Tässä tapauksssa meinas myöhäselle varaajalle käydä huonosti. Mentiin tiistaina eka rautatieasemalle, mutta kaikki keskiviikon paikallisyöjunat oli täyteen myytyjä. Lampsittiin takas hotellille, joka täällä tyypilliseen tapaan on myös buukkaa matkoja. Avulias omistajaruova sitte rupes soittelemaan yksityisiä firmoja läpi. Täällä on hämmentävästi samassa junassa useamman eri toimijan vaunuja. Ekaks näytti siltä, että kaikki vaunut on täynnänsä, mutta niin vaan saatiin varattua reissu Sapan. Eli reissu kannattaa siis varata ajoissa. Varattiin sitten majotuski valmiiks, ei viititty ottaa riskiä, että kaupungin kaikki kohtuuhintaset majotukset ois loppuunmyyty. Sunnuntaiaamuna saavutaan taas takas Hanoihin.

/Iitu

4 kommenttia artikkeliin ”Tuhansien mopojen Hanoi

  1. Kuuke

    Kuvailit kyllä tosi hyvin tota Vietnamin liikennettä, se on just tuollaista 🙂 Milloin meinasitte etelään? Käykää siellä Phu Quocin saarella, jos ehditte.
    On kyllä ollu tosi kiva lukea tätä teidän blogia! Mahtavaa että teidän matka on mennyt hienosti!
    Nauttikaa 🙂

    1. Tänä yönä lähdetään kohti etelää, takasin Hanoihin 🙂 ja käydään Halongissa piipahtamassa ja näillä näkymin tiistaina hypätään yöjunaan ja lähdetään Etelä-Vietnamin lämpöön (Sapa tällä hetkellä +14 ja sumua niin ettei eteensä näy).

      Ja kiva kuulla, että on saatu viihdytettyä. Vähiin vaan käy tää meidänki matka, 6 viikkoa enää jäljellä… Saas nähdä mihin kaikkialle vielä keretään.

      /Iitu

      1. Kuuke

        No kyllä kuudessa viikossa ehtii vielä vaikka ja mitä! Nyt ette mieti kotiin paluuta ollenkaan, vaan nautitte reissusta! ..mutta sitten kun palaatte, niin täytyy kyllä heti nähdä!

      2. Kerkiää, kerkiää. Mutta ku lähtiessä oli 16 viikkoa edessä, ni tuntu kauhealta sanoa ääneen, että ollaan puolentoista kuukauden päästä kotona. Vähän on joutunu jo duunijuttuja ja muita petaamaan… Muttamutta mennään ehdottomasti kaffelle tahi kaljalle, ku täältä kotiudutaan.

        Jatkamme nauttimista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s