Luang Prabang

Viikko vierähti että mätkähti Luang Prabangissa ja mikä siellä matkamiehen ollessa kun kaupunki on kaunis ja tekemistä riittää. Kaupungista ja siellä vietetystä ajasta kerron hetken kuluttua lisää, koska haluan kertoa ensin hieman matkasta tänne.

image

image

Varasimme Vang Viengissä matkatoimistosta liput mini vaniin, jonka tarkoituksena oli kuljettaa meidät kuuden tunnin matkan Luang Prabangiin 100.000 kipin hintaan ( 10 euroo) per pää. Olimme tutustuneet internetin välityksellä ko. matkaan muiden matkailijoiden kirjoituksista ja osasimme odottaa mitä tulema pitäisi sisällään. Tutustumisesta ja varautumisesta huolimatta matka oli aikamoinen kokemus. Tie Luang Prabangiin kulkee vuoriston läpi, joten matka on jatkuvaa mutkaa ja ylä-/ alamäkeä sekä tähän lisättynä huonokuntoiset tiet ja kamikaze kuski niin huono olo on taattu. Olen miettinyt, että miksi aina meille osuu se kylän nopein kuski, se joka painelee rekoista ohi ylämäissä ajaa vastaantulevien kaistalla mutkissa ja kuolemaa halveksuen painaa kaasua kun mielestäni pitäisi jarruttaa. Muiden matkaajien juttuja kuultuani ja matkablogeja lukiessani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ei pelkästään meille osu hurjastelevat kuskit vaan ne kaikki on samanlaisia. Perille kuitenkin päästiin n. kuudessa tunnissa ja ehjin nahoin. Kyseistä (tai oikeastaan kaikkia Laosin) tietä kulkevalle suosittelen matkapahoinvointilääkitystä mikäli vähänkin on taipumusta matkapahoinvointiin. Itse Luang Prabang on n. 70.000 asukkaan pikkukaupunki Mekogjoen rannassa. Kaupunki on unescon maailmanperintökohde sen keskustan historian vuoksi (sekoitus eri aikakausia ja aikakausien jäljet näkyvät edelleen) ja siksi, että se on maan uskonnollinen keskus, Buddhalaisia munkkeja näkyy katukuvassa paljon. Keskusta ja joenvarsi on täynnä viehättäviä rakennuksia, keskustasta löytyy paljon uskonnollisia rakennuksia ja yleisilmapiiri on rauhallinen eli kokonaisuutena kaupunki oli kiva kokemus. Majoitusvaihtoehtoja ja ravintoloita löytyy joka makuun ja maksuluokkaan, joten ei tarvi pelätä taivasalle jäämistä nälissään vaikka ei varausta etukäteen teekkään. Me valitsimme majoitukseksi ”pääkadun” varrelta guesthouse Norasinghin hintaa 130.00 kipiä/ yö (n. 13 euroo) . Majoitus oli suht kallis, mutta laiskuus ja mukavuudenhalu (valoisassa huoneessa ilmastointi, lämminvesi ja sijainti loistava) painoi tälläkertaa enemmän kuin hinta.

image

image

image

image

Luang Prabangissa kävimme veneilemässä pitkin mekongia, kävimme tutustumassa muutamaan luolaan, vierailimme pikkukylässä (riliaito käsityöläiskylä, kyllähän joka kylässä on muutaman sata metriä hyvää raittia täynnänsä käsityömyyjiä:-) ) ja paljon muuta. Viikkoon mahtui myös minulle pieni vatsapöpö sekä reissumme ensimmäiset vesisateet.

image

image

image

image

image

Ekana päivänä vuokrasimme pyörät ajatellen, että tutustumme kaupunkiin hieman keskustaa etäämmältä ja samalla kävisimme läheisellä vesiputouksella. Tämä pyöräreissu ei mennyt ihan putkeen ja siitä vieläkin on Iitulla muistona komeat mustelmat. Ensinnäkin emme ikinä löytäneet sitä hemmetin vesiputousta, koska opastus loppui kesken kaiken. Aikamme ja suht pitkän matkan pyöräiltymme käänsimme nokan takaisin kohti kaupunkia noituen huonot opasteet ja kartat, meissä ei tietenkään vikaa ollut:-). Toisaalta osasyynä siihen ettei putouksia nähty on tämän kuivakausi, jolloin pienemmät purot kuivuu ja mekongin kuihtuu. Toinen epäonni pyöräretkellämme oli pikkuinen onnettomuus, jossa olimme osallisia, tai siis ei siinä muita ollutkaan…. Halusin nähdä paikallisen lentokentän (pikkupoika, joo) ja lentokoneen nousun/lähdön, joten suuntasimme sinne. Matkalla (minä ajoin edellä) näin maassa nipun seteleitä (ahneus iski..) joten jarrutin ja ohjasin pyöräni sivuun toivoen hieman rikastuvani. Perässäni ajanut Iitu oli sen verran vauhdin hurmassa ja ajatukset ties missä ettei huomannut liikeitäni ajoissa vaan töräytti pyöräni perään niin että pärähti. Törmäyksen jälkeen Iitu kaatui kuin hidastetussa filmissä asfaltille ja ponnahti sieltä ylös kuin gaselli samantien, hyvä näin, koska tie oli vilkkaasti liikennöity. No, onni onnettomuudessa ja säilyimme seuraavin vahingoin: Iitulla vas. sääressä pintanaarmuja, vas. lonkassa iso mustelma, hieman henkisiä vaurioita (molemmilla), rikkoontunut pyörän takalokari ja solmuun mennyt etukori eli varsin pienillä päästiin. Nyt varmaan mietitte miten kävi rahojen ja mitkä oli seuraamukset? Rahat vei joku sotilaspukuun sonnustautunut naishenkilö sillä aikaa ku me keräiltiin kamojamme ja onnettomuuden syyllinen olin tietenkin minä:-):-) ja prkkk…, onneksi pyörien vahingoista ei tarvinnut maksaa mitään.

image

image

image

Laosin jälkeen olemme menossa Vietnamiin ja sinne pääsee 15 päiväksi ilman viisumia, mutta meillä on tarkoitus viettää siellä kuukausi, joten tarviimme viisumin. Luang Prabangissa on Vietnamin konsulaatti, josta käsin hakimme viisumit n. 50 euron ( 65 dollaria) hintaan ja kolmen päivän toimitusajalla. Tästäkin 65 dollarin hinnasta viisi dollaria meni virkailijan omaan taskuun, mutta siihenkin on niin tottunut ettei kovinkaan harmita, kai. Viisumeita odotellessamme siis vietimme aikaamme samalla nauttien kaupungin tarjonnasta. Kaupungilla kiersimme royal palacen (entisen kunkun entinen koti, homma loppui 1975 jostain syystä) muutaman kuuluisan watin sekä tutustimme ja ihastuimme iltatoriin joka pystytettiin pääkadun varteen joka ilta. Torilla oli myytävänä paikallisia käsitöitä, vaatteita ja ruokaa. Valikoimaa riitti ja makeita juttuja löytyi. Onneksi reissua on sen verran vielä edessä ettei Iitu pystynyt ostamaan rinkkaa ihan täyteen… Torin laidalla on myös ns. buffapöytäkuja, jonka varrella on useampi buffapöytä, josta saa 10.000 kipillä ottaa lautasen täyteen monipuolisesta valikoimasta ruokaa. Tämä on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka, joten suosittelemme lämpimästi.

image

Laosissa minua hieman ärsyttää se ettei automaatista pysty nostamaan kuin miljoonan kerralla ( n. 100 euroo). Tämä lisää kokonaiskustannuksia koska jokaisesta nostosta maksan pankeille 2 % plus kaksi euroo. Asia ei nyt ihan laulun arvoinen oo, mut kirjoitin kuitenkin ku kyrsii…. Viikon vietettyämme varasimme minivan kuljetuksen Phonsavanhiin, isojen kuppien kylään ja lähemmäs Vietnamia… Tästä lisää myöhemmin. – Toni-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s