Pikaisia kuulumisia

Muutama pikainen räpsäisy matkan varrelta. Paljon on tehty (ehkä) ja kaikenmoisia yllätyksiä on matkan varrella tullut eteen, mutta niistä tuonnempana. Ratkotaan ne ensin maaliin, niin saatte myös onnellisen lopun samaan pakettiin!

On päiviä, kun mää vaivun epätoivoon ja mietin omaa mielenterveyttäni. Kuka täyspäinen muka lähtis tämmösen projektiin? Ja on päiviä, kun mää kiepun innosta ja mietin miten mahtava koti meille tulee. Joskus ens vuoden jouluna. Välillä tuntuu, että ei tää etene mihinkään. Mutta kai me jotain on saatu aikaiseksi.

Purkutyöt rupeaa olemaan paketissa. Muovimattoa pitää alakerrasta vielä hiukkasen hioa ja sit se on siinä. Jos kaikki menee putkeen – kaikki raajat ristiin – niin viikonlopun jälkeen meillä ei ole enää yhtään muovimattoa, mutta on koolaukset katossa ja osa seinistä paklattu & hiottu & pesty!

Ja ens viikolla tulee sähkäri, kuin siistiä se on?!

Eteenpäin, sano mummo lumessa.

Liki täydellinen juoksu

Juokseminen jaksaa aina yllättää. Kun luulet sen olevan kevyttä, niin rynnit virtahevon suloudella lenkin läpi. Ja sitten on viime torstaita.

Kaikki ennusmerkit ja tähdet sojottelivat ihan epäjärjestyksessä. Edellinen yö oli mennyt lievästi sanottuna päin honkia. Valvoin ja torkuin kramppien kourissa. Koko päivän vaivasi ankeus. Perusmenkka ”vähiten kiinnostaa kaikki” -olotila.

Enpä siis odottanut lenkiltä yhtään mitään. Mutta pakko oli vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä suorittamaan edellisenä päivänä väliin jäänyt lenkki. Silloinkaan ei kiinnostanut, joten käytin torstain vapaapäivän etukäteen.

Onneksi on aikataulutetut lenkit (ja hyvin joustava suhtautuminen niiden suorituspäiviin), joten keskiviikon kiihtyvä 10+10+10 juostiin torstaina. Ja millanen siitä treenistä sitten tulikaan?!

Alkulämpät meni vähän sinne päin. Sykemittari sekoili. Sykkeet sekoili. Minä sekoilin. Kakarat yritti ajaa pyörällä yli. Aurinko paisto silmään. Oli kylmä. Ja kuuma. Tuuli.

Lenkkimaisemissa ei ole valittamista

Alkuhölköttelyn jälkeen availin vielä kroppaa ja sitten mentiin. Tarkoituksena juosta 30 minuutin vauhtikestävyystreeni lisäten vauhtia aina 10 minuutin välein.

Tasasesti kiihtyvä treeni on mulle vaikea. Käytännössä mahdoton, paitsi matolla. Lähden aina keulimaan. Alussa täysillä ja lopussa niin kovaa kuin jaksaa!

Mutta torstaina kaikki oli toisin. Eka kymmenminuuttinen reipasta vauhtia oli kivaa. Oli rentoa. Vahvasti toki epäilin, että tästä vielä kaks kertaa kiihdytän. Mutta juoksin, kun tuntu hyvältä ja kevyehköltä.

Toka kymmenminuuttinen oli jo totisempaa juoksemista, mutta vieläki rentoa. Aurinko lämmitti sopivasti, meri kimalteli, ihmiset hymyili. Ainoastaan pari mukulaa yritti rullaluistella yli (mitä kakaroilla on mua vastaan?). Edelleenkään en uskonut, että vielä kerran rytminvaihdos onnistuisi.

Mutta HAH. Mää tein sen. Vikan kympi sai jo vääntää tosissaan menemään, mutta edelleenkään ei tuntunut pahalta. Lonkkapakaraperkele ei kiukutellut. Keuhkot oli leikissä mukana. Sykkeetkin pysyi kurissa. Tai no niin kurissa, kuin omaa kovaa juostessa ne nyt voi pysyä. Juoksu kulki.

Aamukävelyillä kerkeää ikuistaa maisemia

Mitkä bileet mää pidinkään, kun Polar armahti ja piippasi kolmannen kympin loppuneeksi. Hemmetti. Pitkästä aikaa rentoa reipasta. Ekaa kertaa ikinä mää osasin kiihdyttää TASASESTI.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin pari kertaa piti matkan varrella vähän himmata, kun meinasi lähteä vauhdit keulimaan. Mutta 6.00 – 5.43 – 5.28! Tasasesti kovempaa! Tasasesti hyvällä tavalla pahemman tuntusta! Tasasesti rentoa! Bileet.

Ai että, jos juoksu tuntus aina tältä…

Purkumaanikot byroslavian kurimuksessa

Huomenna sen pitäisi vihdoin olla täällä. Purkulupa taloyhtiöltä. Sitä on odoteltu. Nyt kaikki raajat ristiin, ettei tule mitään kommervenkkejä enää.

Koska se tarkottaa, että torstaina kaatuu seinä ja ensi viikolla häviää kylppäri – sitä ennen pitää putkarisedän tulla irrottamaan vesikalusteet ja tulppaamaan putket. Joka taas tarkoittaa, että homma etenee. Ei enää epämäärästä nyhräämistä.

Epämääräisessä nyhräämisessä on menty jo asioiden edelle eli seinien tasoittamiseen. Siis ei niiden, jotka puretaan, vaan niiden, jotka jää. Mutta jotain on ollu pakko tehdä odotellessa lupalappusta.

Mutta on me jo purettukin. Keittiön kaapit on lähteny. Samoin kaikki muutkin kaapistot. Verholaudat (ja yksi hiirenpesä) ovat häipyneet. Listoja on nypitty irti seinistä sekä ikkunoiden ja ovien pielistä. Lauteista on tehty takapihalle penkki. Ja sen penkin vieressä on massiivinen kasa jätelavalle menevää tavaraa.

Grande Finale oli muovimaton irrottaminen entisen varaston, tulevan kodinhoitohuoneen, lattiasta. 97 % se lähti todella nätisti ja loput 3 % vaati kiroilua ja väkivaltaa. Mutta irti on!

Eli täällä odotellaan leka tanassa purkulupaa! Jos tänne en ehdi päivittämään, niin Instagram kyllä kertoo milloin päästään riehumaan seiniä alas. Pst. Ne kuvat löytyy myös tuosta oikeasta reunasta.

Ilmanvaihdon asiantuntija

Remontin valmistuttua sitä on varmaan täysin oppinut (Googlen pätevöittämä) rakennusteknisten asioiden asiantuntija. Tai ainakin pirun hyvä googlaamaan remontoimisen eri vaiheita ja kasaririvarin sielunelämää.

Nyt on päästy perehtymään huippuimureihin ja niihin liitettäviin liesituulettimiin. Tähän asti mää olin aatellu, että liesituulettimia on about kahta sorttia eli huoneilmaan kierrättävä ja hormiin liitettävä. Ja huippuimuri on joku, en tiedä, huipulla oleva imuri?! Nyt luulen paremmin.

Huippuimuri ON huipulla oleva imuri. Tai siis katolla eli huipulla. Olin siis oikeassa! Yksinkertaistetusti se imee pahan ilman pois ja alipaine tuo puhdasta ilmaa tilalle. On siinä imurilla tehtävää, vaikka kuinka ois huippu.

Liesituuletin mallia 80-luku

Liesituulettimet voivat nykyään (ja siis ilmeisesti jo 80-luvulla) tehdä kaikenmoista. Ohjailla huippuimureita ja poistoja ja tuloja eli siis koko ilmanvaihtoa. Että ei ne pelkästään ruuanlaiton käryjä suodata pois. Kaikkea kanssa.

Ennen tätä päivää ilmanvaihdon parantamiselle oli uhrattu muutama ajatus, mutta sen syvällisemmin siihen ei oltu vielä ehditty paneutua. Oltiin tasolla: ”Täällä on snadisti tunkkaista. Jotain asialle on jossain kohtaa tehtävä.”

Ei tartte miettiä. Hommasta tuli eilen selvää. Lätkäistiin vanha, alkuperäinen liesituuletin päälle. Ja avot. Jo lähti ilma vaihtumaan tai no ainakin jotain tapahtui. Liesituuletin kiinni, ilman vaihto sulki. Aikamoinen ratkaisu. Jännä homma, ettei heti hoksattu Räyskässä olevan koneellinen ilmanvaihto.

Miehiä katolla
Siellä se on. Huippuimuri.

Kun huomattiin liesituulettimen monitoimisuus, niin käytiin ihmettelemässä Räyskän ilmanvaihtoa kattoa myöten. Positiivinen uutinen on, että sellainen tosiaan on. Uudella liesituulettimella vieläpä toimiva. Eli uuden keittiön bonuksena saadaan toimiva ilmanvaihto. Ei huano, sanos Jormakin tähän.

Ei tarvita ilmanvaihtoremonttia. Jihuu. Tarvitaan vain nykystandardien mukainen liesituuletin, joka ohjaa huippuimuria sekä poistoa niin keittiöstä kuin kylppäristä ja vessasta, ja on automaattisesti päällä koko ajan. Mahtavuutta.